Valiolta kaksi tuotetta Vuoden brändiksi Venäjällä

Valio Viola® sulatejuusto ja Valio voi palkittiin huhtikuussa 2012 tehokkaimmista markkinointikampanjoista Brand of the Year in Russia -kilpailussa Moskovassa. Palkinnon kriteereissä arvioidaan mainoskampanjan tehokkuutta, brändin viestintää ja konseptin luovuutta. 

Brand of the Year in Russia on venäläinen brändin rakentamiseen liittyvä palkinto, johon Valion Venäjän yhtiö osallistui nyt ensimmäistä kertaa.

Elintarvikeryhmässä palkittiin 10 Vuoden brändiä, joiden joukossa olivat  Valio Viola®, Valio voi, Lipton, Knorr, Snickers, Cheetos ja neljä paikallista brändiä.

Pitkäjänteistä työtä

-        Pitkäjänteinen monen valiolaisen osaajan työ tuo menestystä: Valio Viola® sulatejuusto on ollut Venäjällä 1950-luvulta lähtien ja Valio voi yli 100 vuotta. Voitto osoittaa, että Valion Venäjän yhtiö on pysynyt ajassa ja kehittänyt brändimielikuvaa ja markkinointiviestintää jatkuvasti,  toteaa Valio Oy:n  markkinointi- ja kategoriajohtaja Emma Aer.

-        Valion laatumaidosta tuotekehitys ja tuotanto jalostavat vuodesta toiseen kuluttajan tarpeita vastaavia laadultaan ja maultaan tasalaatuisia tuotteita, Aer kiittää.

Menestystä muissakin kilpailuissa

Aikaisemmin Valion Venäjän brändit ovat osallistuneet menestyksekkäästi Vuoden tuote –kilpailuun, jossa menestys perustuu myyntimääriin. Valio Viola®, Valio voi ja Valio Oltermanni® on palkittu  13 kertaa Vuoden tuote -palkinnolla.

Lisätietoja: markkinointi- ja kategoriajohtaja Emma Aer, puh. 0503987404.

Linkki aineistopankkiin

Valio Oy Konserniviestintä Pia Kontunen Viestintäjohtaja Puh. 010 381 2038, gsm 050 384 2606 pia.kontunen@valio.fi

Valio Oy on suomalaisten maidontuottajien omistama yritys, jonka tehtävä on turvata maidontuotannon ja maaseudun elinkelpoisuus Suomessa jalostamalla maidosta hyvänmakuisia ja hyvinvointia edistäviä tuotteita. Valion liikevaihto on 1,9 miljardia euroa ja henkilöstöä on noin 4 500. Valio on Suomessa maitotuotteiden markkinajohtaja ja ravitsemuksen sekä maun kansainvälinen edelläkävijä. Laatu, osaaminen ja vastuullisuus ovat olleet Valion ohjenuoria jo yli sadan vuoden ajan. Suomen markkinoilla Valion logo on takuu suomalaisesta maidosta valmistetusta maitotuotteesta. Tuotteiden turvallisuudesta huolehditaan ketjun jokaisessa vaiheessa tilalta kauppaan. Valio säästää ympäristöä käyttämällä kierrätettäviä pakkausmateriaaleja ja uudelleen käytettäviä kuljetusalustoja. www.valio.fi.

Yrityksestä

Valio Oy on suomalaisten maitotilayrittäjien omistama yritys, jonka tehtävä on turvata maidontuotannon ja maaseudun elinkelpoisuus Suomessa jalostamalla maidosta hyvänmakuisia ja hyvinvointia edistäviä tuotteita. Valion liikevaihto on 1 718 miljoonaa euroa ja henkilöstöä on noin 4 000. Valio on Suomessa maitotuotteiden markkinajohtaja ja ravitsemuksen sekä maun kansainvälinen edelläkävijä. Laatu, osaaminen ja vastuullisuus ovat olleet Valion ohjenuoria jo yli sadan vuoden ajan. Suomen markkinoilla Valion logo on takuu suomalaisesta maidosta valmistetusta maitotuotteesta. Tuotteiden turvallisuudesta huolehditaan ketjun jokaisessa vaiheessa tilalta kauppaan. Valio säästää ympäristöä käyttämällä kierrätettäviä pakkausmateriaaleja ja uudelleen käytettäviä kuljetusalustoja.

Tilaa

Liitteet & linkit