Turkistarhojen laatujärjestelmä uudistuu

Turkistarhojen laatujärjestelmä uudistuu Suomen Turkiseläinten Kasvattajain Liitto ry. on päättänyt käynnistää uuden laatujärjestelmähankkeen, jonka tavoitteena on täydentää nykyistä omavalvontaan pohjautuvaa järjestelmää. Tarkoituksena on saada järjestelmään mukaan kaikki Suomessa toimivat tarhat, ja hanketta vetämään koulutetaan nykyisen neuvontahenkilöstön lisäksi laatuneuvojia. Myös Kannuksessa toimiva Turkistalouden osaamisverkoston resursseja käytetään. - Nykyisen laatukäsikirjan täyttämistä osa tarhaajista on pitänyt hankalana. Järjestelmää uudistetaan käyttäjäpalautteen ja norjalaisten esikuvien mukaiseksi, ja sillä luodaan pohjaa tuotantotavan mahdolliselle sertifioinnille, eläinlääkäri Liisa Wallenius Suomen Turkiseläinten Kasvattajain Liitosta kertoo. Laatuneuvojat käyttävät työnsä pohjana viranomaisten EU-tarkastuksissa käyttämiä kaavakkeita, joita täydennetään eläinten ja tarhan hoitoa koskevilla kysymyksillä. Osa nykyisen laatukäsikirjan sisällöstä kootaan tarhaajan apupaketiksi, jossa on mm. ohjeet tautien ennaltaehkäisystä, rehuhygieniasta, eettisestä eläintenpidosta ja apuvälineet lääkkeiden käytöstä ja eläinten kuolleisuudesta pidettävää kirjanpitoa varten. Tietopaketti pyritään rakentamaan helposti tarhalla mukana kulkevan päiväkirjan muotoon. Viime vuoden EU-tarkastusten ja tehostetun omavalvonnan perusteella eläinsuojeluasiat ovat tarhoilla kunnossa. Walleniuksen mukaan kaikki turkistarhat pyritään saamaan järjestelmään piiriin tämän ja ensi vuoden aikana, jolloin dokumentointi on kattavampaa kuin pistokoeluontoisissa tarkastuksissa. Lisätietoja: Eläinlääkäri Liisa Wallenius, STKL ry., puh. (06) 318 3600 ja 040 516 9552 ------------------------------------------------------------ Lisätietoja saat osoitteesta http://www.waymaker.fi Seuraavat tiedostot ovat ladattavissa: http://www.waymaker.net/bitonline/2002/02/26/20020226BIT00460/wkr0001.doc http://www.waymaker.net/bitonline/2002/02/26/20020226BIT00460/wkr0002.pdf

Yrityksestä

Turkistuottajat Oyj on kansainvälinen turkishuutokauppayhtiö. Tärkein tehtävämme on turkisnahkojen välitysmyynti pääasiassa huutokaupoissa. Asiakkaitamme ovat tarhaajat ja muut nahkojen toimittajat sekä kansainväliset turkisnahkojen ostajat, välittäjät ja muoti- ja tekstiilialan yritykset.

Tilaa