Tokmanni-myymälän avajaiset Mäntyharjulla 28.5.2009

Tokmannin uutta myymälää Mäntyharjulla olivat avaamassa Mäntyharjun kunnanjohtaja Juha Teittinen sekä Tokmanni-konsernin toimitusjohtaja Kyösti Kakkonen ja hallituksen puheenjohtaja Jukka Järvelä.

Uusi Tokmannin myymälä sijaitsee aivan Mäntyharjun keskustan välittömässä läheisyydessä muiden palveluiden äärellä ja tarjoaa nyt asiakkailleen entistä monipuolisemman ja laajemman valikoiman edullisia tuotteita. Myymälän valikoimiin kuuluvat teknokemia, pukeutuminen, kodin käyttöesineet, kodintekstiilit, hienokemikaalit ja kuiva elintarvikkeet sekä vapaa-aika ja työkalut. Varsinkin sesonki- ja puutarhaosastot ovat saaneet huomattavasti lisätilaa uudessa myymälässä. Myyymälän kokonaispinta-ala on 1850 m2, jonka lisäksi myymälän yhteydessä on vielä n. 400 m2:n puutarhamyymälä.

Myymälä laajentuessa on myös henkilökunnan tarve kasvanut ja myymälä työllistää tällä hetkellä 8 henkilöä. Myymälä on avoinna arkisin klo 9-18 ja lauantaisin klo 9-15 sekä kesäsunnuntaisin klo 12-16.

Mäntyharjun myymälän avajaisten yhteydessä toimitusjohtaja Kyösti Kakkonen siirtää yhtiön viestikapulan Heikki Väänäselle, joka aloittaa Tokmanni-konsernin toimitusjohtajana jo parin päivän päästä 1.6.2009 Kyösti Kakkosen keskittyessä Tokmannin hallitustyöskentelyyn.

”Olen kiitollinen näistä hienoista vuosista Tokmannin upealle henkilöstölle ja kaikille niille, joiden kanssa olen saanut tehdä töitä, voidessani nyt jättää levollisin mielin Tokmannin toimitusjohtajan tehtävät Heikki Väänäsen ammattitaitoiseen hoitoon. Itse jatkan edelleen Tokmannin hallituksen jäsenenä ja yhtiömme kautta aivan yhtä suurena omistajana kuin tähänkin saakka”, toteaa Kyösti Kakkonen.

Suomi nousuun suosimalla suomalaisia tuotteita

Tulevaisuustutkija Ilkka Halavan mukaan suomalaisten usko kotimaisiin tuotteisiin on kasvanut (varsinkin 35-49 vuotiaiden keskuudessa) ja kotimaisten tuotteiden laatuun ja turvallisuuteen luotetaan. Suomi saadaan lamasta nousuun suosimalla suomalaisia tuotteita ja tukemalla suomalaista yritystoimintaa. Usein kunnallisissa ja valtiollisissa päätöksenteko-elimissä hankintalakia tulkitaan siten, että suomalainen yrittäjä jää hopealle (toimija on liian pieni tai kokematon tai jne…). Päättäjien järkevällä hyväntahtoisuudella saataisiin suomalaiselle työlle julkisella sektorilla enemmän tilaa.

Euroopassa ja kaikkialla muualla päättäjät vetävät kansallisen edun mukaisesti itsekkäästi kotiinpäin. Maan hallituksen kaupan toimintaan kohdistuneet toimenpiteet ovat saaneet osakseen kaupan piirissä hyvin ristiriitaisen vastaanoton; hyvin toimivan sunnuntaiaukioloaikajärjestelmän romuttaminen, valtion talouden tässä tilassa ruoan tuleva käsittämätön ALV-veron lasku, hysteerinen tupakoiden piiloittamisleikki, maanrakennuslain 114 §:n uudistuva, mielivaltainen kilpailuarajoittava tulkinta jne… Kauppa on odottanut jo pitkään itsehoitolääkkeiden ja viinien monopolin vapautumista.

LISÄTIETOJA:


toimitusjohtaja Kyösti Kakkonen, Tokmanni-konserni, puh 020 728 6022,
www.tokmanni-konserni.fi

Avainsanat:

Tilaa