Turkis vahvasti muodin kuvassa - taloustaantuma vaikuttanee vähittäiskauppaan

Samalla kun maailman muotitalojen mallistot pursuavat turkiksia, kansainvälinen talouskriisi ja pörssien hermoilu lisäävät epävarmuutta kaikilla markkina-alueilla. Joulukuussa alkavan myyntikauden ennustaminen onkin nyt tavallista vaikeampaa.

- Viime vuonna turkisten vähittäiskauppa sujui erinomaisesti. Tulevan kauden ennusteet ovat kuitenkin varovaisempia, sillä maailmantalouden ja rahoitusmarkkinoiden epävarmuus vaikuttanee kuluttajien käyttäytymiseen, Turkistuottajat Oyj:n toimitusjohtaja Pirkko Rantanen-Kervinen sanoo tuottajille suunnatussa markkinatietoiskussa tänään.

- Vaikka taloustaantuma painaisi tulevan kauden nahkahintoja, niin eurooppalaisen tuottajan kokema hinnanlasku jäänee maltillisemmaksi vahvistuneen dollarin kurssin myötä. Nahkojen maailmantuotanto on myös pienentynyt, ketunnahkojen jopa puolittunut kahden vuoden kuluessa. Tämä helpottaneet tuotteiden myyntiä, Rantanen-Kervinen toteaa.

Turkisten kuluttajamarkkinat nojaavat kahteen päämarkkina-alueeseen, Venäjään ja Kiinaan. Eurooppa luo Italian johdolla edelleen muotimaailman trendit. Maailman talouskriisi koettelee rankimmin länsimaita ja erityisesti Yhdysvaltojen suuria kuluttajamarkkinoita.

Saga-tavaramerkin takaama turkisnahkojen laatu ja tuotantoketjun jäljitettävyys ovat Rantanen-Kervisen mukaan entistä vahvempia kilpailutekijöitä suomalaiselle toimialalle.

Alkavalla myyntikaudella Sagan ja huutokauppaliikkeiden, Turkistuottajat Oyj:n ja Oslo Fur Auctions Ltd:n tuotekehitys- ja markkinointiyhteistyö tiivistyvät. Yhtiöt tulivat viime viikolla vuosikokouksessa hyväksyttyjen uusien sääntöjen mukaan osuuskunnan jäseniksi.

Yrityksestä

Turkistuottajat Oyj on kansainvälinen turkishuutokauppayhtiö. Tärkein tehtävämme on turkisnahkojen välitysmyynti pääasiassa huutokaupoissa. Asiakkaitamme ovat tarhaajat ja muut nahkojen toimittajat sekä kansainväliset turkisnahkojen ostajat, välittäjät ja muoti- ja tekstiilialan yritykset.

Tilaa