Suomalaisyritykset heräsivät YouTube-ilmiöön

Nuorten mediakulutus siirtyy verkkoon. Tubecon-tapahtuma ja ammattilaisseminaari auttavat yrityksiä ymmärtämään mistä ilmiössä on kyse.

Jo yli 80% 10 - 30 -vuotiaista katsoo YouTubea viikoittain ja vain kolme televisiokanavaa yltää sen päivittäiseen kattavuuteen yli 15-vuotiaiden ikäryhmässä (YLE TV1 52%, MTV3 41%, YLE TV2 34%, YouTube 24%).

Vuonna 2014 suomalaiset rikkovat uuden ennätyksen, kun YouTubeen ladataan yli miljoona videota vuodessa. Väkilukuun suhteutettuna suomalaiset ovat kansainvälisesti yksi YouTuben aktiivisimmista käyttäjistä.

“Varsinkin nuorempien käyttäjien siirtyessä verkkoon on yritysten muokattava markkinointistrategiaansa, jotta kohderyhmä tavoitetaan. Television lainalaisuudet eivät päde YouTuben kaltaisissa yhteisöllisissä palveluissa”, kertoo tapahtuman vastaava tuottaja Risto Kuulasmaa.

Tubecon on “tubettajien” eli YouTubeen sisältöä tekevien henkilöiden yhdessä Not Guiltyn ja KLOKin kanssa järjestämä alan päätapahtuma, jossa tubestarat tapaavat faninsa Hartwall Arenalla 16.8. Tapahtumassa nähdään tekijöitä tunnetuista artisteista, vloggaajiin eli videobloggaajiin, sketsiryhmiin ja taikureihin.

Tapahtuma on kerännyt myös yrityksiä, jotka haluavat paitsi näkyä tärkeässä kohderyhmässä myös ymmärtää paremmin mitä nuoret brändeiltä haluavat. Yksi mukana olevista yrityksistä on Lumene.

“Tubettaminen ja videoiden tekeminen on nuorille itseilmaisun tapa ja pohjimmiltaan siinä on kyse samasta rohkeasta luomisen vapaudesta kuin mitä Natural Code by Lumene edustaa. Nuorten itse järjestämän TubeConin kautta tavoitamme meille tärkeän kohderyhmän heidän omilla ehdoillaan ja pääsemme tutustumaan myös uuden sukupolven mielipidevaikuttajiin”, kertoo Lumenen viestintäpäällikkö Riikka Söderlund.

“YouTuben monimuotoisuuden ja sen tuomien mahdollisuuksien myötä brändien kannattaisi lähestyä kampanjointia YouTubessa asenteella ‘think outside of the box’. Päälle liimattu mainostaminen ja tuotteiden tai palveluiden tietoisuuden lisääminen jonkun toisen nimellä on vanhentunut mainosmuoto. Antakaa youtubettajalle mahdollisuus vaikuttaa yhteistyön ehtoihin, vain videoiden tekijät itse tietävät mikä heidän katsojiin vetoaa”, vinkkaa yksi Suomen suosituimmista tubettajista Eetu “Eeddspeaks” Pesonen, jolla on YouTube-kanavallaan 141 899 tilaajaa.

“Pelkkä näkyvyys ei välttämättä riitä brändeille. On tärkeää että nuoret tavoitetaan toiminnan ja yhteisöllisyyden kautta. Tapahtumaan onkin räätälöity uudenlaisia tapoja mukanaoloon aina demoalueista talenttien etsimiseen ja videomateriaalin tuottamiseen. Brändit ovat mukana myös Tube Awards -palkintogaalassa”, kertoo tapahtuman tuottaja Elise Pietarila.

Tubecon-tapahtumaan on myyty jo lähes parituhatta lippua, ja määrän uskotaan nousevan vähintään kolmeen tuhanteen. Etupäässä nuorille suunnatun tapahtuman lisäksi edellisenä päivänä järjestetään seminaari, jossa aiheesta kerrotaan myös niille yrityksille jotka eivät vielä osaa hyödyntää ilmiötä markkinoinnissaan.

"Tubecon seminaariin osallistuminen on tehokkain mahdollinen oppimatka Youtuben ihmeelliseen maailmaan. Seminaarissa tarjoutuu mahdollisuus kysyä tyhmät kysymykset ja nostaa oma Youtube-tietämys kertaheitolla uudelle tasolle. Tubecon-tapahtumaa lähti sponsoroimaan nopealla varoitusajalla 14 kotimaista yritystä. Näille edelläkävijöille on selvää, että YouTube on nykyään nuorisokohderyhmän ykkösmedia", Kuulasmaa kertoo.

Seminaari järjestetään perjantaina 15.8.2014 klo 12.00 - 16.00 Hartwall Arenalla (Niemi Center, 2. krs.). Seuratuimpien YouTube-tähtien lisäksi puheenvuoroja käyttävät alan kotimaiset edelläkävijät ja kansainväliset asiantuntijat.

TubeConin yhteistyökumppaneita ovat muun muassa Lumene, Canon, Samsung, Xbox, Tupla, Dumle, Ei vihapuheelle, Johnny Kniga, Cosmopolitan, PlayStation, Pond5, Brain Blaserz, YLE, YleX, YouTube, Lappset sekä Helsingin kaupungin nuorisoasiainkeskus.

Lisätietoja:

Myös toimittajat voivat ilmoittautua sekä perjantain seminaariin että lauantain päätapahtumaan. Mukaan voi tulla myös lyhyemmäksi aikaa ja haastatella paikalla olevia henkilöitä kuten YouTube-tähtiä, artisteja ja asiantuntijoita. Ilmoittautuminen osoitteessa www.zipipopfreud.fi/ilmoittaudu. Lisätietoa medialle antaa Timo Nurmi, timo.nurmi@zipipopfreud.fi, 0503493597.

LUMENE Oy, Head of Communication, Riikka Söderlund, riikka.soderlund@lumene.com, 050 567 8702

Lisätietoa tapahtumasta ja seminaarista: Elise Pietarila, elise@notguilty.fi, 040 5377510

Tilaa