Ulvilan kirjastolle Linux-ratkaisu TietoEnatorilta

Ulvilan kirjastolle Linux-ratkaisu TietoEnatorilta TietoEnator toimittaa Ulvilan kaupunginkirjastolle Linux-ympäristössä toimivan kirjastojärjestelmän. Tähän mennessä kirjastoissa on käytetty Linuxia vain joissain asiakastyöasemissa. Ulvilan ratkaisun pilotointi alkaa tämän syksyn aikana ja se on Suomessa ensimmäinen, jossa koko kirjaston tietokanta sijoitetaan Linux-ympäristöön. Ulvila kuuluu Porin seudulla oleviin ns. Karhu-kuntiin. Alueen kirjastoilla on vireillä parhaillaan yhteistyön tiivistäminen. Ulvilan Linux-ratkaisu tukee myös alueellista verkostoitumista ja mahdollistaa kirjastojen yhteiskäyttöpalvelut. - Uuden ratkaisun myötä Ulvilan kirjaston käyttäjät saavat kattavammat palvelut ja kirjaston kokoelmat tulevat selailtaviksi myös asiakkaiden kotitietokoneilta. Kirjaston henkilökunnan työtä uusi järjestelmä puolestaan helpottaa mm. tiedonhaussa, erilaisen aineiston käsittelyssä ja asiakaspalvelussa, kertoo kirjastotoimenjohtaja Juha Hokkanen. TietoEnator on Suomessa johtava kirjastojen tietotekniikkaratkaisujen toimittaja, jonka asiakkaana on yhteensä yli 250 kirjastoa ja niiden piirissä noin 2,5 miljoonaa kansalaista. Alueellista palvelua tarjoavista 20 maakuntakirjastosta 12 on TietoEnatorin asiakkaana. TietoEnator on edelläkävijä mm. internettiin ja mobiiliratkaisuihin perustuvien kirjastojen sähköisten asiointipalvelujen toteuttajana. PallasPro-järjestelmää käyttävien kirjastojen asiakkailla on kuukausittain yli miljoona sähköistä asiointia kirjastoissaan verkon kautta. Lisätietoja: Antti Soini, toimialajohtaja, TietoEnator, puh. (014) 415 7529 tai 040 515 5125, antti.soini@tietoenator.com. Juha Hokkanen, kirjastotoimenjohtaja, Ulvilan kaupunginkirjasto, puh. (02) 677 4822, juha.hokkanen@ulvila.fi. TietoEnator on yksi johtavista korkean jalostusarvon tietotekniikkapalvelujen toimittajista Euroopassa. Yhtiön liikevaihto on 1,1 miljardia euroa ja henkilöstön määrä lähes 12.000. TietoEnator konsultoi, suunnittelee ja hoitaa asiakkaidensa liiketoiminnan ydinjärjestelmiä verkottuvassa maailmassa. Palvelut perustuvat syvään asiakastoimialojen ja viimeisimmän tietotekniikan osaamiseen. www.tietoenator.com TIETOENATOR OYJ JAKELU Keskeiset tiedotusvälineet ------------------------------------------------------------ Lisätietoja saat osoitteesta http://www.waymaker.fi Seuraavat tiedostot ovat ladattavissa: http://www.waymaker.net/bitonline/2002/09/04/20020904BIT00540/wkr0001.doc http://www.waymaker.net/bitonline/2002/09/04/20020904BIT00540/wkr0002.pdf

Tilaa