Vaasan & Vaasan Oy:lle uusi kumppani kehittämään Satukonditorian toimintaa

Turkulainen Satukonditoria Oy saa uuden vähemmistöomistajan kehittämään toimintaansa. Pekka Siivonen-Uotila ostaa yhtiön vähemmistöosakkuuden. Järjestelyn tavoitteena on kehittää jatkossa erityisesti yhtiön kahvilaliiketoimintaa.

Satukonditorialla on Turun talousalueella yhteensä 15 Aschan -nimellä toimivaa kahvila-konditoriaa sekä konditorialeipomo Mälikkälässä. Yhtiö työllistää yhteensä noin 90 henkilöä. Pekka Siivonen-Uotila on ostanut Satukonditoria Oy:n toimivalta johdolta ja kiinteistön omistajalta näiden omistuksessa olleen 49 prosentin vähemmistöosuuden. Enemmistön yhtiön osakkeista, 51 prosenttia, omistaa edelleen Vaasan & Vaasan Oy.

"Aschanilla on Suomen oloissa aivan poikkeuksellisen hieno historia herkkujen valmistuksessa ja myynnissä. Olen myös vakuuttunut siitä, että jatkossa kuluttajat ovat entistä valmiimpia valitsemaan laatua, makua ja terveellisyyttä. Tavoitteenani on nyt kehittää yhtiön toimintaa voimakkaasti – erityisesti pyrin kahvilaympäristöjen viihtyvyyden parantamiseen ja tuotevalikoiman monipuolistamiseen. Kahvilatoiminta tulee myös laajenemaan Varsinais-Suomen ulkopuolelle", kertoo Pekka Siivonen-Uotila.

"Satukonditoria on erittäin hyvä yhtiö. Uusi kumppanimme pystyy panostamaan aikaisempia omistajakumppaneitamme enemmän erityisesti kahvilaliiketoiminnan kehittämiseen ja tarjoaa hienon alun yhtiön toiminnan uudistamiselle. Olen myös varma, että kahvilaliiketoiminnan kehittäminen luo uusia mahdollisuuksia viedä eteenpäin Satukonditorian muutakin toimintaa ja tarjota entistä parempia tuotteita ja palveluja kaikille Satukonditorian asiakkaille", toteaa puolestaan Vaasan & Vaasan Oy:n Suomen liiketoiminnasta vastaava johtaja Vesa Moisio.

Satukonditorian toiminnassa ei tapahdu välittömiä muutoksia. Kahvilatoiminnan ja tuotannon kehityssuunnitelmia tarkennetaan maaliskuun 2008 aikana.

Lisätietoja:
Pekka Siivonen-Uotila, puh. (041-5044443), sähköposti: pekka.siivonen-uotila@zeeland.fi
Johtaja Vesa Moisio, Vaasan & Vaasan Oy, puh. 040-500 6774, sähköposti: vesa.moisio@vaasan.com

Yrityksestä

VAASAN-konserni on kansainvälinen leivonnan edelläkävijä ja johtava leipomoalan toimija kotimarkkina-alueellaan Pohjoismaissa ja Baltiassa. Olemme myös maailman suurin hapankorppujen ja toiseksi suurin näkkileivän valmistaja.Tuotevalikoimamme koostuu tuoreista leivistä, kahvileivistä, leivonnaispakasteista, hapankorpuista ja näkkileivistä. Vuonna 2011 VAASAN -konsernin liikevaihto oli noin 408 miljoonaa euroa, konsernimme työllistäessä noin 2 730 henkilöä. www.vaasan.com

Tilaa

Liitteet & linkit