Tarhaajien tuore edusmies ajaa alalle kattavaa laatujärjestelmää

Tarhaajien tuore edusmies ajaa alalle kattavaa laatujärjestelmää Suomen Turkiseläinten Kasvattajain Liitto ry:n toiminnanjohtajana tänään aloittaneen Michael Hornborgin tavoitteena on vaikuttaa siihen, että koko alalle saadaan mahdollisimman kattava laatujärjestelmä. - Tarvitaan ulkopuolisen tahon vahvistus, että suomalaiset turkisnahat on kasvatettu korkeatasoisissa olosuhteissa ja että turkistarhaeläimet voivat vähintään yhtä hyvin kuin muutkin tuotantoeläimet. Nuoret, runsaasti investoivat ja suuren velkataakan alla painiskelevat tarhaajat tarvitsevat sellaisia viestejä, että kannattaa ponnistella ja kehittää yritystoimintaansa, Hornborg pohtii. Agronomin koulutuksen saanut 37-vuotias Hornborg, joka seuraa tehtävässään eläkkeelle siirtynyttä Gustav Smulteria, aikoo itse kiertää kenttää mahdollisimman tiiviisti jo heti uransa alkuvaiheessa. Hornborg siirtyi nykyiseen tehtäväänsä ruotsinkielisen maatalouden neuvontaorganisaation toiminnanjohtan tehtävästä ja työskenteli myös mm. Erkki Liikasen kabinetissa Brysselissä. - Luonnonvaraelinkeinoilla on yhteisiä haasteita ja ongelmia, ja yhteistyötä muun maatalouden ja metsäsektorin kanssa onkin syytä lisätä. Hornborg sanoo aloittaneensa siinä mielessä onnellisten tähtien alla, että turkikset ovat vahvasti muodin kuvassa ja että poliittisesti tilanne on varsin vakaa. - Koko kansainvälisen turkisalan kannalta oli merkittävä uutinen, että Hollannin äsken valittu hallitus veti tarhauksen kieltoa ajavan lakialoitteen pois päiväjärjestyksestä. Lisätietoja: toiminnanjohtaja Michael Hornborg, (09) 849 8442 ja 040 7272472 ------------------------------------------------------------ Tämän tiedon Teille välitti Waymaker, http://www.waymaker.fi Seuraavat tiedostot ovat ladattavissa: http://www.waymaker.net/bitonline/2003/03/03/20030303BIT00720/wkr0001.doc http://www.waymaker.net/bitonline/2003/03/03/20030303BIT00720/wkr0002.pdf

Yrityksestä

Turkistuottajat Oyj on kansainvälinen turkishuutokauppayhtiö. Tärkein tehtävämme on turkisnahkojen välitysmyynti pääasiassa huutokaupoissa. Asiakkaitamme ovat tarhaajat ja muut nahkojen toimittajat sekä kansainväliset turkisnahkojen ostajat, välittäjät ja muoti- ja tekstiilialan yritykset.

Tilaa