Rauno Hiltunen Valion johtoryhmään

Valion nykyinen markkinointijohtaja Rauno Hiltunen nousee Valio-konsernin johtoryhmän jäseneksi vuoden 2011 alusta. Hiltusen vastuualueeseen kuuluvat tuoretuotteet ja markkinointi.

Valion johtoryhmän jäsenet ovat vuoden 2011 alusta toimitusjohtaja Pekka Laaksonen, johtajat Rauno Hiltunen, Annikka Hurme, Jyri-Pekka Kinnunen, Tiina Mattila-Sandholm, Veijo Meriläinen, Arto Tikkanen sekä hallintojohtaja Heikki Halkilahti, joka toimii myös Valion Eläkekassan toimitusjohtajana sekä Valion toimitusjohtajan varamiehenä. Valion johtoryhmän jäsenet raportoivat toimitusjohtajalle.

Valio Oy Konserniviestintä Pia Kontunen Viestintäjohtaja Puh. 010 381 2038, gsm 050 384 2606 pia.kontunen@valio.fi

Valio on suomalaisten maidontuottajien omistama yritys, jonka tehtävä on turvata maidontuotannon ja maaseudun elinkelpoisuus Suomessa jalostamalla maidosta hyvänmakuisia ja hyvinvointia edistäviä tuotteita. Valion liikevaihto on 1,8 miljardia euroa ja henkilöstöä on reilut 4 000. Valio on Suomessa maitotuotteiden markkinajohtaja, ravitsemuksen suunnannäyttäjä ja terveysvaikutteisten maitotuotteiden kansainvälinen edelläkävijä. Laatu, osaaminen ja vastuullisuus ovat olleet Valion ohjenuoria jo yli sadan vuoden ajan. Valion tuotteet ovat Euroopan puhtaimpia maitotuotteita, ja niiden alkuperästä voit olla varma. Tuotteiden turvallisuudesta huolehditaan ketjun jokaisessa vaiheessa tilalta kauppaan. Valio säästää ympäristöä käyttämällä kierrätettäviä pakkausmateriaaleja ja uudelleen käytettäviä kuljetusalustoja. www.valio.fi

Yrityksestä

Valio Oy on suomalaisten maitotilayrittäjien omistama yritys, jonka tehtävä on turvata maidontuotannon ja maaseudun elinkelpoisuus Suomessa jalostamalla maidosta hyvänmakuisia ja hyvinvointia edistäviä tuotteita. Valion liikevaihto on 1 718 miljoonaa euroa ja henkilöstöä on noin 4 000. Valio on Suomessa maitotuotteiden markkinajohtaja ja ravitsemuksen sekä maun kansainvälinen edelläkävijä. Laatu, osaaminen ja vastuullisuus ovat olleet Valion ohjenuoria jo yli sadan vuoden ajan. Suomen markkinoilla Valion logo on takuu suomalaisesta maidosta valmistetusta maitotuotteesta. Tuotteiden turvallisuudesta huolehditaan ketjun jokaisessa vaiheessa tilalta kauppaan. Valio säästää ympäristöä käyttämällä kierrätettäviä pakkausmateriaaleja ja uudelleen käytettäviä kuljetusalustoja.

Tilaa

Multimedia

Multimedia

Liitteet & linkit