• news.cision.com/
  • Tieto/
  • Puukauppa digitalisoituu – Suomen ellei koko maailman ensimmäinen sähköinen puukauppa toteutettiin Tiedon avulla

Puukauppa digitalisoituu – Suomen ellei koko maailman ensimmäinen sähköinen puukauppa toteutettiin Tiedon avulla

Report this content

Metsä Group on tehnyt Suomen ellei koko maailman ensimmäisen sähköisen puukaupan yksityisen metsänomistajan kanssa 2.6.2015 – Tieto on mukana hankkeessa.

Digitalisaation edetessä vähittäiskaupasta tutut sähköiset palvelut tulevat myös metsäteollisuuteen. Sähköiset palvelut ovat metsänomistajille yhä tärkeämpiä, sillä yhä useampi metsänomistaja asuu kaukana metsästään. Nyt myös puun myynti sähköisesti on ensi kertaa mahdollista Metsäverkko-palvelun kautta.

Metsäverkko on suunniteltu yhdessä metsäomistajien kanssa ja sitä toteuttamassa on ollut useita IT-toimittajia. Tiedon vastuulla on ollut metsänomistajan sähköinen verkkosovellus omien ja jäsenyyden tietojen hallintaan, osuusijoituksien tekoon ja valtuuttamisprosessin, ja tunnistautumis- ja sähköisen hyväksymisen palvelut. Metsäomistajien tunnistautuminen mahdollistaa Metsäliitto Osuuskunnan jäsenrekisterin sekä fyysisten metsäosuuksien yhdistämisen. Lisäksi palvelu sisältää mahdollisuuden hallinnoida omia metsäpalveluita sekä esimerkiksi valtuuskirjojen siirtämisen perinnönjaon yhteydessä.

”Haluamme onnitella Metsä Groupia hienosta avauksesta, jossa olemme innolla olleet mukana! Kyseessä on erinomainen esimerkki metsäteollisuuden uudistumisesta. Suomessa on metsäteollisuuden muutoksia ennakoivia yrityksiä, jotka uteliaana kuuntelevat oppeja myös muilta toimialoilta siitä miten digitaalisuus ja asiakaskokemus luovat kilpailuetua”, kommentoi Tiedon Jaakko Vilén.

”Kyseessä on merkittävä päänavaus puukaupalle ja metsänhoitopalveluille jopa maailmanlaajuisesti. Sähköinen kaupankäynti on tuttua vähittäiskaupasta. Haluamme tarjota asiakkaillemme helpon tavan hoitaa metsäasioita ajasta ja paikasta riippumatta”, sanoo jäsenpalvelujohtaja Juha Jumppanen Metsä Groupista.

Tieto teki keväällä 2015 tutkimuksen eurooppalaisten metsä- ja paperiteollisuusyhtiöiden asiakaskokemuksen hallinnasta. Tutkimuksessa haastateltiin 104 päätöksentekijää Suomesta, Ruotsista, Norjasta, Saksasta ja Itävallasta ja sen toteutti Marketvisio.

Tutkimuksessa kävi ilmi, että 24 % metsäalan toimijoista ovat edelläkävijöitä, jotka kehittävät palvelujaan ja hyödyntävät digitalisaation ja tekniikan mahdollisuuksia asiakkaiden kohtaamiseen ja palvelemiseen.

”On selvää, että digitaaliset asiakaspalveluratkaisut tuovat lisähyötyä liiketoiminnalle. Perinteisesti metsäteollisuudessa on keskitytty tuotannon ja logistiikan hiomiseen huippuunsa, eikä asiakaspalvelua ole nähty kilpailuetuna. Hienoa, että digitalisaation mahdollisuuksia käytetään hyödyksi ja alalla on rohkeita edelläkävijöitä, jotka toimivat suunnannäyttäjinä”, summaa Vilén.

Tiedon tutkimuksessa selvisi, että 58 % metsäyhtiöistä ennustaa asiakaspalvelun ja myynnin kulttuurien muuttuvan selvästi vuoteen 2017 mennessä. Erinomainen esimerkki digitalisaation edistämisestä ovat juurikin metsänomistajien verkkopalvelut, joissa yhdistyvät asiakaskokemukset verkkopankeista ja verkkokaupoista tutulla tavalla. Ensimmäisiä kokemuksia kartutetaan myös verkkokauppasovelluksista paperi-, sellu- ja kartonkikaupankäynnissä.

Lue lisää tutkimuksesta: http://www.tieto.fi/toimialat/metsateollisuus
Nauhoitettu englanninkielinen webinaari tutkimuksesta osoitteesta www.tieto.com/forest

Kuva
Padasjokelainen metsänomistaja Jussi Salomäki tekee Suomen ensimmäisen sähköisen puukaupan metsaverkko.fi-palvelussa, jota myös Tieto on ollut toimittamassa. Kuvaaja: Soile Kallio.

Lisätietoja:
Jaakko Vilén, myyntijohtaja, Tieto Forest, jaakko.vilen[at]tieto.com, puh: 050 373 9302
Juha Jumppanen, jäsenpalvelujohtaja, Metsä Group, puh. 050 3844 808

TIETO OYJ

JAKELU

Keskeiset tiedotusvälineet

Tieto on Pohjoismaiden suurin tietotekniikan palveluyritys, joka tarjoaa täyden elinkaaren IT-palveluita. Tarjoamme myös tuotekehityspalveluita viestinnän ja sulautettujen teknologioiden alalla maailmanlaajuisesti. Vahvan toimialatuntemuksen, teknologiavision ja innovatiivisen ajattelun kautta Tieto innostaa ja haastaa asiakkaitaan löytämään uusia tapoja liiketoimintansa vauhdittamiseksi.

Tiedolla on vahva pohjoismainen perintö. Yhdistämme maailmanlaajuisen osaamisen paikalliseen läsnäoloon. Tiedon pääkonttori sijaitsee Helsingissä. Yrityksen palveluksessa työskentelee yli 13 000 ammattilaista yli 20 maassa. Tiedon liikevaihto on noin 1,5 miljardia euroa. Yhtiön osakkeet on listattu NASDAQ:ssa Helsingissä ja Tukholmassa. www.tieto.fi

Multimedia

Multimedia