Tubecon keräsi yli 5000 nuorta Hartwall Areenalle

Report this content

Yli sadan suomalaisen YouTube-tekijän järjestämä suurtapahtuma Tubecon kokosi yli 5000 videoista, musiikista, peleistä ja viihteestä kiinnostunutta nuorta lauantaina Hartwall Areenalle. Tapahtuma järjestetään myös seuraavana vuonna.

Nuoret katsovat nykyään videoita verkossa ja se näkyi konkreettisesti myös ensimmäistä kertaa järjestetyn Tubecon-tapahtuman osallistujamäärässä. Yli sadan nuoren YouTubeen videoita tekevän nuoren järjestämä tapahtuma veti Hartwall Areenalle yli 5000 osallistujaa tapaamaan idoleitaan ja toisiaan, kuuntelemaan musiikkia, pelaamaan pelejä ja nauttimaan tunnelmasta.

“Vaikka odotuksemme olivat korkealla yllätti tapahtuma silti positiivisesti. Arvioimme ennen tapahtumaa kolmen tuhannen osallistujan rajan rikkoutuvan ja se ylitettiin reilusti. Ennen ovien avaamista jono ulottui Harwall Areenalta Pasilan asemalle”  kertoo tapahtuman vastaava tuottaja Risto Kuulasmaa Not Guilty Oy:stä.

“Päälavalla esiintynyt Musta Barbaari saarnaa suvaitsevaisuuden puolesta ja rasisimia vastaan. Mentaalisavuke piti hurraavalle areenalle homovihan vastaisen puheen. Kaikki tubettajat ovat kekenään kavereita. Uusi tubettajien sukupolvi näyttää missä nykysuomessa on kyse!” vastaava tuottaja Elise Pietarila linjaa.

Tapahtuman eri lavoilla nähtiin niin suomen seuratuimpien “tubettajien” puheenvuoroja sekä tunnettujen artistien esityksiä. Meet&Greet-pisteissä tubettajat tapasivat fanejaan ja aikuisparkissa nuorten vanhemmat kuulivat mistä YouTube-ilmiössä oikeastaan on kyse.

Tapahtumassa jaettiin myös palkintoja 14 kategoriassa. Tube Awards palkinnon saivat muun muassa Eetu Pesonen kanavistaan eeddspeaks ja eeddplays. Artisti Robin sai erityismaininnan kaikkien aikojen katsotuimmasta suomalaisesta musiikkivideosta Frontside Ollie jota on katsottu yhteensä huimat 62 miljoonaa kertaa. Tapahtumassa sai ensiesityksensä myös artistin uusin video Parasta just nyt.

Tubecon-tapahtumaa ovat edeltäneet monet pienemmät fanitapaamiset, “miitit”, joita YouTubeen sisältöä tekevät tubettajat ovat järjestäneet. “Ollaan tultu torimiiteistä Glorian pienemmän tapahtuman kautta Hartwall Areenalle. Jotain ollaan saatu aikaan”, sanoo Amos “Amppurulaa” Soivio, yksi tapahtumaa järjestämässä olleista vloggareista.

“Koko tapahtuma lähti siitä että vain päätimme järjestää ensimmäisen kunnolla organisoidun miitin ja kun nyt näkee miten fiiliksissä jengi on ja käytävät on tukossa niin fiilis on aivan mahtava. Odotetaan innolla ensi vuotta”, kertoo Eetu “eeddspeak” Pesonen.

Tapahtumassa puhunut, lähes 50 miljoonalla katsojalla Britannian seuratuimpiin tubettajiin kuuluva Emma Blackery oli vaikuttunut järjestelyistä. “Aivan uskomaton määrä ihmisiä etenkin kun ottaa huomioon että tapahtuma järjestettiin täällä ensimmäistä kertaa. Vastaanotto on ollut todella lämmin. Hauluan ehdottomasti ensi vuonna uudelleen mukaan.” Ennen Tubeconia Blackery vieraili Yhdysvaltojen suurimmassa vastaavassa tapahtumassa VidConissa.

Tapahtuma on saamassa jo jatkoa. Tubecon 2015 järjestetään elokuun 15. päivänä. Tapahtuman live-videota seurasi verkossa parhaimmillaan yhtä aikaa yli 6000 ihmistä.

Tube Awards -palkitut:

Vuoden sketsikanava: Justimus

Vuoden tulokas: Magicdelete / Kristian Backman

Vuoden yleisön suosikki: MarkoBoy87 / Pullantuoksuinen isäntä

Vuoden naisvloggaaja: Lauralaura

Vuoden miesvloggaaja: Himzvlogz

Elämäntyöpalkinto: Pasi Viheraho

Vuoden härökanava: Autistilapset

Vuoden kv-komeetta: Smoukahontas

Vuoden pelaaja: eeddplays / Eetu Pesonen

Vuoden motokanava: xUUBELz

Vuoden viihdyttäjä: herbalisti

Vuoden action: eeddspeaks / Eetu Pesonen

Vuoden kauneusvloggaaja: ia mu / Amanda Casanen

Ylex-palkinto - vuoden someguru: Isac Elliot

Eritysmaininta Suomen katsotuimmasta musiikkivideosta: Robin / Front side ollie

Erityismaininta kevään eurovaalien videoblogeista: Paavo Väyrynen

Yhteystiedot:

Elise Pietarila, elise@notguilty.fi, 040 5377510

Timo Nurmi, timo.nurmi@zipipopfreud.fi, 0503493597