Tikkurilan uudistuneet valmistasoitteet auttavat työmaan pölynhallinnassa

Report this content

Tikkurilan päivittyneet Presto- ja Prestonit-valmistasoitteet tuovat rakennustyömaille suuria etuja esimerkiksi säästämällä pintojen tasoitustyöhön käytettävää aikaa ja pitämällä työmaat puhtaampina. Ohuempien tasoitekerrosten ansiosta sisäilmaan haihtuu vähemmän kosteutta.

Tikkurilan tasoitevalikoima on täydentynyt kahdella tuotteella: Presto LF+ yleistasotteella ja ammattilaiskäyttöön suunnatulla Prestonit 10+10 täyttötasoitteella. Myös muiden valmistasotteiden laatua on parannettu ja nimeämistä selkeytetty.

– On ilo tuoda markkinoille tuotteita, jotka ovat jo testivaiheessa saaneet positiivista palautetta työmailta. Uusi Presto LF+ on kevyempi työstää, liukkaampi levittää ja kevyempi hiottava kuin edeltäjänsä Presto LH yleistasoite, kertoo Tikkurilan teknisen tuen päällikkö Rami Kuparinen.

Joutsenmerkitty Presto LF+ on oivallinen yleistasoite sekä seinä- että kattopintojen osa- ja kokotasoitukseen. Tuotteen uudistamisessa on kiinnitetty erityistä huomiota siihen, että hiomapöly laskeutuu pöllyämättä alaspäin ja pitää työmaan puhtaampana. Siistimpi työmaa merkitsee parempaa työturvallisuutta sekä tasoitetyön suorittajalle että muille työmaalla oleskeleville.

Rakennusmaalien vähäpäästöisimpään M1-luokkaan kuuluvat Tikkurilan Prestonit-ruiskutasoitteet täyttävät rasitusluokkien 01–04 vaatimukset, joilla taataan hyvä ja tiivis pohja laadukkaalle maalaustyölle. Erinomaisen täyttökykynsä ansiosta Prestonit 10+10 täyttötasoitetta voidaan käyttää sekä pohja- että pintatasoitteena, jolloin kahta erillistä tuotetta ei tarvita. Osa- ja kokotasoitukseen sisäseinä- ja kattopinnoille tarkoitettu Prestonit 10+10 täyttötasoitteen käyttö lyhentää tuntuvasti työn valmisteluun ja jälkitöihin kuluvaa aikaa. Käyttökohteina ovat esimerkiksi erilaiset uudis- ja korjauskohteet, sairaalat, koulut ja porraskäytävät.

– Valmistasoitteisiin panostaminen on ollut valinta, joka on säästänyt aikaa monessa työvaiheessa. Sekoitukseen kuluva aika jää kokonaan pois, ja työturvallisuuskin paranee: pölyn määrä on vähäisempi kuin pulveritasoitteita käytettäessä. Prestonit 10 + 10 soveltuu suoraan rasitusluokan 03 kohteisiin, kuten esimerkiksi porrashuoneisiin”, toteaa Prestonit 10 + 10 täyttötasoitetta testannut Maalausliike P Viiliäinen Oy:n maalarimestari Pentti Viiliäinen.

Tutustu Tikkurilan monipuoliseen valmistasoitevalikoimaan www.tikkurila.fi/tasoitteet.

Lisätietoa: 

Tikkurila Oyj
Rami Kuparinen
Teknisen tuen päällikkö
Puh. +358 20 191 2065
rami.kuparinen@tikkurila.com

Nina Kaijasilta 
Viestintä 
Puh. + 358 40 757 3259 
nina.kaijasilta@tikkurila.com 


Osa kestävää pohjoista

Tikkurila on johtava pohjoismainen maalialan yritys. Kehitämme vuosikymmenten kokemuksella korkealuokkaisia tuotteita ja palveluita, jotka tarjoavat asiakkaillemme ajan ja sään kestävää laatua. Noin kymmenessä maassa toimivat 3 000 työntekijäämme haluavat luoda kestävää tulevaisuutta merkityksellisten pintojen avulla. Liikevaihtomme oli 582 miljoonaa euroa vuonna 2017. Yhtiö on listattu Nasdaq Helsingissä. Pohjoismaista laatua alusta loppuun vuodesta 1862.

www.tikkurilagroup.fi

Avainsanat:

Tilaa

Multimedia

Multimedia

Liitteet & linkit