Turkispukineisiin tulossa alkuperätakuu

Kuluttaja voi tästä syksystä alkaen ostaa turkispukineen, jossa on takuu nahkojen alkuperästä.

Neljän kansainvälisen turkishuutokauppaliikkeen, mm. suomalaisen Turkistuottajat Oyj:n sekä IFTF:n, kaupan kansainvälisen liiton joulukuussa 2006 käynnistämä OA™ (Origin Assured)-ohjelma siirtyy seuraavaan vaiheeseen, vähittäiskauppaportaaseen.

Ohjelma, jonka pilottivaiheessa on mukana siihen sitoutuneita turkisliikkeitä 11 maasta, Espanjasta, Hongkongista, Iso-Britanniasta, Italiasta, Kanadasta, Kreikasta, Norjasta, Saksasta, Suomesta, Tanskasta ja Yhdysvalloista ja jonka toteutumista valvoo puolueeton sveitsiläinen auditointiyritys Cotecna, esiteltiin Turkiskaupan Liitto ry:n kauden avaustapahtumassa Helsingissä tänään.

OA™- etiketti takaa kuluttajille, että pukineen raaka-aine on peräisin maista, joissa on voimassa EU-tasoinen tai vastaava pohjoisamerikkalainen lainsäädäntö turkiseläinten hyvinvoinnista. OA™ on osa kansainvälisten turkishuutokauppaliikkeiden omia, nahkojen tarkkaan laatulajitteluun pohjaavia tavaramerkkejä, esimerkiksi Turkistuottajat Oyj:n yksinoikeudella käyttämää SAGAa.

Suomalaisyhtiö myy SAGA-valikoimissaan joko EU-alueella tai Norjassa tuotettuja minkin-, ketun- ja suomensupinnahkoja. Mikäli nahkojen laatu ei täytä SAGA-vaatimuksia mutta alkuperäkriteeri täyttyy, raaka-aineelle myönnetään pelkkä OA-tunnus. Ulkopuolinen auditointiyritys valvoo sitä, että ketju huutokauppayhtiöstä valmistajalle ja vähittäiskauppaan on moitteeton.

Turkiskaupan Liitto ry:n varapuheenjohtaja, Turkistuottajat Oyj:n viestintäjohtaja Päivi Mononen-Mikkilän mukaan OA™ merkitsee raaka-aineketjun entistä parempaa jäljitettävyyttä. Suomalaisten turkiseläinkasvattajien sertifiointiohjelma, jonka piirissä on jo lähes puolet Suomen turkistuotannosta, tukee ohjelmaa arvoketjun alkupäässä. Mononen-Mikkilä arvioi, että OA-ohjelma pyörii täydellä teholla noin viiden vuoden kuluttua.

Turkiskaupan Liitto ry:n tilaisuudessa tänään nähtiin Andströmin, Gemmin, Bulevardi 5:n, Rosafoxin, Salon Turkisateljeen sekä Turkisompelimo Arffmanin kauden turkispukineita, tanskalaisen Nikoline Liv Andersenin SAGAn kanssa yhteistyössä tekemä mallisto sekä Taideteollisen Korkeakoulun opiskelijoiden Anton Hinkosen ja Laura Juslinin taidonnäytteet.

Yrityksestä

Turkistuottajat Oyj on kansainvälinen turkishuutokauppayhtiö. Tärkein tehtävämme on turkisnahkojen välitysmyynti pääasiassa huutokaupoissa. Asiakkaitamme ovat tarhaajat ja muut nahkojen toimittajat sekä kansainväliset turkisnahkojen ostajat, välittäjät ja muoti- ja tekstiilialan yritykset.

Tilaa

Multimedia

Multimedia

Liitteet & linkit