Valio tasoittaa maidon kausihinnoittelua

Valio Oy tasoittaa omistajaosuuskuntiensa kautta Valioryhmän tuottajille maidosta  maksettavaa kausihintaa vuoden 2011 alusta lähtien. Kausihinnoittelun vuoksi tuottajahinta on keväällä matalampi ja syksyllä korkeampi kuin Valion laskennallisesti käyttämä perushinta, joka on nyt 38,5 senttiä litralta. Ylimmän ja alimman kuukausihinnan vaihteluväli laskee seitsemästä neljään senttiin.

Vuodesta 2011 alkaen maalis-toukokuussa maksetaan kahdella sentillä vähennettyä perushintaa, jonka päälle tulevat maidon koostumuksen perusteella maksetut lisät. Elo-lokakuussa maksetaan kahdella sentillä korotettua perushintaa ja koostumuslisät. Muina kuukausina maksetaan perushintaa koostumuslisineen. Koko vuoden keskimääräiseen tuottajahintaan vaikuttaa lisäksi Valio Oy:n tuloksen pohjalta maksettava mahdollinen jälkitili.

Maidontuottajille rahaa etupainotteisesti

Kausihinnan vaihtelun tasaus vakauttaa maitotilojen vuoden aikana saamaa tulovirtaa. Neljän sentin vaihteluvälin jääminen kausihintoihin toimii kannusteena sille, että maitoa tuotettaisiin tasaisesti ympäri vuoden.

- Maidontuottajille maksettava hinta nousee tämän ansiosta keväällä nykyiseen verrattuna ja laskee hiukan syksyllä nykyiseen verrattuna. Uuden kausihinnoittelun ansiosta tuottajien vuodessa saama kassavirta ikään kuin ”aikaistuu”.  Vuoden kokonaistuloon muutoksella ei ole olennaista vaikutusta, toteaa Valion hallituksen puheenjohtaja, maanviljelijä  Antti Rauhamaa.

-  Valion tuotannon kannalta tärkeää on se, että saamme raaka-ainetta tasaisesti ympäri vuoden. Nyt maidontuotanto on runsainta keväisin ja niukempaa syksyisin, perustelee Valion toimitusjohtaja Pekka Laaksonen.

Yrityksestä

Valio Oy on suomalaisten maitotilayrittäjien omistama yritys, jonka tehtävä on turvata maidontuotannon ja maaseudun elinkelpoisuus Suomessa jalostamalla maidosta hyvänmakuisia ja hyvinvointia edistäviä tuotteita. Valion liikevaihto on 1 718 miljoonaa euroa ja henkilöstöä on noin 4 000. Valio on Suomessa maitotuotteiden markkinajohtaja ja ravitsemuksen sekä maun kansainvälinen edelläkävijä. Laatu, osaaminen ja vastuullisuus ovat olleet Valion ohjenuoria jo yli sadan vuoden ajan. Suomen markkinoilla Valion logo on takuu suomalaisesta maidosta valmistetusta maitotuotteesta. Tuotteiden turvallisuudesta huolehditaan ketjun jokaisessa vaiheessa tilalta kauppaan. Valio säästää ympäristöä käyttämällä kierrätettäviä pakkausmateriaaleja ja uudelleen käytettäviä kuljetusalustoja.

Tilaa

Liitteet & linkit