Tilikauden tulos muodostumassa huomattavasti edellistilikautta paremmaksi

TURKISTUOTTAJAT OYJ Tiedote osavuosikatsauksesta 15. heinäkuuta 2004 Tilikauden tulos muodostumassa huomattavasti edellistilikautta paremmaksi Turkistuottajat Oyj:n hallitus arvioi tänään julkistetussa, 1. syyskuuta 2003 alkanutta ja 31. toukokuuta 2004 päättynyttä jaksoa koskevassa osavuosikatsauksessa, että 31. elokuuta päättyvän tilikauden liiketulos on selvästi voitollinen. Koko tilikauden tulos muodostunee huomattavasti edellistilikautta paremmaksi. Hintatason nousun ja välitettyjen nahkamäärien lisääntymisen vuoksi koko tilikauden liikevaihto kasvaa edellistilikaudesta. Konsernin liikevaihto oli katsauskaudella 23,5 miljoonaa euroa, 23 prosenttia enemmän kuin edellisellä vastaavalla katsauskaudella. Minkinnahkojen dollarihintataso nousi 33 ja ketunnahkojen 15 prosenttia korkeammaksi kuin edellisellä vastaavalla katsauskaudella. Yhdysvaltain dollarin heikkenemisen vuoksi minkin hintatason nousu euroissa jäi 14 prosenttiin, ja ketunnahkojen eurohintataso oli prosentin edellistä vastaavaa katsauskautta alhaisempi. Neljässä huutokaupassa ja katsauskauden aikana tapahtuneessa varastomyynnissä myytiin yli 3,2 miljoonaa minkinnahkaa (2,9 miljoonaa edellisellä vastaavalla katsauskaudella), 1,8 miljoonaa ketunnahkaa (1,5 miljoonaa edelliskaudella) sekä 430.000 karakullampaannahkaa (440.000 edelliskaudella). Välitysmyynnin arvo nousi 21 prosenttia 213 miljoonaan euroon. Konsernin liiketoiminnan kulut kasvoivat neljä prosenttia 23,6 miljoonaan euroon. Katsauskauden liiketulos oli 150.000 euroa voitollinen, kun se vuotta aiemmin osoitti 3,5 miljoonan euron tappiota. Konsernin nettorahoitustuotot olivat 2,0 miljoonaa euroa, kahdeksan prosenttia liikevaihdosta ja prosentin suuremmat kuin edellisellä vastaavalla katsauskaudella. Katsauskauden voitto ennen tilinpäätössiirtoja ja veroja oli 2,1 miljoonaa euroa, 3,6 miljoonaa euroa parempi kuin vuotta aiemmin. Osakekohtainen tulos oli 0,40 euroa. Konsernin omavaraisuusaste heikkeni katsauskauden aikana tilinpäätöshetken (31. elokuuta 2003) 61,8 prosentista 55,5 prosenttiin (toukokuun 2003 lopussa 58,6 prosenttia). Yhtiö järjesti tilikauden viimeisen neljänneksen aikana yhden huutokaupan kesäkuussa 2004. Huutokaupassa myytiin yli 1,4 miljoonaa minkinnahkaa ja reilut 670.000 ketunnahkaa. Sekä minkin- että ketunnahkojen hinnat olivat selvästi korkeammalla tasolla kuin vastaavassa huutokaupassa vuotta aiemmin. Hintatason nousun vuoksi huutokaupan myynnin arvo nousi 44 prosenttia vuoden takaista huutokauppaa korkeammaksi, 84 miljoonaan euroon. Koko tilikaudella välitettyjen nahkojen määrä nousee 7,6 miljoonaan ja välitysmyynnin arvo lähes 300 miljoonaan euroon. LISÄTIETOJA: Viestintäjohtaja Päivi Mononen-Mikkilä, puh. 050 512 0322, www.ffs.fi/Turkistuottajat Oyj/taloudellinen informaatio/vuosikertomukset ja osavuosikatsaukset ------------------------------------------------------------ Tämän tiedon Teille välitti Waymaker, http://www.waymaker.fi Seuraavat tiedostot ovat ladattavissa: http://www.waymaker.net/bitonline/2004/07/15/20040715BIT00090/wkr0001.pdf

Yrityksestä

Turkistuottajat Oyj on kansainvälinen turkishuutokauppayhtiö. Tärkein tehtävämme on turkisnahkojen välitysmyynti pääasiassa huutokaupoissa. Asiakkaitamme ovat tarhaajat ja muut nahkojen toimittajat sekä kansainväliset turkisnahkojen ostajat, välittäjät ja muoti- ja tekstiilialan yritykset.

Tilaa

Liitteet & linkit