Teosto kerää ehdotuksia Teosto-palkinnon saajaksi

Teosto-palkinto jaetaan jälleen ensi keväänä ja ensimmäistä kertaa myös suuri yleisö voi antaa ehdotuksensa palkinnon saajaksi. Teosto-palkinto on yksi Pohjoismaiden suurimmista taidepalkinnoista, joka jaetaan vuosittain yhdelle tai useammalle kotimaiselle musiikkiteokselle.

Ehdokkaita Teosto-palkinnon saajiksi kartoittaa esiraati, jolle kaikki voivat ehdottaa mielestään upeaa, rohkeaa tai omaperäistä teosta. Ehdotus voi koskea teosta tai teoskokonaisuutta (esim. kokonainen levy), joka on julkaistu tai kantaesitetty vuonna 2015. Teosto-palkintoa ei valita myyntimäärien perusteella ja tunnustuksen saava teos voi edustaa mitä tahansa musiikin lajia.

Ehdokkaita voi ilmoittaa Teoston kotisivuilta löytyvällä lomakkeella 20.12.2015 saakka.

Vuosittain jaettavan palkinnon arvo on 40 000 euroa ja se jaetaan 1 - 4 musiikkiteokselle tai teoskokonaisuudelle. Jos palkinnon saa vain yksi teos, palkintosumma on 25 000 euroa.

Vuonna 2015 Teosto-palkinnon voitti Mikko Hassinen levyllään Elektro GT . Aiemmin palkinnon ovat saaneet teoksistaan mm. Risto Ylihärsilä, Anna Eriksson, Minna Viljamaa, Wimme Saari ja Tapani Rinne, Asa, Jonna Tervomaa sekä Marzi Nyman .

Lopullinen palkinnon saaja julkistetaan huhtikuussa 2016. Esiraadin ja myös varsinaisen raadin kokoonpanot julkistetaan helmikuussa Teosto-palkintoehdokkaiden julkistuksen yhteydessä.

Aikataulu:

  • Tammikuussa julkaistaan kooste siitä, millaisia teoksia esiraadille ehdotettiin
  • Esiraadin valitsemat palkintoehdokkaat julkistetaan 17. helmikuuta
  • Voittaja julkistetaan huhtikuussa 2016

Tietoa Teosto-palkinnosta:

Lisätietoja:
viestintäjohtaja Tomi Korhonen, 050 4499 575 , tomi.korhonen@teosto.fi


Säveltäjäin Tekijänoikeustoimisto Teosto ry

Teosto on aatteellinen ja voittoa tavoittelematon järjestö. Me Teostossa teemme aktiivisesti töitä sen eteen, että Suomessa on hyvät edellytykset tehdä musiikkia ammattimaisesti ja että suomalaista musiikkia soitetaan nyt ja tulevaisuudessa. Keräämme musiikinkäytön korvaukset ja tilitämme ne edelleen tekijöille ja kustantajille. Pidämme siis huolen siitä, että jokainen meistä voi nauttia musiikista helposti ja laillisesti ja halutessaan hyödyntää sitä oman liiketoimintansa edistämisessä. Edistämällä musiikintekijän hyvinvointia olemme mukana edistämässä koko luovan alan ja suomalaisen yhteiskunnan hyvinvointia ja taloudellista kasvua. Näin olemme tehneet jo vuodesta 1928. Rakkaudesta musiikkiin.

Teosto edustaa 29 000:ta kotimaista ja noin kolmea miljoonaa ulkomaista säveltäjää, sanoittajaa, sovittajaa ja musiikin kustantajaa. Vuonna 2014 Teosto tilitti musiikin esitys- ja tallennuskorvauksia koti- ja ulkomaisille tekijöille sekä kustantajille toimintakulujen vähentämisen jälkeen yhteensä 52,3 miljoonaa euroa.

Yrityksestä

Teosto on aatteellinen ja voittoa tavoittelematon järjestö. Me Teostossa teemme aktiivisesti töitä sen eteen, että Suomessa on hyvät edellytykset tehdä musiikkia ammattimaisesti ja että suomalaista musiikkia soitetaan nyt ja tulevaisuudessa. Keräämme musiikinkäytön korvaukset ja tilitämme ne edelleen tekijöille ja kustantajille. Pidämme siis huolen siitä, että jokainen meistä voi nauttia musiikista helposti ja laillisesti ja halutessaan hyödyntää sitä oman liiketoimintansa edistämisessä. Edistämällä musiikintekijän hyvinvointia olemme mukana edistämässä koko luovan alan ja suomalaisen yhteiskunnan hyvinvointia ja taloudellista kasvua. Näin olemme tehneet jo 85 vuotta. Rakkaudesta musiikkiin. Teosto edustaa 27 000:ta kotimaista ja noin kolmea miljoonaa ulkomaista säveltäjää, sanoittajaa, sovittajaa ja musiikin kustantajaa. Teosto keräsi vuonna 2012 kotimaasta esityskorvauksia 46,3 miljoonaa euroa, josta toimintakulujen vähentämisen jälkeen tilitetään 87 prosenttia musiikintekijöille ja -kustantajille.

Tilaa