Yhteisen tuulipuiston käyttöön vihkiminen

Report this content

Tänään vihitään käyttöön Skandian ja Vattenfallin Kristianstadin kunnassa yhdessä omistama Höge Väg -tuulipuisto. Yhteistyö sai alkunsa joulukuussa 2014, jolloin muodostettiin yhteinen yhtiö kaikkiaan neljän tuulipuiston yhteisomistusta varten.

Tämän päivän vihkimistilaisuus on lähtölaukaus uudentyyppiselle yhteistyölle, joka on uutta sekä Vattenfallille että Skandialle. Vattenfallilla ei koko historiansa aikana ole ollut yhteistyötä tai yhteisomistusta tuotantolaitoksissa. Skandia on tehnyt suuria infrastruktuuri-investointeja, mutta tämä on yhtiön ensimmäinen investointi energiamarkkinoille.

– Vattenfallilla on Ruotsissa yhteensä 28 eri vaiheessa olevaa tuulivoimahanketta. Kunnianhimoiset tuulivoimasuunnitelmamme yhdessä Skandian tekemien yhteisten investointien kanssa mahdollistavat lisärakentamisen Ruotsissa. Tästä on etua kummankin yrityksen asiakkaille ja se on hyväksi myös Ruotsille, sanoo Vattenfallin konsernijohtaja Magnus Hall.

Yhteisyrityksellä on yhteensä neljä tuulivoimapuistoa; Hjuleberg ja Högabjär-Kärsås Falkenbergin kunnassa, Sporselessa sijaitseva Juktan sekä Höge Väg. Kaikki neljä ovat käytössä ja Hjuleberg vihittiin käyttöön jo 2014.

– Skandia on lisännyt infrastruktuuri-investointejaan menestyksekkäästi ja panostus tuulivoimaan on meille hyvin tärkeä. Tuulivoimaan investoimalla eläkepääoma voidaan hyödyntää kahteen kertaan. Osin sen tuoton ansiosta, mutta myös, koska se auttaa kestävämmän energiajärjestelmän luomisessa, sanoo Skandian konsernijohtaja Frans Lindelöw.

Tietoja - Höge Väg
Tuuliturbiinien lukumäärä: 18
Turbiinityyppi: Gameza
Kokonaisteho: 38 MW

Vuosituotanto: 107 GWh (21 500 taloutta)

Sijaitsee Maltesholmissa.

Lisätietoja

Peter Stedt, Vattenfallin lehdistösihteeri, +46 (0)70-597 73 38

Pontus Haag, Skandian tiedotusvastaava,+46 (0)72-700 67 12

Lehdistöhuone: http://www.skandia.se/pres
Tietoja Skandiasta 

Skandia on yksi Ruotsin suurimmista pankki- ja vakuutuskonserneista ja se on riippumaton ja asiakkaiden ohjaama. Olemme tarjonneet ihmisille taloudellista turvallisuutta jo yli 150 vuotta ja meillä on vahvat perinteet uusien urien aukaisijana, tuotekehittäjänä ja yhteiskuntavastuun toteuttajana. Luomme ihmisille rikkaampaa elämää säästämisen, eläkkeiden, taloudellisen turvallisuuden ja arkipäivän talouteen liittyvien ratkaisujemme avulla sekä helpottamalla älykkäiden talouteen liittyvien päätösten tekemistä. Meillä on yhteensä 2,5 miljoonaa asiakasta Ruotsissa, Norjassa ja Tanskassa, hallitsemamme pääoma on 526 miljardia Ruotsin kruunua ja meillä on 2 500 työntekijää. Lue lisää osoitteesta www.skandia.se 

Tietoja Vattenfallista
Vattenfall on ruotsalainen, valtio-omisteinen energia-alan yritys, jolla on yli 20 000 työntekijää ja toimintaa Ruotsissa, Saksassa, Alankomaissa, Tanskassa, Isossa-Britanniassa ja Suomessa. Vattenfall tukee siirtymistä uusiutuvaan energiajärjestelmään, ja sen tavoite on olla johtava, kestävää tuotantoa harjoittava yritys ja siten turvata luotettava ja edullinen energiahuolto.
Lue lisää osoitteesta www.vattenfall.
fi 

Tilaa