Suomen ensimmäinen terveysvaikutteinen juoma markkinoille 1990

Report this content

Terveysvaikutteinen maitohappobakteeri, Lactobacillus rhamnosus GG, joka on Valio Gefilus® tuotteissa käytetty probiootti, mullisti koko Valion tulevaisuuden, vaikkei sitä 20 vuotta sitten kukaan osannut arvatakaan.

Valion tutkimus- ja tuotekehitysyksiköllä (T&K) oli 1980-luvulla visio hapanmaitovalmisteesta, jonka terveysvaikutukset olisi tieteellisesti todistettu. Valion silloiselle tutkimusjohtajalle Kari Salmiselle esiteltiin kahden amerikkalaisprofessorin löytämä maitohappobakteerikanta, joka näytti omaavan terveysvaikutuksia. Salminen tarttui tilaisuuteen: Valio oli edelläkävijä ostaessaan 1987 oikeudet terveysvaikutteiseen LGG® maitohappobakteeriin. Valio Gefilus® on tänään keskeinen osa Valion tuotteistoa. Ilman Valio Gefilus® tuotemerkin ja tuotesarjan menestystä Valio ei olisi nykyisen kaltainen yritys, jonka strategiassa terveysvaikutteisilla tuotteilla on suuri painoarvo. Liian erikoisesta herajuomasta menestystuotesarjaksi Ensimmäiset Valio Gefilus® tuotteet, aprikoosi-persikka-herajuoma sekä jogurtin tyyppiset hapanmaitovalmisteet ”uuden ajan hapanmaitovalmisteet” tuotiin Suomen markkinoille 15.3. 1990. Alku kangerteli. Tuotteet olivat liian erikoisia suomalaiseen makuun. Lisäksi haasteena oli tuotteiden terveysvaikutuksista viestiminen. Valio Gefilus® piimä vauhditti tuotesarjaa tullessaan markkinoille 1992. Piimät ovat olleet kaikkein ostetuimpia Valio Gefilus® tuotteita. Myynti oli kuitenkin vielä niin pientä, että Valio Gefilus® tuotteita uhkasi lopettaminen. Pelastajabakteeri ”räjäytti pankin” 1990-luvun puolivälissä Valio päätti vielä kerran yrittää: Valio Gefilus® maito tuotiin markkinoille 1996. Se lanseerattiin ”pelastajabakteerikampanjalla”, jonka tunnus oli ”pelastusrengas”. Moni muistaa edelleenkin mainoslauseen ”Pelastajabakteeri panee elimistösi konnat kuriin”. Samaan aikaan viestiä selkeytettiin kertomalla tuotteen vaikutuksesta vastustuskykyyn. Kampanjoinnin tuloksena Valio Gefilus® maidon myyntitavoitteet ylitettiin ja Valio Gefilus® piimän myynti lähes kolminkertaistui. Muutkin tuotteet lähtivät kasvuun. Lähes 30 erilaista Valio Gefilus® tuotetta Nyt erilaisia Valio Gefilus® tuotteita on jo lähes 30, joissa on valinnanvaraa maidosta jogurtteihin ja mehuista mehukeittoihin. Suosituimpia niistä ovat mehut ja piimät. Suomen ensimmäiset tehojuomat lanseerattiin 1999. Niistä päivittäisen annoksen probioottia saa yhdestä desilitran nestekartonkipullollisesta. Viime vuonna Valio Gefilus® tuotteita myytiin Suomessa noin 35 miljoonaa kiloa. Valio Gefilus® maitopohjaiset tuotteet valmistetaan Oulussa, Jyväskylässä, Seinäjoella ja Riihimäellä. Juomat valmistetaan Helsingin mehutehtaalla. Tuotteiden valmistus ei onnistuisi ilman Tikkurilassa sijaitsevaa Valion hapatetehdasta, jossa korkealaatuista probioottia valmistetaan sekä Valion omaan käyttöön että vientiin. Maailman tutkituin, tunnetuin ja lisensioiduin probiootti LGG® on maailman tutkituin terveysvaikutteinen maitohappobakteeri, ja sen genomi on selvitetty. Genomin tunteminen auttaa osoittamaan LGG® probioottia sisältävien tuotteiden hyödyt entistä selkeämmin - eri probioottikannoilla on erilaiset vaikutukset, eikä suinkaan ole sama mitä probioottituotetta syö. LGG® probiootin asema maailmalla vahvistuu entisestään, koska sekvensoitu genomi tekee siitä entistä mielenkiintoisemman tutkijoiden silmissä. LGG® bakteerin vaikutuksista on tehty yli 500 tieteellistä tutkimusta sekä Suomessa että ulkomailla. Suurin osa tutkimuksista on Valion ulkopuolisten tahojen tekemiä. LGG® maitohappobakteerin on osoitettu lisäävän ihmisen vastustuskykyä, vähentävän hengitystieinfektioita, lyhentävän ripulin kestoa sekä palauttavan suoliston bakteeritasapainoa antibioottikuurin jälkeen. LGG® maitohappobakteeria sisältäviä tuotteita on Valion lisenssillä markkinoilla 51 maassa (ml. Suomi). Lisätietoja: Johtava tutkija Riina Kekkonen, Valio Oy, puh. 010 381 3007 ja www.valio.fi/gefilus

Avainsanat:

Multimedia

Multimedia

Liitteet & linkit