Tieto nimittää Tomi Hyryläisen talousjohtajaksi ja johtoryhmän jäseneksi

Tieto Oyj               PÖRSSITIEDOTE           17.7.2018 klo 09.00

Tieto nimittää Tomi Hyryläisen (KTM) talousjohtajaksi ja yhtiön johtoryhmän jäseneksi. Hyryläinen aloittaa tehtävässä helmikuun 2019 aikana. Janne Salminen, jonka vastuulla tällä hetkellä ovat yritysrahoitus ja raportointi, on nimitetty väliaikaiseksi talousjohtajaksi 17.7.2018 alkaen.

Hyryläinen vastaa yhtiön taloustoiminnoista, mukaan lukien ulkoinen ja sisäinen raportointi, liiketoiminnan tuloksellisuuden hallinta ja pääoman allokointi. Hänen vastuullaan ovat myös sijoittajasuhteet, yrityskaupat, yritysrahoitus, IT- ja ostotoiminnot sekä kiinteistöjen hallinta.

Tomi Hyryläisellä on yli 20 vuoden ura PricewaterhouseCoopersilla. Hyryläisellä on laaja kansainvälinen kokemus, hän on työskennellyt sekä Ruotsissa että Piilaaksossa Yhdysvalloissa.

“Olen innoissani mahdollisuudesta tuoda oma panokseni Tiedon menestymiseen. Uudet teknologiat luovat merkittäviä mahdollisuuksia yhteiskunnassa ja koen ne erittäin inspiroivina. Tavoitteenani on tukea yhtiön suorituskyvyn parantamista edelleen sekä luoda arvoa kaikille sen sidosryhmille,” sanoo Tomi Hyryläinen.

“Tomi tuo vahvan kokemuksensa teknologiamaailman sydämestä Piilaaksosta – sekä Pohjoismaista, tukemaan Tiedon tavoitteita ja uudistumista. Talousjohtajalla on merkittävä rooli tässä erittäin dynaamisessa toimialassa arvonluonnin kiihdyttäjänä. Toivotan Tomin lämpimästi tervetulleeksi tiimiimme ja odotan innolla yhteistyömme alkamista,” sanoo toimitusjohtaja Kimmo Alkio.

Tomi Hyryläinen raportoi toimitusjohtaja Kimmo Alkiolle.

Lisätietoja:
Kia Haring, viestintäjohtaja, kia.haring[at]tieto.com, +358 40 765 3700
Tanja Lounevirta, sijoittajasuhdejohtaja, tanja.lounevirta[at]tieto.com, +358 50 321 7510

TIETO OYJ

JAKELU
NASDAQ Helsinki
Keskeiset tiedotusvälineet

Tieto hyödyntää datakeskeisen maailman mahdollisuudet ja tuottaa niiden avulla arvoa yksilöille, organisaatioille ja yhteiskunnalle. Tavoitteemme on olla asiakkaillemme paras kumppani liiketoiminnan uudistamisessa. Ohjelmisto- ja palveluosaamisemme lisäksi hyödynnämme vahvasti yhdessä innovoinnin ja ekosysteemien mahdollisuudet.

Tiedon pääkonttori sijaitsee Espoossa. Yrityksen palveluksessa työskentelee yli 14 000 ammattilaista lähes 20 maassa. Tiedon liikevaihto on noin 1,5 miljardia euroa. Yhtiön osakkeet on listattu NASDAQ:ssa Helsingissä ja Tukholmassa. www.tieto.com 

Yrityksestä

Tieto hyödyntää datakeskeisen maailman mahdollisuudet ja tuottaa niiden avulla arvoa yksilöille, organisaatioille ja yhteiskunnalle. Tavoitteemme on olla asiakkaillemme paras kumppani liiketoiminnan uudistamisessa. Ohjelmisto- ja palveluosaamisemme lisäksi hyödynnämme vahvasti yhdessä innovoinnin ja ekosysteemien mahdollisuudet. Tiedon pääkonttori sijaitsee Helsingissä. Yrityksen palveluksessa työskentelee yli 13 000 ammattilaista lähes 20 maassa. Tiedon liikevaihto on noin 1,5 miljardia euroa. Yhtiön osakkeet on listattu NASDAQ:ssa Helsingissä ja Tukholmassa. www.tieto.fi

Tilaa

Liitteet & linkit