Oskari Vidman nimitetty Tikkurilan myyntijohtajaksi

Report this content

Tikkurila Oyj
Pörssitiedote
11.1.2019 klo 9:00

Oskari Vidman nimitetty Tikkurilan myyntijohtajaksi

Oskari Vidman (synt. 1976, KTM) on nimitetty Tikkurilan myyntijohtajaksi (Senior Vice President, Sales) ja Tikkurilan johtoryhmän jäseneksi. Hän aloittaa tehtävässään viimeistään 1.7.2019. Hän vastaa Tikkurilan myynnin kehittämisestä ja edistämisestä kaikille yhtiön asiakasryhmille: kuluttajille, ammattilaisille ja teollisuudelle. Tikkurila-maiden myyntitoiminnot ja kansainvälisistä avainasiakkuuksista vastaava tiimi raportoivat Vidmanille.

Vidman siirtyy Tikkurilan palvelukseen ruotsalaiselta makeisvalmistaja Cloettalta, jossa hän on työskennellyt vuodesta 2015, viimeisimpänä yhtiön Pick & Mix -liiketoiminnasta vastaavana johtajana ja konsernin johtoryhmän jäsenenä. Vuosina 2015–2018 hän toimi Cloettan Suomen myyntijohtajana. Ennen Cloettaa Vidman työskenteli vuosia kansainvälisessä tupakkayhtiö British American Tobacossa useissa eri myynnin ja markkinoinnin tehtävissä Skandinaviassa.

”Toivotan Oskari Vidmanin lämpimästi tervetulleeksi Tikkurilaan ja osaksi tiimiämme. Hänellä on pitkä ja monipuolinen osaaminen erilaisista myynnin johdon tehtävistä ja siten loistavat edellytykset johdattaa Tikkurila kannattavan kasvun tielle yhdessä osaavien myynnin ammattilaistemme kanssa”, sanoo toimitusjohtaja Elisa Markula.

Tikkurila Oyj

Elisa Markula, toimitusjohtaja

Lisätietoja:

Elisa Markula, toimitusjohtaja, puh. 050 596 0978, elisa.markula@tikkurila.com

Oskari Vidmanin kuva liitteenä. Kuva: Cloetta

Osa kestävää pohjoista 

Tikkurila on johtava pohjoismainen maalialan yritys. Kehitämme vuosikymmenten kokemuksella korkealuokkaisia tuotteita ja palveluita, jotka tarjoavat asiakkaillemme ajan ja sään kestävää laatua. Noin kymmenessä maassa toimivat 3 000 työntekijäämme haluavat luoda kestävää tulevaisuutta merkityksellisten pintojen avulla. Liikevaihtomme oli 582 miljoonaa euroa vuonna 2017. Yhtiö on listattu Nasdaq Helsingissä. Pohjoismaista laatua alusta loppuun vuodesta 1862.

www.tikkurilagroup.fi 

Tilaa

Multimedia

Multimedia