Tokmannilla ahkeroi tänäkin vuonna noin tuhat täysi-ikäistä kesätyöntekijää tai alaikäistä kesäharjoittelijaa

Report this content

Tavoitteena on antaa nuorille myönteisiä kok­­emuksia työskentelystä kaupan alalla

Tokmanni
LEHDISTÖTIEDOTE
21.6.2018

Tokmanni työllistää tänäkin kesänä yhteensä noin tuhat täysi-ikäistä kesätyöntekijää tai alaikäistä Tutustu työelämään ja tienaa -kesäharjoittelijaa ympäri Suomea. Nuorista muutama saa kesäharjoittelupaikan lastenoikeusjärjestö Planin ja opetus- ja kulttuuriministeriön maahanmuuttajataustaisten nuorten työllistymistä tukevan hankkeen kautta. Tokmanni haluaa tarjota nuorille tietoa ja myönteisiä kokemuksia työelämästä ja siten osaltaan auttaa heitä itsenäistymään.

Tokmanni on tänäkin vuonna mukana T-Median ja Taloudellinen tiedotustoimisto TATin Vastuullinen kesäduuni -kampanjassa. Kampanjalla pyritään varmistamaan, että nuorille on tarjolla laadukkaita kesätyöpaikkoja ja työnantajille osaavaa työvoimaa myös tulevaisuudessa. Kampanjaan osallistuvat työnantajat ovat sitoutuneet vastuullisen kesätyön periaatteisiin, joiden avulla kesätyökokemuksesta pyritään tekemään hyvä sekä kesätyöntekijälle että työnantajalle.

– Olemme erittäin iloisia siitä, että voimme osoittaa vastuullisuuttamme työllistämällä tänäkin vuonna noin tuhat kesätyöntekijää tai -harjoittelijaa. Tarjoamme nuorille ensimmäisen kosketuksen työelämään, joten on erittäin tärkeää antaa heille myönteisiä kokemuksia ja tutustuttaa heitä työelämän pelisääntöihin, Tokmannin henkilöstöjohtaja Sirpa Huuskonen kertoo.


Monipuolisia työtehtäviä erilaisille ihmisille ja eri puolilla Suomea

Valtaosa Tokmannin kesätyöntekijöistä työskentelee eri puolilla Suomea sijaitsevissa myymälöissä, mutta tekemistä on myös kauppaketjun hallinto- ja logistiikkakeskuksessa Mäntsälässä. Tyypillisimmillään kesätyöntekijät työskentelevät Tokmannilla kahdesta viikosta kolmeen kuukauteen.

Kesätyön rinnalla järjestettävässä Tutustu työelämään ja tienaa -kesäharjoittelussa tänä vuonna 14 vuotta täyttävät tai enintään 17-vuotiaat nuoret pääsevät kerryttämään koulutus- ja uravalintojen kannalta tärkeitä tietoja, taitoja ja kokemuksia työelämästä. Muutama heistä on lastenoikeusjärjestö Planin ja opetus- ja kulttuuriministeriön maahanmuuttajataustaisten nuorten työllistymistä tukevan CV työelämään -hankkeen kautta valikoituja nuoria. Nuorille maksetaan kaksiviikkoisesta kesäharjoittelusta lomakorvauksineen 360 euroa palkkaa.

– Kokemukset kesätyössä ja -harjoittelussa ovat merkityksellisiä muun muassa siksi, että ne tukevat nuorten itsenäistymistä. Haluamme olla monipuolinen ja osallistava työympäristö, jossa jokainen työntekijä voi olla oma itsensä, tuntea itsensä arvokkaaksi ja saada yhtäläiset mahdollisuudet taustastaan riippumatta. On erittäin hienoa, että jo 177 myymälän kokoiseksi kasvaneen myymäläverkostomme ansiosta voimme tarjota nuorille töitä eri puolilla Suomea, myös pienillä paikkakunnilla, Huuskonen kertoo.

– Me tokmannilaiset olemme erittäin tärkeässä ja vastuullisessa asemassa näyttämässä nuorille, millaista konkreettinen työ lähes 300 000 henkilöä työllistävällä kaupan alalla on. Myymälöissämme tutuksi tulevat niin asiakkaiden palveleminen, tuotteiden hyllytys kuin myymälän yleisestä siisteydestä huolehtiminen, keskusvarastollamme esimerkiksi tuotteiden keräily. Toimistollamme nuoret tekevät toimenkuvista ja taustoista riippuen esimerkiksi yleisiä toimistotöitä tai myynnin ja taloushallinnon tehtäviä, kuten verkkokauppatilausten käsittelyä tai myyntiraporttien laatimista, hän lisää.


Tokmannilaiset rohkaisevat aktiivisuuteen

Tokmannilaiset kannustavat nuoria paitsi olemaan aktiivisia kesätyössä tai -harjoittelussa, myös pohtimaan erilaisia työhön liittyviä tavoitteita ja töissä hyödyllisten taitojen kehittymistä.

– Haluamme muistuttaa, että jokaisella työkokemuksella on merkitystä tulevaisuuden kannalta. Usein ahkeruus palkitaan: Olemme palkanneet reippaasti ja oma-aloitteisesti työskennelleitä nuoria myöhemmin sekä kesätöihin uudelleen että vakituisiin työsuhteisiin. Lisäksi osa kesäharjoittelussa olevista nuorista on ollut meillä aiemmin esimerkiksi opintoihin sisältyvältä työssäoppimisjaksolla tai peruskoulun työelämään tutustumisjaksolla, Huuskonen kertoo.


Tokmannin kesätyöntekijöitä näkyy ja kuuluu somessa

Tokmannin kesätyöntekijöiden joukosta löytyy tänäkin kesänä kesäsomettajia, sillä muutama nuori tulee muiden työtehtäviensä ohella tuottamaan kesätyöaiheista sisältöä sosiaaliseen mediaan. Sisältöä julkaistaan Tokmannin Facebookissa aihetunnisteella #töissätokmannilla, ja nuoret kesäsomettajat palkitaan pienellä yllätyksellä.

– Moni nuori on kertonut haluavansa jakaa kesätyökokemuksiaan somessa. Toivomme kokemusten tavoittavan mahdollisimman monia, jotta he saavat tietää, millaista kesätyö Tokmannilla on, Huuskonen kertoo.

Vastuullinen kesäduuni -kampanjaan osallistuessaan Tokmanni on sitoutunut kuuteen hyvän kesätyön periaatteeseen, jotka auttavat tekemään kesätyökokemuksesta hyvän sekä kesätyöntekijälle että työnantajalle.

1. Hyvä hakijakokemus

Nuorelle kesätyön hankkiminen on yksi vuoden jännittävimmistä asioista. Vastuullinen kesätyönantaja pitää hakijan ajan tasalla siitä, miten rekrytointiprosessi etenee. Myös hakijoille, joita ei valita tehtävään, ilmoitetaan asiasta asianmukaisesti.

2. Mielekäs työ

Kesätyön kautta nuori luo ensimmäiset konkreettiset käsityksensä työelämästä, eri aloista ja ammateista. Mielekäs kesätyö vastaa nuoren taitoja ja on sopivan haasteellista. Työtehtävät, vastuut, valtuudet ja odotukset on määritelty selvästi. Vastuullinen kesätyönantaja jättää nuorelle positiivisen kuvan työelämästä, mikä kannustaa opiskelemaan ja valmistumaan nopeammin työelämään.

3. Perehdytys ja ohjaaminen

Perehdyttämiseen ja ohjaamiseen nimetään vastuuhenkilö. Kesätyöläiselle kerrotaan aluksi työpaikan pelisäännöt ja käytöstavat. Hyvin suunnitellulla ja toteutetulla perehdyttämisellä nuori pääsee nopeasti kiinni työtehtäviin, oppii ja kehittyy. Palautteen antaminen on tärkeä osa ohjausta.

4. Oikeudenmukaisuus ja tasapuolisuus

Nuorta kohdellaan tasavertaisesti muiden työntekijöiden kanssa. Hänet otetaan työyhteisön täysivaltaiseksi jäseneksi heti alusta alkaen. Nuoren tukeminen on koko työpaikan asia. Kesätyöntekijälle tarjotaan mahdollisuuksien mukaan samanlainen työympäristö ja työvälineet kuin muillekin työntekijöille.

5. Kohtuullinen palkka

Kesätyöntekijälle maksetaan työn vaatimusten ja nuoren kokemuksen mukaisesti kohtuullista palkkaa.

6. Kirjallinen työsopimus ja todistus

Vastuullinen kesätyönantaja tekee nuoren kanssa aina kirjallisen työsopimuksen. Työsuhteen päättyessä annetaan asianmukainen työtodistus, vaikka nuori ei itse sitä muistaisi pyytää. Työnantaja käy nuoren kanssa palautekeskustelun ja rohkaisee häntä kertomaan mielipiteitään.

TOKMANNI

Lisätietoja:

Sirpa Huuskonen
henkilöstöjohtaja

puh. 040 504 5223
sirpa.huuskonen(at)tokmanni.fi

Joséphine Mickwitz
Head of IR and Communications

puh. +358 20 728 6535
josephine.mickwitz(at)tokmanni.fi

Tokmanni on Suomen suurin halpakauppaketju. Noin 3 200 tokmannilaista helpottaa ihmisten arkea ja juhlaa tarjoamalla monipuolisen ja ajankohtaisen valikoiman kotimaisia ja kansainvälisiä merkkituotteita sekä muita laadukkaita tuotteita aina edulliseen hintaan. Yli 175:n eri puolilla Suomea sijaitsevan myymälänsä ja verkkokauppansa ansiosta Tokmanni on aina lähellä palvelemassa ihmisiä. Vuonna 2017 Tokmannin liikevaihto oli 797 miljoonaa euroa.Tokmannin osakkeet on listattu Nasdaq Helsingin pörssilistalle. 

Avainsanat:

Tilaa

Multimedia

Multimedia