Jäätelökansa haluaa yllättäviä makuja, Valio vastaa toiveisiin

Report this content

Maaliskuussa kauppoihin saapuva Valio Jäätelöfabriikki -sarja on vastaus jäätelökansan toiveisiin kotimaisista ja laktoosittomista jäätelöistä, joiden makuyhdistelmät saavat yllättää. Kuusi herkullista ja yllättävää makua on kehitetty yhdessä kuluttajien kanssa.

Chiliä ja ruista jäätelössä? Viileään muotoon muuttunut klassikkoleivonnainen? Ja mikä ihmeen kreisi kinuski? Uuden kuusi makua kattavan Valio Jäätelöfabriikki -sarjan maut voivat ensi näkemältä tuntua yllättäviltä ja hieman oudoilta. Niin on tarkoituskin, sanoo jäätelöistä vastaava kategoriajohtaja Jussi Mattsson.

– Olemme käyttäneet lähtökohtana tekemäämme mittavaa jäätelötutkimusta, johon kuului muun muassa jäätelölle osoitettuja rakkauskirjeitä, ryhmähaastatteluja ja maistelua.* Selvä viesti oli, että jäätelönystävät haluavat suosikkiherkkuunsa yllättäviä makuja.

Osallistujat kertoivat arvostavansa myös kotimaisuutta ja kaipaavansa lisää laktoosittomia vaihtoehtoja. Nämä toiveet toteutuvat laktoosittomissa Valio Jäätelöfabriikki -jäätelöissä, jotka tehdään Oulun meijerissä lähialueelta kerätystä maidosta.

Kuusi makua valittiin kuluttajatesteillä

Alkuperäiset ideat makuyhdistelmistä ovat Valion tuotekehityksen käsialaa. Makuja miettiessään tuotekehittäjät hyödynsivät muun muassa kuluttajilta saatuja ideoita, kansainvälisiä ruokatrendejä sekä laajaa osaamistaan suomalaisten makumieltymysten asiantuntijoina. Lopulliset valinnat tehtiin kuluttajatestien perusteella.

– Käytännössä olemme kehittäneet kaikki maut yhdessä kuluttajien kanssa, sillä testejä tehtiin tasaisesti koko tuotekehityksen ajan. Nyt kauppoihin tulevat kuusi makua – kreisi kinuski, mansikka-basilika, mustikka-ruis, porkkanakakku, macchiato-suklaa ja salmiakki-chili – ovat satojen vaihtoehtojen joukosta valikoitunut kärkikuusikko, Jussi Mattson sanoo.

Tärkeää oli myös oikeanlaisen rakenteen löytäminen.

– Herkuttelujäätelöissä pitää olla sattumia ja runsautta, mutta liiallisuuksiin menevä yltäkylläisyys ei viehätä valtaosaa suomalaisista jäätelönsyöjistä. Niinpä meillä pääosassa on itse jäätelö, jonka seassa on sopivassa suhteessa hilloa tai kastiketta sekä makeisten ja keksien paloja, Jussi Mattsson kertoo.

Somekansan ennakkosuosikit

Maut ovat herättäneet paljon kiinnostusta ja keskustelua Valion sosiaalisen median kanavissa. Selväksi ennakkosuosikiksi on noussut porkkanakakku, mutta myös salmiakki-chili ja kreisi kinuski ovat keränneet vankkaa kannattajajoukkoa.

– Salmiakki-chili ja kreisi kinuski ovat olleet mukana alusta asti ja hurmanneet maistajat makutesteissä. On hauska nähdä, että ne ovat nousseet ennakkosuosikeiksi jo nimiensä perusteella. Uskomme kuitenkin, että jokaiselle maulle löytyy omat faninsa, Mattsson sanoo.

Uusia makuja jo kehitteillä

Vaikka ensimmäiset jäätelöt saapuvat kauppoihin vasta helmi-maaliskuun vaihteessa, Valion tuotekehitys ja Oulun meijerin jäätelönvalmistajat ovat jo pitkällä seuraavien makujen kehittelyssä.

– Tällä hetkellä vahvoilla ovat yksi perinteisempi maku ja yksi todellinen yllättäjä. Näitä jäätelönsyöjät pääsevät maistelemaan syyskuussa, jäätelöistä vastaava tuotekehittäjä Ulla Helle kertoo.

*Lähde: TNS Valion jäätelötutkimus 2015, N=1800

Lisätietoja:
Haastattelu- ja soittopyynnöt Valio Mediadeskin kautta, puh. 010 381 2118 tai mediadesk@valio.fi

Valio Oy on suomalaisten maitotilayrittäjien omistama yritys, jonka tehtävä on turvata maidontuotannon ja maaseudun elinkelpoisuus Suomessa jalostamalla maidosta hyvänmakuisia ja hyvinvointia edistäviä tuotteita. Valion liikevaihto on 1 638 miljoonaa euroa ja henkilöstöä on noin 4 000. Valio on Suomessa maitotuotteiden markkinajohtaja ja ravitsemuksen sekä maun kansainvälinen edelläkävijä. Laatu, osaaminen ja vastuullisuus ovat olleet Valion ohjenuoria jo yli sadan vuoden ajan. Suomen markkinoilla Valion logo on takuu suomalaisesta maidosta valmistetusta maitotuotteesta. Tuotteiden turvallisuudesta huolehditaan ketjun jokaisessa vaiheessa tilalta kauppaan. Valio säästää ympäristöä käyttämällä kierrätettäviä pakkausmateriaaleja ja uudelleen käytettäviä kuljetusalustoja.

Tilaa

Multimedia

Multimedia