Mercedes-Benz vuonna 2017: Premium-sarjan ykkönen niin maailmanlaajuisesti kuin Suomessakin

  • Mercedes-Benz myi lähes 2,3 miljoonaa henkilöautoa vuonna 2017 (+ 9,9 %)
  • Mercedes-Benzin myynti kasvoi ennätyslukemiin jo 7. vuonna peräkkäin
  • Mercedes-AMG:n myynti lisääntyi 33 % ja ylsi ensi kertaa kuusinumeroisiin lukemiin
  • Mercedes-Benz teki kaikkien aikojen myyntiennätyksensä myös Suomessa 6516 henkilöautolla

Mercedes-Benz myi vuonna 2017 enemmän henkilöautoja kuin koskaan yhtiön historian aikana. Seitsemäs peräkkäinen ennätysvuosi nosti myynnin lähes 2,3 miljoonaan auton rajapyykille, kun asiakkaille toimitettiin kaikkiaan 2 289 344 uutta Mercedes-Benziä. Myynti kasvoi edellisvuodesta 9,9 %, mikä oli ennätystulos myös saksalaisten premium-merkkien joukossa. Mercedes-Benzin kysyntä kasvoi kaikilla keskeisillä myyntialueilla eli Euroopassa, Aasian-Tyynenmeren alueella sekä NAFTA-maissa, ja Mercedes säilytti markkinoiden johtoasemansa Saksassa ja Yhdysvalloissa. Myydyimpiä malleja olivat E-sarjan sedan ja farmari sekä SUV-mallit.

”Mercedes-Benz Cars toimitti asiakkailleen viime vuonna yli 2,4 miljoonaa Mercedes-Benziä ja smartia. Ylitimme jo seitsemättä vuotta peräkkäin vuodentakaiset myyntilukemamme, ja Mercedes-Benz oli jälleen eniten myyty premium-automerkki. Voimme olla saavutuksesta ylpeitä – ja rakentaa jatkoa sen perustalle muokataksemme tulevaisuuden liikkumis- ja liikenneratkaisuja”, Daimler AG:n pääjohtaja Dr. Dieter Zetsche linjaa.

Maailmanlaajuisesti Mercedes-Benzin vuosi 2017 päättyi vahvimpaan vuosineljännekseen koskaan, sillä loka-joulukuun välillä uusia autoja myytiin 572 044 kappaletta (+4,8 %). Uusi kuukauden myyntiennätys kirjattiin joulukuussa 193 534 henkilöautolla. (+1,7 %).  Saksan, Yhdysvaltain ja Suomen lisäksi Mercedes-Benz oli vuoden myydyin premium-merkki muun muassa Isossa-Britanniassa, Ranskassa, Sveitsissä, Puolassa, Tanskassa, Japanissa, Australiassa sekä Kanadassa.

”Jo 58. peräkkäinen ennätyskuukautemme alleviivaa asiakkaidemme luottamusta Mercedes-Benzin ensiluokkaisiin tuotteisiin. Myös alkaneena vuonna voimme tarjota oikean mallin jokaiselle asiakkaalle. Lanseeraamme vuoden 2018 aikana yli tusinan uusia automalleja”, Mercedes-Benzin myynti- ja markkinointijohtaja Britta Seger lupaa.

Myynti Suomessa kasvoi 6. eniten Euroopassa, jossa tehtiin uusi ennätys

Eurooppa oli vankasti Mercedes-Benzin merkittävin markkina-alue vuonna 2017 lähes 955 301 auton osuudella. Kasvuprosentti oli 6,4 erityisesti E-sarjan sedan- ja farmarimallien ja SUV-malliston voimakkaan kysynnän siivittämänä. Yli 300 000 autoista myytiin Saksaan (+3,5 %). Vahvinta kasvu oli Puolassa (+42,4,2 %), Ruotsissa (+15,4 %), Itävallassa (+15,2 %), Belgiassa (+15,1 % ja Espanjassa (+11,9 %).

Mercedes-Benzin menestys heijastui vahvasti myös Suomessa (+10,8%), jossa viime vuonna myytiin 6519 uutta tähtikeulaista henkilöautoa – enemmän kuin koskaan aikaisemmin.

”Tänä päivänä Mercedes-Benz on yhä useamman autonostajan varteenotettava vaihtoehto. Tähän on malliston laajenemisen ohella ollut kiistatta suuri vaikutus myös Valmet Automotiven roolilla päämiehemme luotettavana ja tuotannoltaan kasvavana kumppanina. Tämän ansiosta Mercedes-Benz nähdään laajasti myös maamme talouden kannalta tärkeänä tuotteena, Veho Oy Ab:n toimitusjohtaja Kenneth Strömsholm summaa vuodesta 2013 Suomessa jatkuneen positiivisen kehityksen.”

Aasian-Tyynenmeren alueella asiakkaille toimitettiin 875 250 uutta Mercedes-Benziä (+19,2 %).

Näistä autoista 587 868 myytiin Kiinassa (+25,9 %). NAFTA-maiden toimitukset olivat 400 320 autoa, ja vahvimmat kasvumaat olivat Meksiko (+21,9 %) ja Kanada (+12,2 %). Yhdysvalloissa myynti säilyi lähes edellisvuoden tasossa 340 000 uudessa autossa.

Uudenkaupungin tähdet ja E-sarja vahvassa vedossa 2017

Kompaktikokoluokan malleista on kasvanut merkittävä osa Mercedes-Benzin menestyksestä, sillä viime vuonna jo enemmän kuin joka neljäs maailmalla myyty Mercedes-malli kuului tähän kokoluokkaan. A-, B-, CLA-, CLA Shooting Brake ja GLA-malliston autoja myytiin yli 620 000 kappaletta, eniten Saksaan ja Kiinaan. Siitä lähtien kuin alkuperäinen A-sarja esiteltiin vuonna 1997, on valmistettu jo enemmän kuin 5 555 555 kompaktiluokkiin kuuluvaa Mercedes-mallia.

Yksittäisistä malleista kysytyin oli C-sarja 415 000 sedan- ja farmarimallin menekillään. Noin joka 4. niistä oli pitkäakselivälinen C-sarjan sedan, jota valmistetaan ja myydään ainoastaan Kiinassa. E-sarjan sedan- ja farmarimalleja toimitettiin yli 350 000 ja kasvua kertyi peräti 40 %. E-sarjan sedanin myynti Kiinassa yli kaksinkertaistui vuodesta 2016, ja suuri osa kysynnästä kohdistui niin ikään E-sarjan pitkäakseliväliseen malliin. Uutta S-sarjaa myytiin noin 70 000 kappaletta.

Mercedes-Benzin SUV-malliston suosio kasvaa jatkuvasti, sillä maasturien menekki lisääntyi 14 % yhteensä 805 000 autoon. GLA, GLC, GLC Coupé, GLE, GLE Coupé, GLS ja G-sarja tekivät näin yhden vuoden myyntiennätyksensä. Eniten myydyt malli olivat Uudessakaupungissakin valmistettava GLC sekä GLA.

Mercedes-Benzin ”unelma-autoja” myytiin vuonna 2017 noin 170 000 kappaletta (+22,4 %). Erityisen kysyttyjä olivat C- ja E-sarjojen Cabriolet ja Coupé. Tänä vuonna esitellään vastaavat mallit myös S-sarjaan, ja uusi CLS Coupé nähtiin ensi kertaa esillä marraskuun lopulla Los Angelesin autonäyttelyssä. V-sarjan vuosi oli niin ikään loistava ja päätyi yli 58 000 auton menekkiin sekä 25,7 prosentin kasvulukuihin. Toinen uusi tulokas, X-sarja, keräsi marraskuusta lähtien jo 1900 asiakastilausta eurooppalaisilta asiakkailta. Tänä vuonna malli esitellään Etelä-Afrikassa ja Australiassa.

AMG myi 50. juhlavuotenaan ensimmäisen kerran yli 100 000 autoa

Mercedes-AMG-malleja myytiin 131 970 (+33 %) ja smarteja 135 000 kappaletta (–6,5 %). AMG-mallien kysyntä nousi merkin 50-vuotisen historian ja huippumalli Mercedes-AMG GT R:n esittelyn kunniaksi ensi kertaa kuusinumeroisiin lukemiin.

Ennätysvuoden 2016 jälkeen myös vuosi 2017 oli yksi vahvimmista smartin historiassa. Kiinassa myytiin enemmän smarteja kuin koskaan, yhteensä 23 097 kappaletta (+9,8 %). Euroopassa ja Pohjois-Amerikassa myytävä smart-mallisto muuttuu kokonaan sähköiseksi vuoteen 2020 mennessä, ja muu maailma seuraa pian perässä.

Uudet diesel- ja bensiinimoottorit sekä EQC esitellään 2018

Ydinliiketoimintojensa menestyksen kantamana Mercedes-Benz voi keskittyä hellittämättä myös tulevaisuuden liikenne- ja liikkumisratkaisujen tutkimukseen ja suunnitteluun. Tänä vuonna esitellään uudet, entistä ympäristöystävällisemmät diesel- ja bensiinimoottorit yhä useampaan mallisarjaan.  Samaan aikaan käynnissä on voimakas malliston sähköistäminen 48 voltin sähköjärjestelmän sekä uuden sukupolven plug-in-lataushybridien avulla. Tänä vuonna esitellään myös kokonaan uusi EQC, ja ensi vuonna luvassa on ensimmäinen täyssähköinen EQ-tuoteperheen SUV-malli. EQ-sähköautot tullaan rakentamaan samoilla tuotantolinjoilla muiden Mercedes-Benz-mallien kanssa.

Lisätietoja: 

Veho-konsernin media-arkisto, tiedotteet ja pienet kuvat löytyvät osoitteesta http://news.cision.com/fi/veho-oy-ab 

Lisätietoja myös www.veho.fi ja www.mercedes-benz.fi ja http://media.daimler.com/.

Isot kuvat tehtaan sivuilta http://media.daimler.com/ 

Tiedotteeseen liittyviä lisätietoja:

Pekka Koski, Veho Henkilöautot, lehdistöpäällikkö, puh. 0400 210 490

Yrityksestä

Materiaalipankin aineisto on tarkoitettu ainoastaan median käyttöön ja se on tekijänoikeussuojattua. Veho hallitsee materiaalin tekijänoikeuksia. Materiaalin käyttö kaupalliseen tarkoitukseen ja muuhun levitykseen ei ole sallittua. Veho-konserni on Suomen johtava autokaupan konserni, joka toimii myös Baltiassa ja Ruotsissa. Veho perustettiin vuonna 1939 Mercedes-Benzin maahantuojaksi Suomeen. Tänä päivänä Vehon liiketoiminta koostuu sekä henkilöautojen että hyötyajoneuvojen maahantuonnista, vähittäismyynnistä ja huoltotoiminnasta.

Yhteyshenkilöt

Tilaa

Multimedia

Multimedia

Liitteet & linkit