Lamppu on vaihdettu ja Bar Edison uudistunut

Report this content

Vuodesta 2005 lähtien Turussa Linnakadun ja Kauppiaskadun kulmassa palvellut Bar Edison loistaa nyt kirkkaampana kuin koskaan. Ravintolan koko sisustus on uudistettu rouhealla otteella.

 Sisustussuunnittelun lähtökohtana oli luoda kaupunkilaisten rento ja moderni kohtaamispaikka, jonne on helppo tulla, olla ja viihtyä – yksin tai yhdessä.
- Juuri uudet materiaalivalinnat tekevät sisustuksesta olohuonemaisen. Kalusteisiin olemme valinneet nahkaa ja pellavaa ja kankaisiin lämpimiä sävyjä. Kiva rekvisiitta, matot, viherkasvit ja kirjat luovat kotoisuutta. Tunnelma on mutkaton, raikas ja energinen, rouheaa viihtyisyyttä unohtamatta, kertoo sisustussuunnittelusta vastaava Jaana Ekman Visionary Design Partners Helsingiltä.

Ravintolan asiakkaiden suosima tuotevalikoima on säilytetty aiemman kaltaisena.
- Tänä päivänä toivotaan enemmän erikoisoluita ja pienpanimotuotteita. Varsinkin erilaiset IPA-oluet ovat suuressa suosiossa. Lisäksi meiltä löytyy edelleenkin drinkit janoon kuin janoon. Iltapäivän asiakkaita palvelemme aikaisempaa laajemmalla kahvivalikoimalla, ravintolapäällikkö Ari-Pekka Kaukovalta toteaa.

Jaana Ekman Visionary Design Partners Helsingiltä kertoo Bar Edisonin uudistuksesta perjantaina 27.10.2017 klo 19-20. Tervetuloa tutustumaan toiseen olohuoneeseesi vanhaan Lampun kulmaan!

Lisätietoja:
Bar Edison, ravintolapäällikkö Ari-Pekka Kaukovalta, puh. 010 764 5511

TOK on yli 149 000 varsinaissuomalaisen talouden omistama osuuskauppa. Turun Osuuskauppa toimii päivittäis- ja erikoistavarakaupassa, liikennemyymälä-, matkailu- ja ravitsemis- sekä tavaratalokaupassa 20 kunnan alueella Varsinais-Suomessa. Sen tehtävänä on tuottaa palveluja ja etuja asiakasomistajatalouksille.