Mercedes-Benz rikkoi myyntiennätyksensä 2014

  • Mercedes-Benzin henkilöautoja rekisteröitiin yhteensä 5626 kappaletta, markkinaosuus 5,3 %
  • Markkinaosuudessa ylitettiin 1. kerran 5 % raja kumulatiivisesti, kasvua 503 kappaletta
  • Joulukuussa 5. eniten myyty merkki ja paras saksalaisista premium-merkeistä 525 autolla ja 7,4 prosentin markkinaosuudella
  • Kotimaisen taksimyynnin kärkimerkki on edelleen Mercedes-Benz
  • Mercedes-Benz kuorma-autot kasvattivat markkinaosuuksia kaikissa painoluokissa

Tiedotusvälineille 5.1.2015

Julkaistavissa heti

Mercedes-Benzin kuukausitiedote

Mercedes-Benz myi 5626 uutta henkilöautoa vuonna 2014

Uusia Mercedes-Benz-henkilöautoja myytiin Suomessa vuonna 2014 yhteensä 5626 kappaletta, mikä toi merkille 5,3 % markkinaosuuden. Joulukuussa kysyntä otti vielä loppukirin 525 myydyllä autolla, jolla heltisi 5. kysytyimmän henkilöautomerkin ja eniten myydyn saksalaisen premium-merkin asema sekä 7,4 % osuus kuukauden kokonaismyynnistä. Ensimmäisen kerran 5 prosentin raja rikottiin kumulatiivisesti, Mercedes-Benz -henkilöautoja myytiin 503 kappaletta enemmän kuin vuonna 2013.

C-sarjan myynti kasvoi 60 prosenttia vuoden aikana

Mercedes-Benzin myydyimmät mallit vuonna 2014 olivat C-, E- ja A-sarjat (1390, 1268 ja 1060 kpl). Kysytyimmän eli C-sarjan myyntimäärät nousivat peräti 60,1 % eli 522 kappaleella.

Dieseleissä Mercedes-Benz oli maan 6. suosituin merkki, sillä 3411 myydyistä Mercedes-malleista oli dieselkäyttöisiä. Dieseleissä Mercedes-Benzin markkinaosuus oli 8,24 %. Dieselmyynnin suosituimmat olivat E- ja C-sarjat sekä Sprinter (1239, 807 ja 276 kpl). E-sarja oli näin myös maan 9. suosituin dieselautomalli, ja sen markkinaosuus joulukuussa nousi 3. korkeimmaksi eli 4,4 prosenttiin 150 kappaleen myynnillä.

Kotimaisen taksimyynnin kärkimerkki on edelleen Mercedes-Benz

Mercedes-Benz myi vuonna 2014 taksikäyttöön 1053 autoa (835 kpl vuonna 2013)ja saavutti 26,3 prosentin markkinaosuuden sekä vankan ykkössijan kotimaan taksimarkkinoilla. Autoista 716 kappaletta oli Mercedes-Benzin E-sarjaa, joka piti kärkipaikan hallussaan 17,9 prosentin osuudella taksikaupasta. Maan 9 suosituimman taksimallin listalle mahtuvat myös C-sarja (133 kpl) sekä Sprinter (124 kpl), joka on myös tilataksimyynnin ykkössijalla.

Mercedes-Benz kuorma-autot kasvattivat markkinaosuuksia kaikissa painoluokissa

Vuonna 2014 Mercedes-Benz oli ylivoimainen ykkönen kevyiden kuorma-autojen myynnissä, sillä pääasiassa Sprintereiden markkinaosuus oli 59,5 % yhteensä 242 auton myynnillä. Ykkösenä oltiin myös keskiraskaissa 6–16-tonnisissa kuorma-autoissa 65 autolla, ja pääasiassa Ategoista koostuva markkinaosuus oli 33 %. Fuson osuus luokassa oli 8,2 % 16 autolla. Raskaissa yli 16-tonnisissa kuorma-autoissa Mercedes-Benz oli viimevuotiseen tapaan kolmannella sijalla, mutta markkinaosuus kasvoi 18,3 %:iin 357 myydyllä autolla.

Mercedes-Benz oli maan 4. suosituin pakettiautomerkki. Pääasiassa Vitoa ja Sprinteriä myytiin yhteensä 1032 kappaletta, joka toi 9,7 prosentin markkinaosuuden. Vito oli 555 kappaleen myynnillään maan 5. kysytyin pakettiautomalli ja Sprinter 389 kappaleella (+ 52 kpl) sijalla 8.

Valtteri Bottas luottaa Mercedes-Benziin myös Suomen talvessa

Williams-Mercedes Formula F1-tallin suomalaiskuljettaja Valtteri Bottas valitsi talveksi käyttöönsä turvallisen nelivetoauton, Mercedes-Benz ML 350 BlueTec 4Maticin. Bottasin käyttöön ennen joulua luovutettu malli oli hänelle luonnollinen valinta, koska Mercedes-AMG High Performance Powertrain toimittaa moottorit myös Valtterin työnantajan kilpakalustoon. Viime kaudella Bottas ajoi Williamsin F1-autoa tallikaverinaan Felipe Massa. ”Autoni oli tosi nopea, etenkin pitkillä suorilla. Se antaa uskoa ja luottoa tulevaan kauteen”, Bottas kertoi nelivetoautonsa luovutustilaisuudessa.

Daimlerin kuorma-automyynti oli vuoden lopulla uudessa ennätysvauhdissa

Mercedes-Benzin emoyhtiö Daimler oli joulukuussa lähestymässä uutta kuorma-autokaupan myyntiennätystä eli lähes puolta miljoonaa autoa. Vuonna 2013 Daimler myi yhteensä 484 200 Mercedes-Benz-, Fuso-, Freightleiner, Western Star-, Thomas Built Buses- ja BhartBenz-merkkistä raskasta ajoneuvoa. Daimlerin merkkien etuina markkinoilla ovat erittäin kilpailukykyiset auton elinkaaren aikaiset kokonaiskustannukset. Yhtiö aikoo tänä vuonna vahvistaa edelleen asemiaan maailman johtavana kuorma-autovalmistajana. Vuoden 2014 myyntiluvut julkaistaan 5.2.2015.

Tiedotteeseen liittyviä lisätietoja:

Veho-konsernin mediasivuja uudistetaan, ja toistaiseksi media-arkisto, tiedotteet ja pienet kuvat löytyvät osoitteesta www.cisionwire.fi/veho-group

Lisätietoja myös www.veho.fi ja www.mercedes-benz.fi, www.vehotrucks.fi ja http://media.daimler.com/. Isot kuvat tehtaan sivuilta http://media.daimler.com/

Lisätietoja:

Karin Bäcklund, Veho Group Oy Ab, tiedotuspäällikkö, puh. 010-569 2202, karin.backlund@veho.fi

Yrityksestä

Materiaalipankin aineisto on tarkoitettu ainoastaan median käyttöön ja se on tekijänoikeussuojattua. Veho hallitsee materiaalin tekijänoikeuksia. Materiaalin käyttö kaupalliseen tarkoitukseen ja muuhun levitykseen ei ole sallittua. Veho-konserni on Suomen johtava autokaupan konserni, joka toimii myös Baltiassa ja Ruotsissa. Veho perustettiin vuonna 1939 Mercedes-Benzin maahantuojaksi Suomeen. Tänä päivänä Vehon liiketoiminta koostuu sekä henkilöautojen että hyötyajoneuvojen maahantuonnista, vähittäismyynnistä ja huoltotoiminnasta.

Yhteyshenkilöt

Tilaa

Multimedia

Multimedia

Liitteet & linkit