Valio maito – maito lähellä sinua

Report this content

Valio Oy Oulu pakkaa toukokuun 2012 alusta alkaen maitoa Oulun jakelualueelle suunniteltuihin pakkauksiin. Uudet kuvitukset muistuttavat maidon paikallisuudesta. Valioryhmä työllistää Oulun seudulla noin 2 000 ihmistä ja tuo rahaa Oulun seudulle noin 100 miljoonaa euroa vuodessa.

Valio Oulun perusmaidot pakataan uudistuneisiin pakkauksiin toukokuun 2012 alusta alkaen. Kuvituksessa on tuotu esiin Oulun seutua, Pohjanmaan rannikkoseutua, Kainuuta ja Lappia kuvaavia kuvitusaiheita. Pääosassa kuvituksessa on uusi valiolehmä. Uudet kuvitukset koristavat Oulun jakelualueella myytäviä 1 ja 1,5 litran rasvattoman maidon ja kevytmaidon sekä 1 litran ykkösmaidon ja täysmaidon pakkauksia.

Valio Oulu tukee paikallista maidontuotantoa

Valio Oulun meijeri tukee mahdollisuutta maidontuotantoon elinkeinona myös pohjoisimmassa Suomessa. Oulun meijeri jalostaa noin 600 tilan maidot. Maito kerätään keskimäärin 122 kilometrin etäisyydeltä Oulun meijeristä.

-          Valion tuotannollinen toiminta ja Valioryhmän maidontuotanto toivat rahaa pelkästään Oulun seudulle vuonna 2010 yhteensä noin 100 miljoonaa euroa. Oulun meijeri työllistää noin 310 henkilöä ja koko Valioryhmä tuottajineen ja tuottajien ostamine työpanoksineen sekä kuljetushenkilöstö mukaan luettuna noin 2 000 henkeä, kertoo Oulun tehtaanjohtaja Martti Kimpimäki Valiosta.

Valio Oulun meijerissä jalostetaan ja pakataan tuoretuotteita kuten maitoa, kermaa, jogurttia, kermaviiliä, piimää, ranskankermaa, smetanaa ja viiliä.

Valion maitopakkausten kuvitus uudistuu koko maassa

Valio uudistaa perusmaitojensa pakkausilmeen toukokuun 2012 alussa koko Suomessa. Itse maidossa ei tapahdu muutoksia. Kuvituksen pääroolissa seikkailee uusi valiolehmä.

-          Uusilla kuvituksilla haluamme kertoa maidon matkasta maalta kaupunkiin, maidon käytöstä ja näkymisestä osana arkipäivää, sekä tuoda esiin suomalaisia maisemia, kertoo brändipäällikkö Paula Viikari Valiosta.

Lisätietoja: Oulun tehtaanjohtaja Martti Kimpimäki, Valio Oy, puh. 010 381 5570

Brändipäällikkö Paula Viikari, Valio Oy, puh. 010 381 2962

Valio Oy on suomalaisten maidontuottajien omistama yritys, jonka tehtävä on turvata maidontuotannon ja maaseudun elinkelpoisuus Suomessa jalostamalla maidosta hyvänmakuisia ja hyvinvointia edistäviä tuotteita. Valion liikevaihto on 1,9 miljardia euroa ja henkilöstöä on noin 4 500. Valio on Suomessa maitotuotteiden markkinajohtaja ja ravitsemuksen sekä maun kansainvälinen edelläkävijä. Laatu, osaaminen ja vastuullisuus ovat olleet Valion ohjenuoria jo yli sadan vuoden ajan. Suomen markkinoilla Valion logo on takuu suomalaisesta maidosta valmistetusta maitotuotteesta. Tuotteiden turvallisuudesta huolehditaan ketjun jokaisessa vaiheessa tilalta kauppaan. Valio säästää ympäristöä käyttämällä kierrätettäviä pakkausmateriaaleja ja uudelleen käytettäviä kuljetusalustoja. www.valio.fi.

Multimedia

Multimedia

Liitteet & linkit