Lahden kauppakeskus Trion Robinhoodista Tokmanni

Pohjoismaiden suurin käyttötavaroiden myyntiin keskittynyt halpakauppakonserni Tokmanni avaa uudistetun myymälän kauppakeskus Triossa Lahdessa torstaina 8.10.2015 klo 9.00. Myymälä on entinen Robinhood-ketjumyymälä ja suunniteltu uuden, erityisesti kauppakeskusten Tokmanneihin kehitetyn City-myymäläkonseptin mukaisesti.

Uudistettu myymälä palvelee tutussa liiketilassa kauppakeskus Trion ensimmäisessä kerroksessa osoitteessa Vapaudenkatu 24,15140 Lahti.

Myymälä on suunniteltu Tokmannin uuden, erityisesti kauppakeskuksissa sijaitseviin myymälöihin kehitetyn City-myymäläkonseptin mukaisesti siten, että se tarjoaa kompaktin, erityisesti kaupunkilaisten ja keskusta-asujien päivittäisten tarpeiden täyttämiseen kehitetyn tuotevalikoiman. Valikoiman vahvuuksia ovat kotiin liittyvät tuotteet, kuten siivous- ja henkilökohtaiset hygieniatuotteet, kuivat elintarvikkeet ja työkalut. Lisäksi myymälässä myydään esimerkiksi pukeutumisen, vapaa-ajan ja kodintekniikan ja viihteen tuotteita. Kokonaispinta-alaltaan noin 1 050 neliömetrin ja myyntipinta-alaltaan noin 900 neliömetrin kokoisessa myymälässä on myös taxfree-palvelut ja Tokmannin verkkokaupan noutopiste.

Uusimpien Tokmannien tavoin kauppakeskus Trion myymälässä on panostettu erityisesti ostamisen helppouteen ja asiakasviihtyisyyteen muun muassa sijoittelemalla tuoteryhmiä teemoittain niin, että ne muodostavat selkeitä kokonaisuuksia ja siten helpottavat  asiakkaita löytämään paitsi etsimänsä tuotteet myös ajankohtaiset sesonki- ja tarjoustuotteet.

Tokmanni palvelee kauppakeskus Triossa arkisin klo 9–20 ja lauantaisin klo 9–18.

Avajaistorstaista sunnuntaihin kauppakeskus Trion Tokmanni on täynnä avajaistarjouksia. Tokmannin myymäläavajaisista tuttuun tapaan nopeimmille asiakkaille jaetaan tuotelahjoja sisältäviä yllätysämpäreitä ilmaiseksi. Kauppakeskus Trion Tokmannissa yllätysämpäreitä jaetaan 500 kappaletta, joista kahdessa on 50 euron lahjakortti Tokmanniin.

Tokmanni on yhdistänyt Yksi yhtenäinen Tokmanni -strategiansa mukaisesti ketjumyymälöitään Tokmanni-myymäläketjuun vuoden 2013 syksystä alkaen. Muutostyö on loppusuoralla, ja Tokmanni-ketjumyymälöitä on jo yli 140 kaikista konsernin 153 myymälästä.

Brändimuutosten ohella Tokmanni-konserni pyrkii strategiansa mukaisesti laajentamaan myymäläverkostoaan yli 10 000 neliömetrillä vuodessa. Lisäksi konserni tarvittaessa etsii nykyisille myymälöilleen uusia, liikenneyhteyksiltään parempia sekä valikoimiltaan suurempia ja sitä kautta paikkakuntien asukkaita aiempaa monipuolisemmin palvelevia liiketiloja. Uuden Tokmannin avajaisia vietettiin viimeksi Kuopiossa elokuussa, Kemissä ja Lappeenrannassa syyskuussa ja Turussa lokakuun alussa.Uuden Tokmannin avajaisia vietetään kuluvana vuonna Espoossa, Jämsässä, Juvalla, Laitilassa, Loimaalla, Nivalassa, Turussa ja Vantaalla. 1)

1) www.tokmanni.fi/uudetmyymalat


TOKMANNI OY


Lisätietoja:

Heikki Väänänen
Toimitusjohtaja

Puh. 020 728 6044
heikki.vaananen(at)tokmanni.fi

Avainsanat:

Tilaa

Multimedia

Multimedia

Liitteet & linkit