• news.cision.com/
  • Valio/
  • Suomalaisten mielestä ruoanlaitossa hankalinta on suunnittelu - Uusi valioreseptit.fi-verkkopalvelu tarjoaa avuksi innovatiivisia ratkaisuja

Suomalaisten mielestä ruoanlaitossa hankalinta on suunnittelu - Uusi valioreseptit.fi-verkkopalvelu tarjoaa avuksi innovatiivisia ratkaisuja

Report this content

Uunituoreen Kotiruokatutkimuksen* mukaan suomalaiset arvostavat kotona laitettua ruokaa ja perheen parissa vietettyjä ruokahetkiä. Kotiruoka tarkoittaa suomalaisten mielestä puhtaista raaka-aineista mahdollisimman alusta asti itse valmistettua ruokaa. Lähes 60 % vastanneista pitää itseään hyvänä ruoanlaittajana ja kokeilee mielellään uusia reseptejä. Suunnitteluvaihe koetaan kuitenkin työlääksi ja aikaa vieväksi. Uudesta palvelusta www.valioreseptit.fi kaikentasoiset ruoanlaittajat löytävät apua ruoanvalmistuksen eri vaiheisiin.

”Tutkimuksen tulokset ovat mukavaa luettavaa; suomalaiset arvostavat ruoanlaittoa ja yhdessä syömistä. Parantamisen varaakin toki on. Erityisen tärkeää olisi, että lapset oppisivat jo kotona laittamaan ruokaa”, painottaa Valion markkinointijohtaja Teea Björklund. ”Arkisten kiireiden vuoksi monilta jää ruoka kotona laittamatta ja siihen haluamme tuoda helpotusta uudella www.valioreseptit.fi -palvelullamme.”

Hyvin suunniteltu ruoka on puolet nautinnosta

Tutkimuksen mukaan puolet suomalaisista on kotiruokaa suuressa arvossa pitäviä Innokkaita ruoanlaittajia. Heille ruoan valmistaminen alusta asti itse on palkitsevaa ja yhdessä syöminen paras tapa viettää vapaa-aikaa. Työläimmäksi vaiheeksi ruoanlaitossa koetaan suunnittelu – myös kaupassakäynti koetaan vaivalloiseksi. Varsinainen ruoanlaittovaihe on hankalin osuus vain 11 prosentin mielestä.

Neljäsosa suomalaisista kuuluu Kiireisiin ruoanlaittajiin. Hekin suosivat kotiruokaa, mutta kokevat, etteivät ehdi panostaa riittävästi ruoanlaittoon. Viimeisen neljänneksen muodostavat Kyllästyneet, joille ruoanlaitto on pakollista rutiinia. Tässä ryhmässä usko omiin kykyihin laittaa maukasta kotiruokaa on heikko.

Valmisruokia ja puolivalmisteita käytetään ruoanlaitossa erityisesti arkipäivinä. Ajanpuutteen vuoksi vain yksi neljästä taloudesta valmistaa arkiruoat alusta lähtien itse. Uusia ruokalajeja suomalaiset kokeilevat varsin varovaisesti – samat suosikkiruoat säilyttävät asemansa vuodesta toiseen. Uusia reseptejä etsitään useimmiten Internetin hakukoneiden avulla. Myös ruoka-aiheisten blogien ja yhteisöllisten sivustojen seuraaminen on koko ajan lisääntynyt. Melko suuri osa kokkaajista keräilee myös reseptejä talteen. Näin tekevät erityisesti naiset.

www.valioreseptit.fi on Suomessa ainutlaatuinen kokonaisvaltainen reseptipalvelu

Uusi yhteisöllinen www.valioreseptit.fi -verkkopalvelu tarjoaa reseptien lisäksi vinkkejä ja ohjeita ruoanlaiton eri vaiheisiin sekä ideoita ja inspiraatiota kotikeittiöön ruoanlaittoa käsittelevien artikkelien avulla. Kyseessä on nykyaikainen ja kokonaisvaltainen ruokaan liittyvä palvelu, joka antaa käyttäjälleen mahdollisuuden nauttia kotiruoanlaitosta uudella tavalla.

”Valio haluaa tarjota suomalaisille kuluttajille palvelun, joka mahdollistaa visuaalisen ja vuorovaikutteisen käyttäjäkokemuksen. Vastaavia palveluita on aiemmin nähty lähinnä ulkomailla”, kertoo Valion kehityspäällikkö Joonas Rokka. ”Palvelussa voi monipuolisesti muokata, lajitella ja jakaa reseptejä. Reseptejä voi myös etsiä ja arvioida muiden käyttäjien kommenttien ja suositusten perusteella. Yhteisölliset palvelut ovat jo oleellinen osa ihmisten arkea, joten haluamme tarjota myös ruoanlaittoa palvelevan foorumin”, Valion Rokka kuvailee.

Valioreseptit.fi-palvelu sisältää sekä Valion koekeittiön luomia ja testaamia, että käyttäjien omia suosikkireseptejä. Reseptejä voi tallentaa palvelun Oma keittokirja -osioon ja ne voi halutessaan julkaista myös muiden käyttäjien hyödynnettäväksi. Jokaisesta reseptistä saa tehtyä yhdellä klikkauksella kauppalistan, jonka voi lähettää sähköpostina tai tekstiviestinä itselle tai vaikkapa kauppareissulla olevalle puolisolle.

*Valion Taloustutkimuksella teettämään Kotiruokatutkimukseen vastasi 1793 suomalaista. Aineisto kerättiin helmikuussa 2011 ja se painotettiin vastaamaan väestöä iän, sukupuolen ja asuinalueen mukaan. Tutkimuksen tavoitteena oli tarkastella suomalaisten suhdetta ruoanlaittoon kotona sekä ruoanlaiton helppouteen ja jouhevuuteen vaikuttavia tekijöitä. Lisäksi tutkittiin ruoanlaiton eri vaiheiden merkitystä.

Lisätietoja:                                                                                                         

Kehityspäällikkö Joonas Rokka, Valio Oy, puh. 050 398 1157

Tutkimuspäällikkö Katariina Roininen, Taloustutkimus Oy, puh. 09 7585 1282

Valio Oy Konserniviestintä Pia Kontunen Viestintäjohtaja Puh. 010 381 2038, gsm 050 384 2606 pia.kontunen@valio.fi

Valio Oy on suomalaisten maidontuottajien omistama yritys, jonka tehtävä on turvata maidontuotannon ja maaseudun elinkelpoisuus Suomessa jalostamalla maidosta hyvänmakuisia ja hyvinvointia edistäviä tuotteita. Valion liikevaihto on 1,8 miljardia euroa ja henkilöstöä on noin 4 000. Valio on Suomessa maitotuotteiden markkinajohtaja, ravitsemuksen suunnannäyttäjä ja terveysvaikutteisten maitotuotteiden kansainvälinen edelläkävijä. Laatu, osaaminen ja vastuullisuus ovat olleet Valion ohjenuoria jo yli sadan vuoden ajan. Valion tuotteet ovat Euroopan puhtaimpia maitotuotteita, ja niiden alkuperästä voit olla varma. Tuotteiden turvallisuudesta huolehditaan ketjun jokaisessa vaiheessa tilalta kauppaan. Valio säästää ympäristöä käyttämällä kierrätettäviä pakkausmateriaaleja ja uudelleen käytettäviä kuljetusalustoja. www.valio.fi

Avainsanat:

Multimedia

Multimedia

Liitteet & linkit