Valio palkkaa noin 300 nuorta kesätöihin

Report this content

Valion kesätyöhaku on alkanut. Valiojengissä on ensi kesänä paikka noin 300 nuorelle.

Valio hakee kausi- ja kesätyöntekijöitä pääasiassa tuotannon ja logistiikan tehtäviin eri toimipaikoille ympäri Suomen sekä muutamia kesätyöntekijöitä toimistotehtäviin Helsinkiin Pitäjänmäen pääkonttoriin. Siellä tarjolla on tehtäviä esimerkiksi myynnin, kansainvälisen myynnin, asiakaspalvelun, laskennan ja markkinoinnin parissa.

Kesätyöntekijät ovat Valiolle tärkeitä. Valio haluaa tarjota nuorille hyvän kesätyökokemuksen ja mahdollisuuden päästä näkemään monipuolisia tehtäviä suomalaisessa, vahvasti kansainvälistyvässä yrityksessä. Valiolla arvostetaan reipasta asennetta ja uskallusta tarttua toimeen. Kun tekee, minkä lupaa ja on ylpeä oman työn laadusta, sopii Valiojengiin erinomaisesti. Työkavereissa valiojengiläiset arvostavat myös positiivisuutta, kannustamista sekä muiden auttamista.

– Valiolla kesätöissä on kannustava ilmapiiri, hyvä perehdytys, sopivasti haasteita, mahdollisuus oppia uutta sekä ihan mahtavat työkaverit, kesätyöntekijät vuosimallia 2016 summaavat kokemuksiaan.

Valio on tulevanakin kesänä mukana Vastuullinen kesäduuni -kampanjassa. Kampanjaan osallistuvat työnantajat sitoutuvat kuuteen hyvän kesätyön periaatteeseen: hyvä hakijakokemus, mielekäs työ, perehdytys ja ohjaaminen, oikeudenmukaisuus ja tasapuolisuus, kohtuullinen palkka sekä kirjallinen työsopimus ja -todistus.

Kesätyöt Valiolla kestävät pääsääntöisesti neljä kuukautta touko-elokuun välisenä aikana. Hakijalle on eduksi, jos taustalla on haettavaan tehtävään liittyviä opintoja tai tutkinto. Tuotannon kesätyötehtävissä hygieniapassin suorittaminen ennakkoon on etu. Työsuojelu- ja työturvallisuusmääräysten vuoksi kaikissa kesätyötehtävissä edellytetään vähintään 18 vuoden ikää.

Hakea voi osoitteessa www.valio.fi/kesatyo

Kaisa Tikkanen
Viestintäpäällikkö
kaisa.tikkanen@valio.fi

Valio Oy on suomalaisten maitotilayrittäjien omistama yritys, jonka tehtävä on turvata maidontuotannon ja maaseudun elinkelpoisuus Suomessa jalostamalla maidosta hyvänmakuisia ja hyvinvointia edistäviä tuotteita. Valion liikevaihto on 1 718 miljoonaa euroa ja henkilöstöä on noin 4 000. Valio on Suomessa maitotuotteiden markkinajohtaja ja ravitsemuksen sekä maun kansainvälinen edelläkävijä. Laatu, osaaminen ja vastuullisuus ovat olleet Valion ohjenuoria jo yli sadan vuoden ajan. Suomen markkinoilla Valion logo on takuu suomalaisesta maidosta valmistetusta maitotuotteesta. Tuotteiden turvallisuudesta huolehditaan ketjun jokaisessa vaiheessa tilalta kauppaan. Valio säästää ympäristöä käyttämällä kierrätettäviä pakkausmateriaaleja ja uudelleen käytettäviä kuljetusalustoja.

Tilaa

Multimedia

Multimedia