Valkee vahvistaa tiedetiimiään ja nostaa uuden sijoittajan hallitukseen

Lehdistötiedote 22.10.2013

Kirkasvalokuulokkeita valmistava Valkee vahvistaa tiedetiimiään. Saksalainen Melanie Rüger on nimitetty tiede- ja tutkimusasioiden yhteysjohtajaksi ja suomalainen Jari Karhu lääketieteelliseksi neuvonantajaksi. Lisäksi Valkeen hallituksen jäseneksi on nimitetty ranskalaista Mérieux Développement -sijoitusyhtiötä edustava Valérie Calenda. Monipuolisempi asiantuntemus lääketieteestä ja akateemisesta tutkimuksesta tukee Valkeen uraauurtavaa tutkimustyötä kirkasvalon vaikutuksista.

Mérieux Développement on osa vuonna 1897 perustettua Institut Mérieux -konsernia, jonka palveluksessa on noin 13 000 ihmistä ja jonka globaali liikevaihto on noin 1,9 miljardia euroa. Mérieux Développement keskittyy terveydenhuoltoalan sijoituksiin ja hakee kohteita, jotka parantavat ihmisten terveyttä ja hyvinvointia tieteellisten ja teknologisten innovaatioiden avulla. Mérieux Développement oli uusi pääsijoittaja Valkeen 7,4 miljoonan euron rahoituskierroksessa, joka julkistettiin tämän vuoden kesäkuussa.

”Vahva hallitus, sitoutuneet sijoittajat ja huippuluokan asiantuntijat ovat välttämättömiä edellytyksiä nopean kasvuvaiheen onnistumiselle. Keskitymme nyt viime kuussa julkaistun Valkee 2 -laitteen jakelun ja myynnin kiihdyttämiseen, ja samalla jatkamme tutkimustyötä kirkasvalon vaikutuksista aivoihin. Tuomalla tiimiin lisää terveysteknologian huippuluokan asiantuntijoita pyrimme nopeuttamaan tutkimusten tekemistä ja julkaisua”, Valkeen tutkimusjohtaja ja toinen perustaja Juuso Nissilä kertoo.

Melanie Rüger on väitellyt tohtoriksi kronobiologiasta, joka käsittelee ihmisen luontaisia rytmejä. Hänellä on yli kymmenen vuoden akateeminen kokemus kronobiologian, valon ja unilääketieteen tutkimuksesta alan arvostetuimmissa tutkimuslaitoksissa, kuten New Yorkin ja Harvardin yliopistoissa. Valkeessa hän toimii tiede- ja tutkimusasioiden yhteysjohtajana ja tukee tiedon ja asiantuntemuksen jakamista niin yhtiön sisällä kuin ulkopuolisten kumppaneiden kanssa.

Jari Karhu on lääkäri ja neuromagnetismin tohtori. Valkeen lääketieteellisenä neuvonantajana hänen roolinsa on tieteellisen tutkimuksen ja liiketoiminnan kehityksen välissä. Hän on aiemmin toiminut fysiologian professorina ja tutkimusjohtajana Kuopion yliopiston kliinisen neurofysiologian laitoksella. Lisäksi hän on yksi perustajista aivojen noninvasiiviseen diagnostiikkaan ja hoitoon kehitettyä teknologiaa kaupallistavassa Nexstimissä. Valkeen ohella hän jatkaa myös Kuopion yliopiston ja Nexstimin palveluksessa.

”Olen vakuuttunut tieteellisestä näytöstä, joka todistaa, että korvakäytävän kautta välitettävä kirkasvalo vaikuttaa aivotoimintaan ja voi lisätä aivojen suorituskykyä kliinisesti merkittävällä tavalla”, Valkeen uusi lääketieteellinen neuvonantaja Jari Karhu sanoo.

”Terveysteknologia ja aivotutkimus kuuluvat tämän hetken mielenkiintoisimpiin ja innovatiivisimpiin aloihin. Olemme innolla mukana tukemassa Valkeen uraauurtavaa tutkimusta ja yhtiön liiketoiminnan laajentumista maailmanlaajuiseksi”, tuore Valkeen hallituksen jäsen Valérie Calenda kertoo.

Valkee on maailman ensimmäinen taskukokoinen kirkasvalolaite, joka välittää kirkasvalon korvakäytävien kautta suoraan aivoihin. Menetelmän taustalla on Valkeen ja Oulun yliopiston tutkijoiden pitkäjänteinen tutkimustyö, jonka perusta on 1980-luvulta asti julkaistuissa kirkasvalotutkimuksissa. Tulokset ovat vahvistaneet, että suoraan aivoihin suunnattu kirkasvalo vilkastuttaa aivojen toimintaa ja korvakäytävä on tehokas reitti valon suuntaamiseen aivojen valovasteellisiin osiin.

Valkee-kirkasvalokuuloke on kliinisesti testattu luokan II(a) terveydenhuollon laite, ja sillä on CE-sertifiointi.

Tietoa Valkeen tieteellisestä tutkimusohjelmasta ja -tuloksista: http://www.valkee.com/tietoja/tiede. Valkeen tuotteita voi ostaa valituilta jälleenmyyjiltä ja verkkokaupasta: http://www.valkee.com. Vuonna 2007 perustetun Valkeen pääkonttori on Oulussa.

Kuvia Valkee 2 -laitteesta: http://www.pinterest.com/humancharger

Lisätietoja:

Pekka Somerto, toimitusjohtaja, Valkee

Puh. +358 40 829 6343, pekka.somerto@valkee.com

Juha Frey, viestintätoimisto Netprofile

Puh. +358 9 6812 080, valkee@netprofile.fi

Valkee on kirkasvalon hyödyntämiseen keskittynyt suomalainen terveysteknologiayhtiö, jonka tavoitteena on ihmisten hyvinvoinnin ja suorituskyvyn parantaminen. Oulun yliopiston kanssa tehdyn pitkäaikaisen tutkimus- ja kehitystyön tuloksena Valkee toi markkinoille maailman ensimmäiset kirkasvalokuulokkeet vuonna 2010. Kliiniset testit ovat osoittaneet, että 92% kaamosoireisista koki kaikkien oireidensa poistuvan, ja Valkeen käyttäjämäärä on kasvanut jo kymmeniin tuhansiin yli 20 maassa. Kaikista Valkeen käyttäjistä 87% suosittelee laitetta myös muille. Jatkotutkimuksia kirkasvalon vaikutuksista kognitiiviseen ja fyysiseen suorituskykyyn sekä aikaerorasitukseen on sekä käynnissä että suunnitteilla. Vuonna 2007 perustetun Valkeen pääkonttori on Oulussa. Lisätietoa: www.valkee.com, www.facebook.com/valkeecompany ja www.twitter.com/humancharger

Avainsanat:

Tilaa