100 vuotta suomalaisia keksintöjä – Valion T&K täyttää 100 vuotta

Tänä vuonna tulee kuluneeksi 100 vuotta Valion ensimmäisen tutkimuslaboratorion perustamisesta. Se aloitti toimintansa Helsingin keskustassa Kalevankadulla maaliskuussa 1917. Valion T&K on kehittynyt yhtä matkaa 100-vuotiasta itsenäisyyttään juhlivan Suomen kanssa.

Valion johtokunta perusteli tutkimuslaboratorion perustamista seuraavasti:

”Vain sellainen maa, jonka koko talouselämä perustuu tieteeseen, voi saavuttaa ja säilyttää ensimmäisen sijan kansojen välisessä taloudellisessa taistelussa . Meijerialan kehittämiseen tarvitaan tiedettä siinä missä muillakin aloilla.

– Tutkimuksen ja tuotekehityksen merkitys ei ole vähentynyt sadassa vuodessa. Ainutlaatuiset innovaatiot ovat edelleen paitsi Valion myös koko Suomen menestyksen kulmakivi, Valion tuoteryhmistä ja T&K:sta vastaava johtaja Tuomas Salusjärvi sanoo.

Maailmanluokan innovaatioita A.I. Virtasen jalanjäljissä

Vuonna 1919 Valion laboratoriossa aloitti elämäntyönsä kemisti Artturi Ilmari Virtanen, josta kasvoi yksi suomalaisen tiedemaailman kansainvälisesti tunnetuimmista osaajista. A.I. Virtanen johti laboratoriota laadusta tinkimättä ja tiedeyhteistyöhön panostaen vuodesta 1921 alkaen lähes 50 vuoden ajan. Virtasen keksinnöistä erityisesti AIV-rehu ja AIV-voisuola olivat vallankumouksellisia, ja keksintöjensä ansiosta hänet palkittiin Nobelin kemianpalkinnolla vuonna 1945.

A.I. Virtasen jalanjäljissä Valion T&K on kehittänyt vuosikymmenten varrella monia maailmanluokan innovaatiota, joista merkittävimpiä ovat kansainvälisestikin mitattuna olleet laktoositon Valio Eila® teknologia sekä maailman tutkituimpaan maitohappobakteeriin Lactobacillus rhamnosus GG:hen perustuva Valio Gefilus® tuotteisto.

Hyvinvointi ja vastuullisuus ohjaavat tuotekehitystä

”Hyvinvointi on kaiken avain”, nobelisti Virtanen totesi jo Valion alkuaikoina tuotevalikoiman kehittämisen suunnasta. Valio onkin aktiivisesti seurannut, tutkinut ja ratkonut globaaleja ravitsemuskysymyksiä. 2000-luvun taitteessa Valio tuli tunnetuksi funktionaalisten elintarvikkeiden pioneerina. Myös Valion uusimmat innovaatiot, kuten Valio ValSa® maitosuola ja vähempisokeriset välipalat, vastaavat maailmanlaajuisiin ravitsemushaasteisiin.

– Valion tahtotila on olla maailman vastuullisin meijeri. Myös Valion T&K etsii innovatiivisia ratkaisuja vastuullisuuden saralla läpi koko tuotantoketjun, aina pellolta ruokapöytään asti. Koko ketjun jatkuvasti kehittyvä ympäristöystävällisyys, hyvinvoivat eläimet ja terveelliset mutta silti hyvänmakuiset elintarvikkeet ovat tutkimusstrategian painopisteessä. Niiden on oltava myös tulevina vuosikymmeninä keskeisiä panostusalueita tutkimus- ja tuotekehitystoiminnassamme, Tuomas Salusjärvi valottaa.

Esimerkiksi Valion uuden patentoidun keksinnön avulla lietelannan ravinteet saadaan tehokkaammin käyttöön, kun lietelanta prosessoidaan vedeksi, lannoitejakeiksi ja biokaasuksi. Lietelannan käyttö lannoitteena helpottuu, ravinnekierto tehostuu ja ravinnevalumat vähenevät. Biokaasua voidaan hyödyntää sähkön ja lämmön tuotantoon tai liikennepolttoaineena.

Valio tuo vuosittain Suomen markkinoille noin 100 uutuutta. Valiolla on hallussaan 351 patenttia 50 patenttiperheessä 50 maassa. Vuonna 2016 Valio käytti tutkimukseen, tuotekehitykseen ja laadunvarmistukseen 26,5 miljoonaa euroa.

Lisätietoja:

Johtaja Tuomas Salusjärvi, Tuoteryhmät ja T&K, Valio Oy, puh. 010 381 2529, sähköposti tuomas.salusjarvi@valio.fi , Twitterissä @SalusjarviT

Kuvia kuvapankista

 

Kaisa Tikkanen
viestintäpäällikkö
kaisa.tikkanen@valio.fi

Valio Oy on suomalaisten maitotilayrittäjien omistama yritys, jonka tehtävä on turvata maidontuotannon ja maaseudun elinkelpoisuus Suomessa jalostamalla maidosta hyvänmakuisia ja hyvinvointia edistäviä tuotteita. Valion liikevaihto on 1 718 miljoonaa euroa ja henkilöstöä on noin 4 000. Valio on Suomessa maitotuotteiden markkinajohtaja ja ravitsemuksen sekä maun kansainvälinen edelläkävijä. Laatu, osaaminen ja vastuullisuus ovat olleet Valion ohjenuoria jo yli sadan vuoden ajan. Suomen markkinoilla Valion logo on takuu suomalaisesta maidosta valmistetusta maitotuotteesta. Tuotteiden turvallisuudesta huolehditaan ketjun jokaisessa vaiheessa tilalta kauppaan. Valio säästää ympäristöä käyttämällä kierrätettäviä pakkausmateriaaleja ja uudelleen käytettäviä kuljetusalustoja.

Yrityksestä

Valio Oy on suomalaisten maitotilayrittäjien omistama yritys, jonka tehtävä on turvata maidontuotannon ja maaseudun elinkelpoisuus Suomessa jalostamalla maidosta hyvänmakuisia ja hyvinvointia edistäviä tuotteita. Valion liikevaihto on 1 638 miljoonaa euroa ja henkilöstöä on noin 4 000. Valio on Suomessa maitotuotteiden markkinajohtaja ja ravitsemuksen sekä maun kansainvälinen edelläkävijä. Laatu, osaaminen ja vastuullisuus ovat olleet Valion ohjenuoria jo yli sadan vuoden ajan. Suomen markkinoilla Valion logo on takuu suomalaisesta maidosta valmistetusta maitotuotteesta. Tuotteiden turvallisuudesta huolehditaan ketjun jokaisessa vaiheessa tilalta kauppaan. Valio säästää ympäristöä käyttämällä kierrätettäviä pakkausmateriaaleja ja uudelleen käytettäviä kuljetusalustoja.

Tilaa

Multimedia

Multimedia