TULIKIVEN NUOSKA-KIUAS MENESTYI FENNIA PRIZE 2012 -MUOTOILUKILPAILUSSA

Report this content

Nuoska-kiukaalle Fennia Prize -palkinto

Tulikiven Nuoska-kiuas on saanut kansainvälisessä Fennia Prize 2012 -muotoilukilpailussa Fennia Prize -palkinnon. Fennia Prize -voittajat julkistettiin 7.6. HTC Helsingin Kolumbus-auditoriossa. Kilpailussa jaettiin yksi Fennia Prize Grand Prix -palkinto, neljä Fennia Prize -palkintoa sekä Fennia Prize -kunniamainintoja. Fennia Prize -palkinnot luovutetaan yrityksille tunnustuksena muotoilun kokonaisvaltaisesta ja innovatiivisesta käyttämisestä tuotekehityksessä, valmistuksessa ja yrityskuvassa.

Fennia Prize -palkinnon saaneessa Tulikiven mattavalkoisessa, keraamisilla laatoilla verhoillussa Nuoska-kiukaassa yhdistyvät moderni muotoilu ja innovatiiviset elektroniikkaratkaisut. Nuoska-kiukaan suunnittelutiimissä ovat olleet mukana muun muassa Mika Moilanen muotoilutoimisto Provoke Oy:stä, Jukka Kirjavainen, Juha Timonen ja Markku Näsänen Tulikivi Oyj:stä sekä Mika Väinölä Lankapaja Oy:stä.

– Nuoska-kiukaan suunnittelussa on korostettu miellyttävää, kylpylämäistä saunomiskokemusta. Myös yksityiskohtiin, kuten kiuaskiviin, on panostettu. Suunnittelun lähtökohtana on ollut humaani ajattelumalli, joka näkyy pehmeinä muotoina, tekniikan piilottamisena, rauhallisuutena sekä materiaali- ja värivalintoina, kertoo Nuoskan suunnittelutiimin jäsen Mika Moilanen Provoke Oy:sta.

– Muotoilu on keskeisessä roolissa Tulikiven liiketoiminnassa – tuotteidemme muotoilussa korostuvat sisustuksellisuus, luonnonmukaisuus, käytettävyys ja energiatehokkuus. Muotoiluun panostaminen on tapamme erottua kilpailijoista. Tulikivi on käyttänyt paljon kotimaisia, mutta myös ulkomaisia muotoilijoita historiansa aikana, ja meidän tyylimme tunnistetaan. Nuoska-kiuas on hyvä esimerkki perinteisestä tuotteesta, joka on muotoiltu uudelleen nykypäivän toiveisiin ja vaatimuksiin sopivaksi, kertoo viestintäjohtaja Anu Vauhkonen Tulikivi Oyj:stä.

Fennia Prize - Good design grows global
on yrityksille suunnattu kansainvälinen muotoilukilpailu. Palkinnon voittajat ja kunniamainintojen saajat valitsee muotoilun, elinkeinoelämän ja median asiantuntijoista koostuva palkintolautakunta, johon kuuluivat tänä vuonna puheenjohtajana toimitusjohtaja Antti Kuljukka Fen­niasta ja ulkomaisena kutsuttuna jäsenenä Svensk Industridesign SVID:in toimitusjohtaja Robin Edman, Design Forum Finlandin toimitusjohtaja Mikko Kalhama, ylitarkastaja Katri Lehtonen Työ- ja elinkeinoministeriöstä, vastaava päätoi­mittaja Hannu Leinonen Kauppalehdestä, asiantuntija Merja Salonen Tekesistä, toimitusjohtaja Jorma Savolainen Desigence Oy:stä, muotoilupäällikkö Petteri Venetjoki Metsosta ja asiantuntija Janica Ylikarjula Elinkeinoelämän keskusliitto EK:sta. Fennia Prize -muotoilukilpailun arviointikriteereinä ovat käytettävyys, vastuu ja liiketoiminta. Muotoilun perusarvot, kuten esteettiset ominaisuudet, visuaalisen ympäristöön sopivuus sekä se, miten tuote viestii haluttuja arvoja, ovat myös kilpailussa menestymisen edellytyksiä.

Fennia Prize -palkittu Nuoska poikkeaa perinteisestä kiukaasta

Tulikiven Nuoska-kiukaan muoto, värimaailma ja materiaali poikkeavat perinteisestä kiukaasta. Suunnittelussa on huomioitu myös kiukaan elinkaari ja ympäristöystävällisyys, mikä ilmenee muun muassa energiaa ja tuotteen kulumista säästävänä säätötekniikkana. Elektronisesti ohjattavan kiukaan lämpötila voidaan säätää jopa asteen tarkkuudella. Myös turvallisuus on otettu huomioon – kiukaan keraaminen laattapinta ei kuumene polttavaksi. Nuoska-kiuas voidaan myös integroida sulavasti saunan lauteisiin, jolloin saunan sisustuksesta saadaan yhtenäinen. Kiukaan ilmeen voi viimeistellä tavallisten kiuaskivien päälle pintakerrokseksi aseteltavilla valkoisilla Tulikivi Deco -kiuaskivillä. Fennia Prize -palkitun Nuoska-kiukaan väri on mattavalkoinen. Kesällä 2012 Tulikivi tuo Nuoskasta markkinoille myös uuden, mattamustan version.

Lisätietoja:
                                       
Tulikivi Oyj, www.tulikivi.fi
viestintäjohtaja Anu Vauhkonen, puh. 0207 636 560, anu.vauhkonen@tulikivi.fi

Viestintä:

PR- ja viestintätoimisto Promode Oy, puh. (09) 170 070
Heidi Azinur, heidi.azinur@promode.fi / viestintä ja kuvamateriaali

Kuvapankki:

www.tulikivi.fi -> medialle -> kuvapankki -> sauna

Hintatiedot:

Nuoska-kiuas, hinnat noin 2200–2650 €

Jälleenmyynti:
Tulikivi-studiot ja Tulikivi-jälleenmyyntipisteet kautta maan

Pörssinoteerattu perheyritys Tulikivi Oyj ja sen tytäryhtiöt muodostavat Tulikiven, joka on maailman suurin lämpöä varaavien tulisijojen valmistaja. Tulikivellä on kolme tuoteryhmää: Tulisijat, Saunat ja Sisustus. Tulikivi ja sen asiakkaat arvostavat hyvinvointia, sisustamista ja bioenergian hyötyjä. Tulikiven liikevaihto on noin 60 miljoonaa euroa, josta viennin osuus on puolet. Tulikivellä työskentelee noin 400 ihmistä

Avainsanat:

Multimedia

Multimedia

Liitteet & linkit