Tikkurilan pinnoitteet suojaavat palkittua Länsisataman matkustajaterminaalia

Teräsrakenneyhdistys myöntää vuosittain teräsrakennepalkinnon alan kehitystä edistävälle ja kuvaavalle teräsrakenteelle. Vuoden Teräsrakenne kuuluu merkittäviin suomalaisiin arkkitehtuuripalkintoihin ja se on jaettu jo vuodesta 1980 lähtien. Länsisataman Länsiterminaali 2 -rakennushanke julkistettiin vuoden 2017 palkinnonsaajaksi Teräsrakennepäivässä 21.11.2017 Helsingissä.

Länsisataman uusi matkustajaterminaali vihittiin käyttöön keväällä 2017. Satama-aluetta on uudistettu vastaamaan kasvaviin matkustajamääriin. Sataman liikenne, erityisesti nopea Tallinnan liikenne, on lisääntynyt huomattavasti viime vuosina, eivätkä nykyiset terminaalitilat ole vastanneet suurten matkustajamäärien tarpeita. Länsisataman laajennusalueelle rakennettiin uusi terminaali ja kaksi uutta Tallinnan liikennettä palvelevaa laivapaikkaa. Uudessa terminaalissa on runsaasti teräsrakenteita ja laajoja lasijulkisivuja.

”Länsisatama on merkittävä ja mielenkiintoinen kohde Tikkurilan teollisuusmaaliliiketoiminnalle. Tikkurilan maaleja käytettiin teräsrakenteissa ulkona ja sisällä. Yhteistyössä kohteen teräsrakenteiden toimittajan ja niiden urakoitsijan Normek Oy:n kanssa valittiin kohteeseen sopivat koviakin sääolosuhteita kestävät maalausjärjestelmät”, kertoo Jarno Sula, Tikkurilan Suomen teollisuusmaaleista vastaava johtaja.

Länsisataman monimuotoinen teräsrunko ja pilarit pinnoitettiin kestävällä epoksi-polyuretaaniyhdistelmällä. Rakenteiden musta-harmaa ja hopeanharmaa metallinhohtoinen mattapinta tehtiin erinomaisesti säätä ja muita rasituksia kestävällä polyuretaanimaalilla ja himmennysaineella.

Taustatietoa

  • Pääsuunnittelija Tuomas Silvennoinen, PES-Arkkitehdit Oy
  • Pääurakoitsija YIT Rakennus Oy
  • Teräsrakenteiden urakoitsija Normek Oy
  • Teräsrakenteiden pintakäsittelytuotteet Tikkurila Oyj
  • Rakennuttaja Helsingin Satama Oy
  • Valokuvia Länsisatamasta: http://213.138.147.67/tikkurila/Login.jsp?colID=EtpRaant

    Lisätietoja:

    Tikkurila Oyj
    Jarno Sula, Suomen teollisuusmaaleista vastaava johtaja

    Puh. 050 311 1291, jarno.sula@tikkurila.com

    Normek Oy

    Jukka Vuori, johtaja

    Puh. 0400 551 998, jukka.vuori@normek.fi

    Avainsanat:

    Yrityksestä

    Osa kestävää pohjoistaTikkurila on johtava pohjoismainen maalialan yritys. Kehitämme vuosikymmenten kokemuksella korkealuokkaisia tuotteita ja palveluita, jotka tarjoavat asiakkaillemme ajan ja sään kestävää laatua. Noin kymmenessä maassa toimivat 3 000 työntekijäämme haluavat luoda kestävää tulevaisuutta merkityksellisten pintojen avulla. Liikevaihtomme oli 582 miljoonaa euroa vuonna 2017. Yhtiö on listattu Nasdaq Helsingissä. Pohjoismaista laatua alusta loppuun vuodesta 1862. www.tikkurilagroup.fi

    Tilaa

    Multimedia

    Multimedia