Toyota on jälleen Suomen luotetuin automerkki

Toyota on valittu Reader’s Digestin (Suomessa Valitut Palat) vuosittain tehtävässä Luotetuin Merkki -tutkimuksessa Suomen luotetuimmaksi automerkiksi jo neljännentoista kerran.

Toyota sai omassa kategoriassaan 17 % tuotemerkin luotettavuuteen liittyvistä maininnoista. Tutkimuksen mukaan luottamus Toyotaan on erityisen suurta alle 50-vuotiaiden vastaajien keskuudessa (21 %).

Tutkimukseen vastanneet ovat ensin nimenneet omasta mielestään eniten luottamansa merkin kysytyssä tuotekategoriassa, jonka jälkeen he arvioivat viiden eri ominaisuuden sopimista tähän tuotemerkkiin asteikolla 1-5. Arvioitavat ominaisuudet olivat: laatu, hintansa arvoinen, vahva tuotekuva, kuluttajien tarpeiden ymmärtäminen ja eettisesti vastuullinen. Lisäksi kysyttiin onko vastaaja valitsemansa merkin asiakas tai onko käyttänyt sitä viimeksi kuluneen 12 kuukauden aikana ja voisiko hän suositella sitä muille.

Vuosittainen tutkimus toteutettiin Suomessa nyt seitsemännentoista kerran. Tutkimus läpivietiin nettikyselynä ja vastaajia oli 1 896 kpl. Otos poimittiin Valittujen Palojen asiakasrekisteristä. Tulokset painotettiin iän (20+ vuotta) ja sukupuolen mukaan väestöä vastaavaksi.

Tutkimuksessa selvitettiin avoimilla kysymyksillä, mitkä ovat kyselyyn vastanneiden mielestä luotetuimmat tuotemerkit kaikkiaan 44 eri tuoteryhmässä.

TOYOTA AUTO FINLAND OY

Tiedotus

 

Lisätietoja tutkimuksesta ja sen tuloksista antaa tutkimuspäällikkö Tiina Suomela,
(09) 503 4655, tiina.suomela@valitutpalat.fi

 

Yrityksestä

TOYOTA Toyota on paitsi maailman arvokkain autobrändi, myös yksi maailman suurimmista autonvalmistajista. Vuonna 2016 Toyota Motor Companyn valmistamia autoja myytiin 10,1 miljoonaa kappaletta kaikilla viidellä mantereella, yli 170 eri maassa. Toyotan visiona on olla tiennäyttäjänä uudenlaiseen liikkumisen tulevaisuuteen. Se on sitoutunut tuottamaan sellaisia ympäristöystävällisiä autoja, jotka myös kuluttajat ottavat omakseen. Toyota Motor Companyn valmistamia hybridiautoja onkin myyty jo yli 10 miljoonaa kappaletta ympäri maailman, ja polttokennoauto Toyota Mirain myynti alkoi vuonna 2015 niin Euroopan kuin Yhdysvaltojenkin markkinoilla. Toyota tunnetaan paitsi tehokkaasta tuotantojärjestelmästään ja korkeasta asiakastyytyväisyydestään, myös laadukkuudestaan. Toyota onkin laatutilastojen kestomenestyjä, niin Suomessa kuin maailmallakin. Toyota Motor Europe työllistää suoraan noin 20 000 henkilöä Euroopassa, ja sillä on 30 kansallista myynti- ja markkinointiyhtiötä 56 eri maassa. Suomessa Toyota Auto Finland Oy työllistää suoraan noin 80 henkilöä, ja Toyota-asiakkaita palvelee 57 täyden palvelun autotaloa ja 27 valtuutettua korjaamoa.

Tilaa

Multimedia

Multimedia