Tokmannin menestyksekkäät itsenäisyyspäivän Hinnanjuhlat tekevät paluun

Itsenäisyyspäivänä nähdään perinteisten Linnan juhlien lisäksi myös hieman erilaista pukuloistoa, kun Tokmannin menestyksekkäät Hinnanjuhlat tekevät paluun. Suora koko illan lähetys alkaa Tokmannin Facebook-sivulla keskiviikkona 6.12.2017 klo 18.00. Tilaisuuden juontavat tuttuun tapaan ToosaTV:n Cristal Snow ja NikoLa. 

Yksityiskohtainen pienoismalli valtiosalista, jonka punaisena mattona toimii luonnollisesti liukuhihna, pääsee jälleen oikeuksiinsa, kun illan aikana sisään lipuu yli 400 tuotetta poikkeuksellisen näyttävin hinnoin. Facebook LIVE -lähetyksen aikana katsojilla on myös mahdollisuus veikata illan viimeisenä saapuvaa tuotetta. Yksi onnekas arvaus palkitaan illan päätteeksi jopa tuhannen euron Tokmannin lahjakortilla.

– Viime vuonna lanseeratut Hinnanjuhlat käynnistivät menestyksekkään sarjan Facebook Live -lähetyksiä Tokmannille. Tämä vuosi huipentuu jälleen mielettömään tarjouskimaraan, toteaa Bob the Robotin luova johtaja Toni Tiusanen.

Hinnanjuhlat lanseerasi aivan uudenlaisen sisältökonseptin Suomessa. On hienoa nähdä, että myös muut mainostajat ovat inspiroituneet formaateista, joissa hihnalla tuodaan sisään tuotteita, kertoo Tokmannin markkinointijohtaja Tomi Hakanpää.

TOKMANNI

Lisätietoja:

Tomi Hakanpää
markkinointijohtaja

puh. 020 728 6497
tomi.hakanpaa(at)tokmanni.fi

Tokmanni on käyttötavaroiden myyntiin keskittynyt vähittäiskauppaketju. Noin 3 200 tokmannilaista helpottaa ihmisten arkea ja juhlaa tarjoamalla monipuolisen ja ajankohtaisen valikoiman kotimaisia ja kansainvälisiä merkkituotteita sekä muita laadukkaita tuotteita aina edulliseen hintaan. Yli 170:n eri puolilla Suomea sijaitsevan myymälänsä ja verkkokauppansa ansiosta Tokmanni on aina lähellä palvelemassa ihmisiä. Vuonna 2016 Tokmannin liikevaihto oli 776 miljoonaa euroa. Tokmannin osakkeet on listattu Nasdaq Helsingin pörssilistalle.

Yrityksestä

Tokmanni on käyttötavaroiden myyntiin keskittynyt vähittäiskauppaketju. Noin 3 200 tokmannilaista helpottaa ihmisten arkea ja juhlaa tarjoamalla monipuolisen ja ajankohtaisen valikoiman kotimaisia ja kansainvälisiä merkkituotteita sekä muita laadukkaita tuotteita aina edulliseen hintaan. Yli 170:n eri puolilla Suomea sijaitsevan myymälänsä ja verkkokauppansa ansiosta Tokmanni on aina lähellä palvelemassa ihmisiä. Vuonna 2017 Tokmannin liikevaihto oli 797 miljoonaa euroa. Tokmannin osakkeet on listattu Nasdaq Helsingin pörssilistalle.

Yhteyshenkilöt

Tilaa

Multimedia

Multimedia