TOK käynnistää yt-neuvottelut Emotion Loimaalla

Report this content

Turun Osuuskauppa harkitsee merkittäviä rakenteellisia muutoksia Emotion Loimaan liiketoimintaan tai vaihtoehtoisesti Emotion Loimaan liiketoiminnan lopettamista kokonaan. Yt-neuvottelut Emotion Loimaan henkilökunnan kanssa käynnistyvät 31.1.2017.

- Emotion Loimaa ei ole saavuttanut kaksi vuotta sitten pidettyjen yhteistoimintaneuvotteluiden jälkeen asetettuja tavoitteita. Liiketoiminta ei ole ollut kannattavalla tasolla ja joudumme tarkastelemaan Emotion Loimaan liiketoimintaedellytyksiä uudelleen. Tavoitteenamme on löytää ratkaisu kosmetiikkatuotteiden kannattavalle myynnille Loimaalla, toteaa Sokoksista ja Emotion-myymälöistä vastaava ketjujohtaja Janne Reunanen.

Yt-neuvottelujen piirissä on Emotion Loimaan koko henkilökunta, yhteensä kolme henkilöä.

Toteutuessaan suunnitellut toimenpiteet voivat johtaa korkeintaan kolmen työsuhteen päättymiseen. Neuvottelujen piirissä olevalle henkilöstölle pyritään tarjoamaan ensisijaisesti muuta työtä TOK:n sisältä. Neuvottelut kestävät vähintään kaksi viikkoa. Mahdolliset henkilöstövaikutukset toteutuvat enintään puolen vuoden kuluessa neuvottelujen päättymisestä.

Lisätietoja:
Turun Osuuskauppa, ketjujohtaja Janne Reunanen, puh. 010 764 3301

TOK on yli 148 000 varsinaissuomalaisen talouden omistama osuuskauppa. Turun Osuuskauppa toimii päivittäis- ja erikoistavarakaupassa, liikennemyymälä-, matkailu- ja ravitsemis- sekä tavaratalokaupassa 20 kunnan alueella Varsinais-Suomessa. Sen tehtävänä on tuottaa palveluja ja etuja asiakasomistajatalouksille.