Uusi Tokmanni Kuopion kauppakeskus Kolmisoppeen

Pohjoismaiden suurin käyttötavaroiden myyntiin keskittynyt halpakauppakonserni Tokmanni avaa uuden myymälän kauppakeskus Kolmisoppeen Kuopioon torstaina 27.8. klo 9.00. Avajaistilaisuudessa Tokmannia edustavat toimitusjohtaja Heikki Väänänen ja myyntijohtaja Panu Porkka. Avajaispuheet tilaisuudessa pitävät Väänänen ja Kuopion kaupunginhallituksen puheenjohtaja Pekka Kantanen.

Valtatie viiden varrella noin seitsemän kilometriä Kuopion keskustasta etelään sijaitsevassa Kolmisopen kauppakeskuksessa palveleva Tokmanni tarjoaa runsaan valikoiman kuivaelintarvikkeita, vaatteita ja asusteita sekä kodin käyttötavaroita, kuten taloustavaroita, kodintekstiilejä, työkaluja sekä vapaa-ajan, teknokemian ja kodintekniikan ja viihteen tuotteita. Lisäksi myymälän yhteydessä palvelee erillinen puutarhamyymälä. Kokonaispinta-alaltaan noin 2 900 neliömetrin ja myyntipinta-alaltaan noin 2 500 neliömetrin kokoisessa myymälässä on myös Veikkaus- ja Tax-free-palvelut sekä Tokmannin verkkokaupan noutopiste. Myymälä korvaa paikkakunnalla vuoden lopussa suljettavan Maxi-Kodintukku-ketjumyymälän.

Uudessa Tokmannissa on panostettu asiakasviihtyisyyteen muun muassa sijoittelemalla tuoteryhmiä teemoittain niin, että ne muodostavat selkeitä kokonaisuuksia ja helpottavat siten asiakkaita löytämään paitsi etsimänsä tuotteet myös ajankohtaiset sesonki- ja tarjoustuotteet.

– Uskomme asioinnin helppouden, tuotevalikoiman laajuuden ja hintatason edullisuuden varmistavan sen, että uusi Tokmanni vastaa erinomaisesti asiakkaiden vaatimuksiin ja täydentää kauppakeskuksen jo ennestään monipuolista liike- ja palvelutarjontaa, Tokmannin toimitusjohtaja Heikki Väänänen sanoo.

Tokmanni palvelee kauppakeskus Kolmisopessa osoitteessa Kolmisopentie 1, 70780 Kuopio arkisin klo 8–20, lauantaisin klo 8–18 ja sunnuntaisin klo 12–18. Myymälä työllistää 18 henkilöä. Myymäläpäällikkönä toimii Mikko Larinen. 

Avajaistorstaista sunnuntaihin uusi Tokmanni on täynnä avajaistarjouksia. Tokmannin myymäläavajaisista tuttuun tapaan kauppakeskus Kolmisopen Tokmannin avajaisissa jaetaan 1 000 tuotelahjoja sisältävää yllätysämpäriä. Kahdessa ämpärissä on tuotelahjojen lisäksi 100 euron lahjakortti Tokmanni-konsernin myymälöihin. 

Tokmanni on kehittänyt myymäläverkostoaan aktiivisesti viime vuosina. Konserni pyrkii laajentamaan myymäläverkostoaan yli 10 000 neliömetrillä vuodessa avaamalla vuosittain useita uusia myymälöitä eri puolille Suomea ja tarvittaessa etsimällä nykyisille myymälöilleen uusia, liikenneyhteyksiltään parempia sekä valikoimiltaan suurempia ja sitä kautta paikkakuntien asukkaita aiempaa monipuolisemmin palvelevia liiketiloja. Kuopion lisäksi uuden Tokmannin avajaisia vietetään kuluvana vuonna Turussa, Kemissä, Lappeenrannassa, Laitilassa, Nivalassa, Loimaalla, Jämsässä, Juvalla ja Vantaan Varistossa.1) Konserni on myös jatkanut myymäläketjujensa yhdistämistä Tokmanni-brändin alle.

1) www.tokmanni.fi/uudetmyymalat

TOKMANNI OY

Lisätietoja:

Heikki Väänänen
Toimitusjohtaja
Puh. 020 728 6044
heikki.vaananen(at)tokmanni.fi

Avainsanat:

Yrityksestä

Tokmanni on käyttötavaroiden myyntiin keskittynyt vähittäiskauppaketju. Noin 3 200 tokmannilaista helpottaa ihmisten arkea ja juhlaa tarjoamalla monipuolisen ja ajankohtaisen valikoiman kotimaisia ja kansainvälisiä merkkituotteita sekä muita laadukkaita tuotteita aina edulliseen hintaan. Yli 170:n eri puolilla Suomea sijaitsevan myymälänsä ja verkkokauppansa ansiosta Tokmanni on aina lähellä palvelemassa ihmisiä. Vuonna 2017 Tokmannin liikevaihto oli 796 miljoonaa euroa. Tokmannin osakkeet on listattu Nasdaq Helsingin pörssilistalle.

Yhteyshenkilöt

Tilaa

Multimedia

Multimedia

Liitteet & linkit