TUI selvitti suomalaisten himotuimman loman – haaveissa siintävät kaukaiset paratiisisaaret

TUI selvitti Himotuin loma 2017 -äänestyksen avulla, millaisesta lomasta suomalaiset haaveilevat. Äänestykseen osallistui yli 60 000 suomalaista, jotka valitsivat lomakohteista voittoon valkohiekkaisen paratiisisaaren Mauritiuksen.

Mauritius, Malediivit ja Jamaika muodostavat suomalaisten himotuimpien lomakohteiden kärkikolmikon. TUI järjesti tammikuussa Matkamessujen aikaan Himotuin loma 2017 -äänestyksen, johon osallistui yli 60 000 suomalaista. Lomakohteista Mauritius nousi äänestyksen voittajaksi Malediivien tullessa toiseksi ja Jamaikan kolmanneksi. Äänestyksessä kävi selväksi, että suomalaiset haaveilevat ennen kaikkea rantalomista kaukaisiin ja eksoottisiin kohteisiin. Kaupunkilomakohteista suosituin oli New York.

Himotuimmissa hotellikohteissa taas korostuivat pitkät rantaviivat, aktiviteettimahdollisuudet sekä All Inclusive. Himotuimman hotellin tittelin voitti TUIn Sugar Beach TTTT+. All Inclusive -hotelli sijaitsee sopivasti Mauritiuksen länsirannikolla, Flic en Flacissa. Toiseksi äänestyksessä sijoittui Kuredu Island Resort & Spa TTTT Malediiveilla ja kolmanneksi niin ikään Mauritiuksella sijaitseva Riu Le Morne TTT.

Lomakohteiden retkitarjonnasta suomalaisia kiinnostavat etenkin kohdemaan historiaan, luontoon ja kulttuuriin keskittyvät retkikokonaisuudet. Suomalaiset äänestivät himotuimmaksi retkeksi Tuoksuja ja makuja -retken Mauritiuksella. Mauritiuksen kulttuuriin ja historiaan johdattavalla retkellä vieraillaan muun muassa teetehtaassa ja La Vanillen luonnonsuojelualueella. Toiseksi himotuin retki on Tropical Spices Mauritiuksella. Sen aikana käydään esimerkiksi Pamplemoussen kasvitieteellisessä puutarhassa, jossa on yksi maailman laajimmista harvinaisten kasvien kokoelmista. Kolmanneksi äänestyksessä tuli Appleton, Black River & YS Falls -retki Jamaikalla.

Suomalaisten himotuimmat lomakohteet, hotellit ja retket:

Kohteet:

  1. Mauritius
  2. Malediivit
  3. Jamaika

Hotellit:

  1. Hotelli Sugar Beach TTTT+, Mauritius
  2. Kuredu Island Resort & Spa TTTT, Malediivit
  3. Riu Le Morne TTTT, Mauritius

Retket:

  1. Tuoksuja ja makuja, Mauritius
  2. Tropical Spices, Mauritius
  3. Appleton, Black River & YS Falls, Jamaika

Lisätiedot:
Tiina Sirén, Suomen maajohtaja, TUI
p. +358 50 303 8182, tiina.siren@tui.fi

TUI Nordic on Pohjoismaiden matkailumarkkinoiden johtava matkanjärjestäjä 20 prosentin markkinaosuudellaan. Vuonna 1961 perustettu konserni tarjoaa valmismatkoja, lentoja ja risteilyjä. TUI Nordiciin kuuluvat TUI Sverige, TUI Norge, TUI Danmark ja TUI Finland, sekä Nazar, WonderCruises ja lentoyhtiö TUIfly. Saksalainen matkanjärjestäjäkonserni TUI Group toimii maailmanlaajuisesti noin 180 kohteessa. www.tui.fi

Avainsanat:

Yrityksestä

TUI Nordic on Pohjoismaiden matkailumarkkinoiden johtava matkanjärjestäjä 20 prosentin markkinaosuudellaan. Vuonna 1961 perustettu konserni tarjoaa valmismatkoja, lentoja ja risteilyjä. Suosituimpia matkakohteita ovat Kanariansaaret, Kreikka ja Thaimaa. TUI Nordiciin kuuluvat TUI Sverige, TUI Norge, TUI Danmark ja TUI Finland, sekä Nazar, WonderCruises ja lentoyhtiö TUI fly. Vuodesta 2000 lähtien TUI Nordic on ollut osa TUI Groupia, joka toimii maailmanlaajuisesti noin 180 kohteessa. Konsernin kotipaikka on Saksassa ja Isossa-Britanniassa. TUI Groupin osake on Lontoon pörssin johtavassa FTSE 100 -indeksissä sekä saksalaisessa MDAX-indeksissä. TUIn liikevaihto oli tilikauden 2015/2016 aikana 20 miljardia euroa ja liikevoitto 1,093 miljardia euroa. TUIlla on 67 000 työntekijää 130 maassa ja se tarjoaa noin 20 miljoonalle asiakkaalleen kokonaisvaltaista palvelua aina matkan varauksesta kotiinpaluuseen. TUIn toiminta kattaa matkailun koko arvoketjun: johtavia matkanjärjestäjiä ja 1 800 matkatoimistoa ympäri Euroopan, kuusi lentoyhtiötä, joilla on enemmän kuin 160 keski- ja pitkän matkan lentokonetta ja yli 300 ryhmäomisteista hotellia, muun muassa RIU ja Robinson. Risteilyalukset MS Europa ja luksusristeilijä MS Europa 2, TUI Cruises -laivasto ”Mein Schiff” ja Thomson Cruises -tuotemerkin alla olevat isobritannialaiset laivat antavat TUIlle vahvan aseman nopeasti kasvavilla risteilymarkkinoilla. Globaali vastuu kestävästä kehityksestä niin taloudellisesti, ekologisesti kuin yhteiskunnallisestikin on TUIn yrityskulttuurin perusta. TUI on ainoana matkanjärjestäjänä maailmassa YK:n Global Compactin jäsen. Konserni on myös listattu Dow Jonesin kestävän kehityksen indeksissä (DJSI). Finnmatkoista tuli TUI 1. marraskuuta 2016.

Tilaa

Liitteet & linkit