Ornamon ja Grafian Muotoilijat 2010

Tiedote 14.12.2009 Julkaisuvapaa heti

Muotoilualan järjestöt Grafia ja Ornamo tuovat esiin alan monipuolisuutta ja korkeaa tasoa palkitsemalla vuosittain ansioituneita jäseniään. Kunniapalkinnot ovat oman ammattiyhteisön antamia tunnustuksia. Palkinnon kriteereinä ovat mm. innovatiivisuus, taiteellisuus, ajankohtaisuus, kiinnostavuus tai pitkä, ansiokas ura. Kukin titteli on voimassa kalenterivuoden. Muotoilijat 2010 -palkintonäyttely on esillä 15.1.–21.2.2010 Design Forumissa. Näyttelyssä ja sen yhteydessä ilmestyvässä julkaisussa valotetaan vuoden 2010 palkittujen suunnittelijoiden ja taiteilijoiden arkipäivän työskentelyä ja esitellään heidän töitään. Muotoilijat – Finnish Designer Awards 2010 -palkinnot jaetaan 14.1.2010 Design Forumissa näyttelyn avajaisten yhteydessä. Aiemmat Muotoilijat-näyttelyt ovat olleet Helsingin lisäksi esillä Berliinissä, Brysselissä, Eindhovenissa ja Madridissa. Esimerkiksi Berliinissä vuonna 2008 esillä ollut näyttely saavutti yleisö- ja mediamenestyksen ja marraskuussa 2009 Madridissa nähty Muotoilijat-näyttely oli osa suomalaisen muotoilun kuukautta (Mes del Diseño Finlandés). Muotoilijat ´10 -näyttely aloittaa kansainvälisen kiertonsa Pohjoismaista. Muotoilijat ´10 -tiedotustilaisuus järjestetään torstaina 14.1.2010 klo 11.00 ja avajaiset sekä palkintojenjako samana iltana klo 18 Design Forum Finlandissa (Erottajankatu 7), tervetuloa! Grafia palkitsee: Vuoden graafikko 2010 Sami Kortemäki Sami Kortemäki perusti Underwaren vuonna 1999 yhdessä saksalaisen Akiem Helmlingin ja hollantilaisen Bas Jacobsin kanssa. Underware on erottunut laadukkaalla ja suppean harkitulla valikoimalla, sekä omin- takeisella toimintatavallaan yhdeksi maailman tunnetuimmista riippumattomista kirjainmuotoiluyrityksistä. Teollisuustaiteen Liitto Ornamo palkitsee: Vuoden huonekalusuunnittelija 2010 Timo Ripatti Sisustusarkkitehti Timo Ripatin muotoilu edustaa tinkimätöntä suunnittelijaluonnetta, itsevarmuutta ja ajankohtaista näkemystä. Hänelle myönnettiin myös Sisustusarkkitehdit SIO ry:n vuoden 2009 Huonekalupalkinto ELLIPSE-tuolin suunnittelusta. Vuoden keramiikkataiteilija 2010 Kirsi Kivivirta Keraamikko Kirsi Kivivirran mosaiikkimaiset keramiikkateokset ovat äärimmilleen harkittuja hienoine yksityiskohtineen. Hän on osallistunut lukuisiin näyttelyihin ja työpajoihin sekä kotimaassa että ulkomailla. Kivivirta valmistaa myös tilaustyönä uniikkeja keraamisia sisustuslaattoja ja istuimia. Vuoden vaatetussuunnittelija 2010 Kia Koski Vaatesuunnittelija Kia Koski on jo uransa alussa erikoistunut urheilu- ja vapaa-ajan vaatetuksen suunnitteluun. Hän on työskennellyt 1980-luvun alusta lähtien suomalaisessa vaatetusteollisuudessa. Koski tuntee hyvin pohjoismaisen ilmaston vaatimukset. Vuoden tekstiilitaiteilija 2010 Aino Kajaniemi Tekstiilitaiteilija Aino Kajaniemen kuvakudosteoksia on ollut esillä lukuisissa kotimaisissa ja kansainvälisissä näyttelyissä. Niitä on hankittu sekä yksityisiin että julkisiin tiloihin mm. kirkkotekstiileiksi. Aiheet heijastelevat läheisesti ihmisen elämään liittyviä tunnelmia, tunteita ja tilanteita. Vuoden teollinen muotoilija 2010 Arni Aromaa & Sauli Suomela Teolliset muotoilijat Arni Aromaa ja Sauli Suomela ovat yhdeksänhenkisen Pentagon Design muotoilutoimiston perustajia ja toimivat yrityksen muotoilujohtajina. Yritys toimii tuotemuotoilun, strategisen muotoilun ja konseptisuunnittelun alueilla. Muotoilijat ’10, Ornamon ja Grafian vuoden palkittujen näyttely 15.1.–21.2.2010 Design Forum Finland Erottajankatu 7, Helsinki Ma-pe 10–19, la 10–18, su 12–17 Näyttelyinfo p. (09) 6220 8132 Vapaa pääsy Lisätietoja ja kuvapyynnöt Teollisuustaiteen Liitto Ornamo ry: Petra Ilonen p. 09-68777 422, 046-878 2572, muotoilu@ornamo.fi Minna Borg p. 09-68777 411, 046-878 2570, info@ornamo.fi www.ornamo.fi Graafisen suunnittelun ammattilaisten järjestö Grafia ry: Katja Ojala p. 09-601 941, 040-8473 875, katja.ojala@grafia.fi www.grafia.fi Kuvapankki: www.ornamo.fi>ajankohtaista>kuvapankki Median edustajat voivat ottaa myös suoraan yhteyttä palkittuihin: Sami Kortemäki, 09-673 271, sami@underware.nl, www.underware.nl Timo Ripatti, 050-68 109, timo@studioripatti.f, timo@coolcorporation.fi, www.studioripatti.com Kirsi Kivivirta, 050-543 3735, info@kivivirta.com, www.kivivirta.com Kia Koski, 040-539 5308, kia.koski@kolumbus.fi, www.finnishdesigners.fi/kiakoski Aino Kajaniemi, 050-327 9462, aino.kajaniemi@elisanet.fi, www.elsianet.fi/aino.kajaniemi Arni Aromaa, 010-843 5501, arni.aromaa@pentagondesign.fi, www.pentagondesign.fi Sauli Suomela, 010-843 5502, sauli.suomela@pentagondesign.fi, www.pentagondesign.fi

Yrityksestä

Teollisuustaiteen Liitto ORNAMO on muotoilijoiden valtakunnallinen aatteellinen ja ammatillinen keskusjärjestö. Järjestön jäsenet toimivat teollisen muotoilun, tekstiili-, vaatetus- ja huonekalusuunnittelun, sisustusarkkitehtuurin, taidekäsityön ja taiteen aloilla. Teollisuustaiteen Liitto ORNAMO on perustettu vuonna 1911.

Tilaa

Liitteet & linkit