Toyota on maailman arvokkain autobrändi jo neljättä vuotta peräkkäin

Report this content

Interbrand on julkaissut tuoreen listauksen maailman arvokkaimmista brändeistä (The Best Global Brands 2015). Toyota säilytti paikkansa maailman kymmenen arvokkaimman brändin joukossa, ja lisäksi se säilytti asemansa maailman arvokkaimpana autobrändinä. Toyotan brändiarvo kasvoi 16 % vuoden takaiseen tutkimukseen verrattuna, ollen nyt noin 49 miljardia dollaria. Toyota on jo neljättä kertaa peräkkäin 10 arvokkaimman brändin joukossa, löytyen tänä vuonna sijalta kuusi. Vuosi sitten Toyota oli kahdeksas.

Teknologia- ja autobrändit dominoivat tämän vuoden listaa, ja lisäksi brändilistauksesta nousevat esille erilaisia integroituja ratkaisuja tarjoavat brändit.

”Selvitämme bränditutkimuksessamme, mitä brändiltä vaaditaan nykyisen kaltaisessa pirstaloituneessa maailmassa, jotta se menestyisi. Ihmiset odottavat nopeita ja juuri heille räätälöityjä kokemuksia, ja brändien on yritettävä mukautua hektiseen rytmiin”, Jez Frampton Interbrandilta toteaa.

Maailmanmenon mukana eteenpäin siirtyminen on myös osa Toyota filosofiaa. Toyota on sitoutunut kehittämään yhä ajankohtaisempia ja parempia ratkaisuja yhteiskunnan liikkumistarpeisiin asiakaslähtöisesti.

Toyotan näkemyksen mukaan yksittäinen teknologinen ratkaisu ei kykene vastaamaan erilaisiin asiakastarpeisiin. Se tarjoaakin erilaisia ratkaisuja, jotka vastaavat asiakkaiden vaihteleviin tarpeisiin.

Sähköautot vastaavat erityisen hyvin kaupunkiliikenteen tarpeisiin, ja Toyotalla onkin käynnissä ainutlaatuinen sähköautokokeilu Grenoblessa. Sen i-ROAD-sähköauto on osa kaupungin julkista liikennettä. Toyotan hybridiautot puolestaan ovat vakuuttaneet jo yli kahdeksan miljoonaa asiakasta ympäri maailman. Uusinta uutta edustaa vetykäyttöinen polttokennoauto Mirai, joka on tullut hiljattain myyntiin myös Euroopassa Saksan, Tanskan ja Iso-Britannian markkina-alueilla. Ympäristöstä huolehtiminen on noussut aiempaa keskeisempään rooliin, ja Mirai tarjoaakin päästöttömänä autona uudenlaisen vaihtoehdon. Runsaan käyttösäteensä ansiosta se sopii erinomaisesti myös maantiekäyttöön. Toyota on myös avannut yli 5000 polttokennoteknologiaan liittyvää patenttiaan myös kilpailijoiden käyttöön, jotta myös muut valmistajat voisivat helpommin kehittää omia polttokennoautojaan.

TOYOTA

Toyota on paitsi maailman arvokkain autobrändi, myös maailman suurin autonvalmistaja. Vuonna 2014 Toyota Motor Companyn valmistamia autoja myytiin 10,2 miljoonaa kappaletta kaikilla viidellä mantereella, yli 170 eri maassa.

Toyotan visiona on olla tiennäyttäjänä uudenlaiseen liikkumisen tulevaisuuteen. Se on sitoutunut tuottamaan sellaisia ympäristöystävällisiä autoja, jotka myös kuluttajat ottavat omakseen. Toyota Motor Companyn valmistamia hybridiautoja onkin myyty jo yli seitsemän miljoonaa kappaletta ympäri maailman, ja polttokennoauto Toyota Mirain myynti alkaa tänä vuonna niin Euroopan kuin Yhdysvaltojenkin markkinoilla.

Toyota tunnetaan paitsi tehokkaasta tuotantojärjestelmästään ja korkeasta asiakastyytyväisyydestään, myös laadukkuudestaan. Toyota onkin laatutilastojen kestomenestyjä, niin Suomessa kuin maailmallakin.

Toyota Motor Europe työllistää suoraan noin 20 000 henkilöä Euroopassa, ja sillä on 30 kansallista myynti- ja markkinointiyhtiötä 56 eri maassa. Suomessa Toyota Auto Finland Oy työllistää suoraan noin 80 henkilöä, ja Toyota-asiakkaita palvelee 57 täyden palvelun autotaloa ja 27 valtuutettua korjaamoa.

Tilaa

Multimedia

Multimedia