Tulikivi Oyj:n hallitus päätti uudesta optio-ohjelmasta

Pörssitiedote 17.9.2013 klo 16:30        

Tulikivi ottaa käyttöön uuden avainhenkilöiden optio-ohjelman. Optio-oikeuksien antamiselle on yhtiön kannalta painava taloudellinen syy, koska optio-oikeudet on tarkoitettu osaksi konsernin avainhenkilöiden kannustin- ja sitouttamisjärjestelmää. Optio-oikeuksilla kannustetaan avainhenkilöitä pitkäjänteiseen työntekoon omistaja-arvon kasvattamiseksi. Optio-oikeuksilla pyritään myös sitouttamaan avainhenkilöitä työnantajaan.

Optio-oikeuksia annetaan yhteensä enintään 1 800 000 kappaletta, ja ne oikeuttavat merkitsemään yhteensä enintään 1 800 000 yhtiön uutta tai sen hallussa olevaa A-sarjan osaketta. Optio-oikeudet annetaan vastikkeetta. Optio-oikeuksista 580 000 merkitään tunnuksella 2013A, 610 000 merkitään tunnuksella 2013B ja 610 000 merkitään tunnuksella 2013C.

Nyt liikkeeseen laskettavien optio-oikeuksien perusteella merkittävät A-osakkeet vastaavat yhteensä enintään 4,62 prosenttia yhtiön kaikista osakkeista ja 1,44 prosenttia kaikista äänistä mahdollisen osakemerkinnän jälkeen, ja yhteensä enintään 6,12 prosenttia yhtiön A-sarjan osakkeista ja 6,12 prosenttia A-sarjan osakkeiden äänistä mahdollisen osakemerkinnän jälkeen, jos merkinnässä annetaan uusia osakkeita.

Optio-oikeudella 2013 merkittävän osakkeen merkintähinta on sama kuin osakkeen merkintähinta yhtiön suunnittelemassa vuoden 2013 osakeannissa. Osakkeen merkintähinta merkitään yhtiön sijoitetun vapaan oman pääoman rahastoon. Merkintähinnasta vähennetään vuosittain maksettavat osakekohtaiset osingot ja pääoman palautukset.

Optio-oikeuksilla merkittävien osakkeiden merkintäaika on optio-oikeudella 2013A 1.5.2016–31.5.2018, optio-oikeudella 2013B 1.5.2017–31.5.2019 ja optio-oikeudella 2013C 1.5.2018–31.5.2020. Optio-oikeuksilla merkittävien osakkeiden merkintäaika ei kuitenkaan ala, elleivät hallituksen kullekin optiolajille asettamat yhtiön tulosparannusohjelmaan liittyvät taloudelliset tavoitteet ole täyttyneet.

Optio-oikeuksilla tapahtuvien osakemerkintöjen seurauksena yhtiön osakkeiden lukumäärä voi nousta yhteensä enintään 1 800 000 A-osakkeella, jos merkinnässä annetaan uusia osakkeita.

Hallitus päättää optio-oikeuksien jakamisesta avainhenkilöille vuosittain. Optio-oikeuksien 2013A jakamisesta hallitus päättää arviolta marraskuussa 2013.

Tulikivi Oyj:n hallitus päätti uudesta optio-ohjelmasta yhtiön varsinaisen yhtiökokouksen 16.4.2013 antaman valtuutuksen nojalla. Järjestelmän kohderyhmään kuuluu noin 13 avainhenkilöä mukaan lukien konsernin johtoryhmän jäsenet. Optio-oikeuksien saaminen edellyttää kaikilta avainhenkilöiltä osakeomistusta yhtiössä. Optio-oikeuksien 2013 ehdot ovat tämän tiedotteen liitteenä. Tämän lisäksi hallitus suunnittelee vuodelle 2014 koko henkilöstöä varten tulospalkkiojärjestelmää, joka pohjautuu tulosparannusohjelman tavoitteiden saavuttamiseen.

TULIKIVI OYJ

Hallitus

Jakelu:

NASDAQ OMX Helsinki Oy

Keskeiset tiedotusvälineet

www.tulikivi.com

Lisätietoja: Tulikivi Oyj, 83900 Juuka, www.tulikivi.com

-          toimitusjohtaja Heikki Vauhkonen, p. 0207 636 555

-          hallituksen puheenjohtaja Harri Suutari, p. 0400 384 937

Pörssinoteerattu perheyritys Tulikivi Oyj ja sen tytäryhtiöt muodostavat Tulikiven, joka on maailman suurin lämpöä varaavien tulisijojen valmistaja. Tulikivellä on kolme tuoteryhmää: Tulisijat, Sauna ja Sisustus. Tulikivi ja sen asiakkaat arvostavat hyvinvointia, sisustamista ja bioenergian hyötyjä. Tulikiven liikevaihto on yli 50 Me, josta viennin osuus on puolet. Tulikivellä työskentelee noin 350 ihmistä.

Avainsanat:

Yrityksestä

Pörssinoteerattu perheyritys Tulikivi Oyj ja sen tytäryhtiöt muodostavat Tulikiven, joka on maailman suurin lämpöä varaavien tulisijojen valmistaja. Tulikivellä on kolme tuoteryhmää: Tulisijat, Sauna ja Sisustus. Tulikivi ja sen asiakkaat arvostavat hyvinvointia, sisustamista ja bioenergian hyötyjä. Tulikiven liikevaihto on noin 40 Me, josta viennin osuus on puolet. Tulikivellä työskentelee noin 250 ihmistä.