Vähäpäästöiset pintakäsittelytuotteet ovat askel parempaan sisäilmaan

Report this content

Ajan hermolla oleva tuotekehitys sekä huolella valitut raaka-aineet ja yhteistyökumppanit takaavat, että Tikkurilan sisämaalit täyttävät tiukimmatkin laatu- ja ympäristökriteerit. 


Toukokuussa julkaistiin uusi Sisäilmastoluokitus 2018, joka sisältää tavoitearvot, suunnitteluohjeet ja tuotevaatimukset hyvälle sisäympäristölle. Sisäilmastoluokitus on globaalisti ainutlaatuisen kattava järjestelmä, jonka päästöluokituksissa on nykyisin jo lähes 4 500 vähäpäästöiseksi luokiteltua M1-tuotetta.

Tikkurilalle uusi luokitus ei aiheuttanut päänvaivaa, sillä kaikki konsernin sisämaalit ovat jo valmiiksi vähäpäästöisiä. Lainsäädäntöä ja muuttuvia kriteerejä seurataan kuitenkin tarkasti.

– EU:lla on pitkä EU-LCI-lista erilaisten yhdisteiden raja-arvoille, joka täytyi käydä läpi tuotekehityksessä uudistuksen yhteydessä, mutta mitään ei tarvinnut muuttaa. Lista kuitenkin elää jatkuvasti, joten seuraamme sitä tarkasti, kertoo Tikkurilan tuotekehitysjohtaja Heidi Helkamo.

Tikkurilalla tarkat laatuvaatimukset

Sisäilmastoluokitus on yhdessä rakennusmateriaalien M1-päästöluokituksen ja ilmanvaihtotuotteiden M1-puhtausluokituksen kanssa parantanut merkittävästi sisäilman laatua Suomessa. M1-luokkaan kuuluvista materiaaleista haihtuu erittäin vähän yhdisteitä huonetilaan; merkintä edellyttää hyväksytyn testauslaboratorion suorittamia mittauksia muun muassa haihtuvista orgaanisista yhdisteistä. Hajuvoimakkuus arvioidaan asiantuntijaryhmässä.

Tikkurilalla maalien raaka-aineet ja niiden toimittajat valitaan erittäin tarkasti.

– Teemme yhteistyötä vain luotettavien kumppaneiden kanssa, jotka ottavat laatu- ja ympäristöasiat vakavasti. Auditoimme säännöllisesti raaka-aineiden toimittajia, ja valitsemme heidän valikoimastaan turvallisimmat tuotteet. Ympäristömerkittyjen tuotteiden kohdalla vaaditaan tiedot hyvinkin pienistä pitoisuuksista, joten pyrimme etukäteen varmistamaan, että maalien raaka-aineet täyttävät uusimmat vaatimukset, Helkamo toteaa.

Vaatimukset kiristyvät koko ajan

Rakennusmateriaalien toimittajilta vaaditaan yhä kattavampia merkintöjä tuotteiden sisällöistä ja ympäristövaikutuksista.

– Esimerkiksi EU-ympäristömerkin ja Joutsenmerkin kriteereitä kiristetään jatkuvasti: raja-arvoja on tiukennettu ja vaatimuksiin on lisätty uusia haitalliseksi katsottuja aineita. Myös pakkausmateriaaleille on asetettu uudenlaisia vaatimuksia, Helkamo kertoo.

Vihreän rakentamisen yleistyessä kestävää rakentamista ja hyvää sisäilmastoa tukevat tuotteet ovat yhä tärkeämmässä roolissa. Tikkurila on vahvasti kehityksessä mukana; konsernilla on jo yli 300 ekomerkittyä tuotetta, joille on myönnetty kansainvälinen tai kansallinen ympäristömerkki, allergia- ja astmatunnus tai vähäpäästöisyyttä mittaava M1-luokitus.

– Ennakoiva tuotekehitys ja tinkimätön laadunvalvonta takaavat, että pystymme vastaamaan alan vaatimuksiin myös tulevaisuudessa.

Vihreän rakentamisen teemaviikkoa (World Green Building Week) vietetään 24.–30.9.2018. Vuosittain järjestettävän tapahtuman tavoitteena on kiinnittää huomio kestävästi rakennettuun ympäristöön.

Lisätietoja:

Tikkurila Oyj
Heidi Helkamo
RDI Director, Finland
Puh. +358 20 191 2332
heidi.helkamo@tikkurila.com

Päivi Kivilä
Senior Manager, Communications and Sustainability
Puh. +358 40 533 4922
paivi.kivila@tikkurila.com 

Osa kestävää pohjoista
Tikkurila on johtava pohjoismainen maalialan yritys. Kehitämme vuosikymmenten kokemuksella korkealuokkaisia tuotteita ja palveluita, jotka tarjoavat asiakkaillemme ajan ja sään kestävää laatua. Noin kymmenessä maassa toimivat 3 000 työntekijäämme haluavat luoda kestävää tulevaisuutta merkityksellisten pintojen avulla. Liikevaihtomme oli 582 miljoonaa euroa vuonna 2017. Yhtiö on listattu Nasdaq Helsingissä. Pohjoismaista laatua alusta loppuun vuodesta 1862.


www.tikkurilagroup.fi

Avainsanat:

Tilaa

Multimedia

Multimedia

Liitteet & linkit

Pikafaktat

Tikkurila-konsernilla on yli 300 ekomerkittyä tuotetta, joille on myönnetty kansainvälinen tai kansallinen ekomerkki, allergia- ja astamatunnus tai M1-luokitus.
Tweettaa