Tampereelta, Porista, Kajaanista, Oulusta ja Helsingistä suoraan KyprokselleSyyslomille lisälentoja maakunnista

Report this content

Suorat lennot etelän lomakohteisiin ovat lisänneet suosiotaan, sillä suora lento merkitsee ajansäästöä, ja on lisäksi vaivatonta. Finnmatkat on lisännyt suoria lomalentoja maakunnista Kyprokselle tulevana syksynä.

Syyslomalähtöjä on lisätty suuren kysynnän vuoksi Tampereelta, Porista, Kajaanista, Oulusta ja Helsingistä suoraan Kyprokselle. Syyslomaviikot ovatkin olleet jo lähes loppuunmyytyjä. Nyt Finnmatkat on kuitenkin onnistunut löytämään lisälentoja lokakuun puoleenväliin.

– Valitsemalla suoran lennon lomalle lähtijä voi säästää aikaa, ja lisäksi matkalle lähtö on vaivatonta. Asiakkaan ei tarvitse hakeutua lähtöruutuun pääkaupunkiseudulle, vaan hän pääsee suoraan lomakohteeseen kotikentältään, Finnmatkojen taktisen myynnin vastaava Antti Mäkelä toteaa.

Lapsiperheiden Kypros

Finnmatkojen laajaan hotellitarjontaan Kyproksella kuuluu erityisesti lapsiperheiden suosiossa olevat Blue Village Family Life -hotellit. Kaikissa Blue Village Family Life -hotelleissa on tarjolla maksuton Bamseklubi -lastenkerho, Les Mills -ryhmäliikuntatunteja, erikokoisia uima-altaita sekä á la carte - ja buffetravintoloita.

– Kypros sopii erittäin hyvin lapsiperheiden lomakohteeksi, sillä siellä on paljon konseptihotellejamme jotka on suunniteltu lapsiperheiden tarpeita silmällä pitäen. Suosittuja ovat etenkin Blue Village Nausicaa FFFF Beach Fig Tree Bayssa sekä Blue Star Atlantica Sungarden Agia Napassa, kertoo Antti Mäkelä.

Aikuiseen makuun

Aikuishotellien suosi on kasvanut viime vuosina tasaisesti ja koska kysyntä on lisääntynyt, myös tarjontaa on Finnmatkoilla lisätty.

Kyproksella on useita Finnmatkojen aikuishotelleja kuten viehättävä Vrissaki Beach Hotel FFFF sekä Sensimar Sea Breeze by Atlantica FFFF Fig Tree Bayssa, jotka on suunniteltu erityisesti aikuiseen makuun. Tämä näkyy huoneiden sisustuksessa sekä uima-allasalueiden rauhallisessa ilmapiirissä. Hotelleissa on myös hyvät mahdollisuudet erilaisiin liikunta-aktiviteetteihin ja Spa -hoitoihin.

Syyslomien lisälennot:

Tampere 14.10

Helsinki 17.10

Pori 21.10

Kajaani 24.10

Oulu 24.10

Kuvia:

http://fritidsresor.citat.se/marketstore/press.jsp?PRESSID=0005319 

Lue lisää osoitteessa:

http://www.finnmatkat.fi/lomakohde/kypros/g-000058/ 

http://www.finnmatkat.fi/syysloma 

Blue Village Family Life

http://www.finnmatkat.fi/hotellit/blue-village-family-life/ 

Blue Star

http://www.finnmatkat.fi/hotellit/blue-star/ 

Sensimar

http://www.finnmatkat.fi/hotellit/sensimar/ 

 Finnmatkat, viestintäpäällikkö Julia Melnik p. Puh. 0303 603 04 tai 043 826 6674 

Oy Finnmatkat Ab on Suomen suurin matkanjärjestäjä, ja se järjestää vuosittain noin 216 000 valmismatkaa. TEMA on Finnmatkojen kulttuuriin ja luontoon erikoistunut kiertomatkajärjestäjä. Finnmatkat kuuluu Pohjoismaiden johtavaan matkanjärjestäjäkonserniin TUI Nordiciin. Se on osa Lontoon pörssissä noteerattua maailman suurinta matkailukonsernia, TUI Groupia, jolla on vuosittain yli 30 miljoonaa matkustajaa 31 maasta.