Skandinavian suurin tubettajatapahtuma TubeCon tuplaamassa kävijämääränsä ja laajenee Ruotsiin

Report this content

TIEDOTE 3.8.2015

Hartwall Arenalla lauantaina 15.8. järjestettävä perhetapahtuma TubeCon kokoaa yhteen suomalaiset YouTuben sisällöntekijät, fanit sekä artistit. Toista kertaa järjestettävään tapahtumaan on myyty tällä hetkellä ennakkoon yli viisi tuhatta pääsylippua, joka on lähes saman verran kuin ensimmäisen tapahtuman koko kävijämäärä viime vuonna. Tänä vuonna TubeCon keskittyy runsaaseen ohjelmistoon ja tubekulttuurin edistämiseen. Tilaisuuden virallisena suojelijana toimii kulttuuri- ja opetusministeri Sanni Grahn-Laasonen.

TubeCon on suomalaisten tubettajien, eli YouTubessa omia videoita julkaisevien vloggaajien, sketsiryhmien, pelaajien ja monen muun eri genren edustajien järjestämä suurtapahtuma. Pääosin 10-25 vuotiaista koostuvan tapahtuman yleisössä on kanavien faneja, heidän huoltajiaan ja ilmiöstä yleisesti kiinnostuneista.

Viime vuonna päälavalla pankin räjäyttänyt Aleksi Rantamaa alias Mentaalisavuke on jo innoissaan tulevasta. ”Oli ihan älytöntä astua viime vuonna tuhatpäisen yleisön eteen tekemään sitä samaa mitä normaalisti väsään kotona yksin kameralleni. Tänä vuonna aion kokeilla taas jotain uutta, mutten todellakaan kerro mitä!”

Lauantaina 15.8. klo 13:00 – 21:00 järjestettävä tapahtumallinen päivä huipentuu Tube Awardseihin, joissa palkitaan Suomen YouTuben kirkkaimmat tähdet. Esiintyjien joukossa nähdään kaikki Suomen eturivin tubettajat, kuten esim. Soikku, Eeddspeaks, Justimus, Mmiisas, Herbalisti, Lakko ja Mentaalisavuke. Tapahtumassa vierailee kymmeniä muita kotimaisia ja kansainvälisiä YouTube-tähtiä. Live-musiikista vastaavat omien tubetähtien lisäksi mm. Isac Elliot sekä Musta Barbaari ja Prinssi Yusuf. Yle välittää tapahtumasta suoraa lähetystä TV2:lla sekä YleX:ssä.

Tänä vuonna kaikki on suurempaa

“Viime vuonna järjestetty ensimmäinen TubeCon oli menestys. Tänä vuonna lippujen ennakkomyynti enteilee yleisömäärän tuplaantumista. Valmistaudumme luomaan upean ohjelman ja turvalliset puitteet. Arenalla on tilaa aina 10 000 innokkaalle fanille ja heidän vanhemmilleen. Muistutamme, että 13-vuotiaiden ja sitä nuorempien kannattaa tulla tapahtumaan aikuisen seurassa”, linjaa TubeConin vastaava tuottaja Eevamaria Vassinen.

Tähtien tapaamisiin, eli Meet and Greet -pisteiden yleisöryntäykseen on varauduttu ottamalla Hartwall Arenalla uusi kerros käyttöön. Samoin eri genreistä keskustelevien tubettajapaneelien järjestelyjä on kehitetty.

Tapahtuman elämyksellinen Xtreme- ja sporttialue on siirretty kokonaan ulkotiloihin. Paikalla nähdään mm. autotubettajia autoineen ja Stunt Freaks Teamin moottoripyöränäytöksiä. Alueella on myös Bagjump -hyppypiste sekä suuri scoottiparkki, jossa on näytöksiä ja ohjausta.

Suuren suosion viime vuonna saaneelta pelialueelta löytyy tänä vuonna enemmän tilaa ja koneita. Pelipisteissä fanit pääsevät haastamaan suosittuja pelaajatubettajia niin Halossa, Minecraftissa kuin musapeleissäkin.

Tubecon tarjoaa yleisölleen myös Aikuisparkin; paikan, jonne nuoret voivat jättää huoletta oman vanhempansa tapahtuman ajaksi ”hoitoon”. Aikuisparkin ohjelmassa käsitellään mm. nuorten itsetunnon rakentumista verkossa, uutta miittikulttuuria, tietoturvaa ja tekijänoikeuksia, nettikiusaamista sekä vanhempien roolia nuorten nettikäyttäytymisessä. Paikalla alustamassa mm. nettipoliisi Marko “Fobba” Fors.

Osa TubeConin lipunmyyntituloista edistämään tekijäkulttuuria

Tapahtuman ohjelman suunnittelee pääosin tubettajista koostuva 150 nuoren ja aikuisen joukko. Tapahtuman vastuullinen järjestäjä on Tubecon Oy, joka tulouttaa osan tapahtuman lipputuloista perustettavan TubeCon Akatemian kautta nuorten videosisältöjen tekemiseen. Tukea kohdennetaan mm. nuorten projekteihin ja oman osaamisen kehittämiseen apurahoina, stipendeinä, opetuksena, mentorointina ja erilaisina workshop-mahdollisuuksina.

TubeCon kansainvälistyy

Tapahtuman menestys on noteerattu laajalti ja tapahtumakonseptin kansainvälistyminen on parhaillaan käynnissä. Ensimmäinen Suomen rajojen ulkopuolella järjestetty TubeCon järjestetään tammikuussa Tukholmassa yhdessä paikallisen tubettajayhteisön kanssa. TubeConista on syntymässä uusi suomalainen kulttuurivientituote ja mediainnovaatio.

TubeCon ammattilaisseminaarin kansainväliset puhujavieraat varmistuneet

Perjantaina 14.8. järjestettävässä TubeCon seminaarissa kuullaan lähes 20:ta asiantuntijaa. Markkinointi- ja media-alan ammattilaisille suunnatun seminaarin pääpuhujiksi ovat varmistuneet VICEn kehitysjohtaja Mark Adams sekä MCN guru Paul Kontonis. Lisätiedot ja ilmoittautuminen seminaariin: http://seminaari.tubecon.fi/

Lisätiedot:

Eevamaria Vassinen, TubeConin vastaava tuottaja, eeva@tubecon.fi, 050 554 4623

Rami Saarela, tapahtuman viestintä, rami.saarela@zipipopfreud.fi, 050 525 2173

Toimittajien akkreditoituminen: www.zipipopfreud.fi/ilmoittaudu.

www.tubecon.fi

Avainsanat: