Kansainvälinen muoti ja kylmät ilmat virkistävät turkiskauppaa

Kansainvälinen muoti ja kylmät ilmat virkistävät turkiskauppaa Paukkuvat pakkaset ja kansainvälisen muodin suosio ovat vauhdittaneet turkiskauppaa Suomessa. - Suomalaiset kuluttajat ovat käytännöllisiä. Jo ensimmäiset kylmät ilmat loppusyksyllä piristivät turkisten myyntiä välittömästi, Turkiskaupan Liitto ry:n puheenjohtaja Liisa Andström sanoo. Hänen mukaansa turkisten ympärivuotinen käyttö pikantteina asusteina ja yksityiskohtina ei ole vielä rantautunut Suomeen samalla tavoin kuin muodin metropoleihin. Muutos on kuitenkin tapahtumassa: turkis on materiaali materiaalien joukossa, ja nykymenetelmin sitä voi käsitellä hyvin monipuolisesti. Myös jakelutiet ovat muuttuneet. Entistä enemmän turkiksia myydään muiden vaatteiden ohessa tavarataloissa ja muotiliikkeissä. - Etuna moniin muihin materiaaleihin verrattuna on, että turkis on aito luonnonmateriaali, joka oikein hoidettuna kestää kovassakin käytössä, Andström lisää. Andström viittaa Turkiskaupan Liitto ry:n joulukuussa julkistamaan toimialaselvitykseen. Sen mukaan alan yritykset uskovat tulevaisuuteensa. Ala on kuitenkin hyvin suhdanneherkkä. Tänä talvena Keski-Euroopan vientiin keskittyneet yritykset ovat joutuneet tinkimään tavoitteistaan erityisesti Saksaa jäytävän taantuman vuoksi. Kuluttajat siirtävät arvokkaiden ylellisyydeksi mieltämiensä tuotteiden hankintaa, vaikka rahaa olisikin. Andström pitääkin tärkeänä, että turkiskaupalla on tarjota asiakkailleen mahdollisimman monipuolisia tuotteita myös hintahaitarin edullisessa päässä. - Hyviä esimerkkejä ovat turkissomisteiset denimvaatteet, erilaiset somisteet, käsilaukut ja vaikkapa turkiskorut. Huulipunaa kutsutaan naisen klassiseksi lohtuostokseksi. Turkisala voi yhtä hyvin tarjota tällaisia vaihtoehtoja. Turkiskaupan Liitto on mukana omalla osastollaan 25. tammikuuta Messukeskuksessa alkavilla Helsingin muotimessuilla. Lisäksi alan yritysten tuotteita on esillä niin yleisöpäivän Trendi-näytöksessä kuin ammattilaispäivien näytöksissä. Lisätietoja: Puheenjohtaja Liisa Andström, puh. 0400 612 374, viestintäjohtaja Päivi Mononen-Mikkilä, puh. (09) 849 8332 ja 050 512 0322 ------------------------------------------------------------ Tämän tiedon Teille välitti Waymaker, http://www.waymaker.fi Seuraavat tiedostot ovat ladattavissa: http://www.waymaker.net/bitonline/2003/01/24/20030124BIT00170/wkr0001.doc http://www.waymaker.net/bitonline/2003/01/24/20030124BIT00170/wkr0002.pdf

Yrityksestä

Turkistuottajat Oyj on kansainvälinen turkishuutokauppayhtiö. Tärkein tehtävämme on turkisnahkojen välitysmyynti pääasiassa huutokaupoissa. Asiakkaitamme ovat tarhaajat ja muut nahkojen toimittajat sekä kansainväliset turkisnahkojen ostajat, välittäjät ja muoti- ja tekstiilialan yritykset.

Tilaa