Tokmanni Group Oyj avaa neljä uutta myymälää Anttilalta vapautuviin tiloihin

Report this content

 Tokmanni Group Oyj       Pörssitiedote                    30.3.2017  klo 09:00

 Tokmanni avaa neljä uutta myymälää Anttilalta vapautuviin tiloihin

Tokmanni on sopinut neljän uuden myymälän avaamisesta Anttilalta vapautuviin tiloihin. Myymälät avataan Espoon kauppakeskus Selloon, Seinäjoelle, Turun Kivikukkaroon ja kauppakeskus Metropoliin Joensuuhun. Uusien myymälöiden myyntipinta-ala on yhteensä noin 5.200 neliömetriä ja myymälät, syksyllä avattavaa Joensuun myymälää lukuun ottamatta, avataan toukokuun aikana.

Tavarataloryhmä Anttilan konkurssin seurauksena Tokmanni ilmoitti syksyllä 2016 olevansa kiinnostunut 14:sta Anttilalta vapautuneesta myymälätilasta. Yhtiö on tähän päivään mennessä solminut yhteensä kahdeksan vuokrasopimusta Anttilalta vapautuneista tiloista. Neljä näistä myymälöistä avattiin joulukuussa 2016, ja neuvottelut muutamasta myymälätilasta jatkuvat edelleen.  

Yhtiö avaa ainakin 12 uutta myymälää nettomääräisesti laskettuna ja 2 uudelleensijoitettua myymälää vuonna 2017

Tokmanni ilmoitti vuoden alussa avaavansa ainakin 9 uutta ja 2 uudelleensijoitettua myymälää ja kasvattavansa myyntipinta-alaansa ainakin 22.000 neliömetrillä vuonna 2017. Espoossa kauppakeskus Lippulaivassa sijaitseva Tokmannin myymälä, jonka myyntipinta-ala on noin 1.100 neliömetriä, suljetaan heinäkuun lopussa 2017 kun koko kauppakeskus suljetaan. Nettomääräisesti laskettuna Tokmanni avaa, edellä mainitut uudet myymälät ja suljettu Lippulaivan myymälä mukaan lukien, ainakin 12 uutta ja kaksi uudelleensijoitettua myymälää ja yhtiön myyntipinta-ala kasvaa vuoden aikana ainakin 26.100 neliömetrillä.

Uuden myymälän määritelmä ja vuonna 2016 avatut myymälät

Tokmannin määritelmään mukaan myymälää pidetään uutena tai uudelleensijoitettuna myymälänä avaamisvuotenaan ja sitä seuraavana kalenterivuotena. Keskimäärin uusi myymälä on kannattava noin 12 kuukauden jälkeen ja saavuttaa täyden tehon noin 24 kuukauden sisällä.   

Uusiin ja uudelleensijoitettuihin myymälöihin kuuluvat: (i) uudet avatut myymälät; (ii) myymälöiden uudelleensijoittamiset, kun myymälän koko muuttuu 30 prosenttia tai enemmän ja kun valikoima laajenee tai supistuu merkittävästi; ja (iii) myymälöiden laajentamiset, kun myymälän koko muuttuu 30 prosenttia tai enemmän. Nettomääräisesti laskettuna Tokmanni vähentää uusista ja uudelleensijoitetuista myymälöistä tilikaudella suljetut myymälät.

Vuonna 2016 yhtiö avasi kuusi uutta myymälää ja yhden uudelleensijoitetun myymälän. Yhden myymälän myyntipinta-alaa pienennettiin merkittävästi ja Tokmannin myyntipinta-ala kasvoi näin ollen nettona n. 7.800 neliömetrillä. Tähän päivään mennessä, yhtiö on avannut yhden uuden myymälän ja yhden uudelleensijoitetun myymälää vuonna 2017. Yhtiön tavoitteena on lisätä myyntipinta-alaansa noin 12.000 neliömetrillä vuodessa.

Tokmannin ohjeistus vuodelle 2017 muuttumaton
Tokmannin ohjeistus vuodelle 2017 säilyy muuttumattomana: Tokmanni odottaa hyvää liikevaihdon kasvua vuodelle 2017 perustuen vuosina 2016 ja 2017 avattujen uusien myymälöiden tuomaan liikevaihtoon sekä vertailukelpoisten myymälöiden lievään liikevaihdon kasvuun. Konsernin kannattavuuden (oikaistu käyttökate %) odotetaan paranevan viime vuodesta.

Lisätietoja antaa:

Heikki Väänänen
toimitusjohtaja
puh. 020 728 6044
heikki.vaananen(at)tokmanni.fi

Joséphine Mickwitz
Sijoittajasuhteet
puh. 020 728 6535
josephine.mickwitz@tokmanni.fi

Tokmanni lyhyesti
Tokmanni on Suomen suurin halpakauppa myymälöiden määrällä ja liikevaihdolla mitattuna. Vuonna 2016 Tokmannin liikevaihto oli 776 miljoonaa euroa ja sillä oli keskimäärin noin 3 200 työntekijää. Tokmanni on Suomen ainoa valtakunnallinen halpakauppa, ja sillä oli eri puolilla Suomea 162 myymälää 31.12.2016.

Jakelu:
Nasdaq Helsinki
Keskeiset tiedotusvälineet

Tilaa