Uusi E-sarja saa Euroopan ensi-iltansa Geneven autonäyttelyssä ja malliperheeseen liittyy nyt elegantti, erittäin aerodynaaminen E Coupé

• Huippuluokan turvallisuus, taloudellisuus ja ajomukavuus vakiovarusteina.
• Yli 20 kokonaan uutta tai edelleen kehitettyä turva- ja mukavuusjärjestelmää: esimerkkeinä mukautuva iskunvaimennus ja ajoväsymyksestä varoittava järjestelmä.
• Elegantin keulailmeen viimeistelevät suunnikkaan muotoiset valoumpiot.
• Nelisylinteriset dieselmoottorit kuluttavat 23 prosenttia vähemmän polttoainetta kuin aikaisemmin, keskikulutus vain 5,3 litraa.
• Varustetasot nyt Elegance ja Avantgarde, tarjolla myös AMG- ja Exclusive-paketit.
• Uudistuneen E-sarjan myynti alkaa Suomessa ja muualla Euroopassa maaliskuussa.
• Erittäin sulavasti muotoiltu kaksiovinen Coupé ehtii Suomeen kesäksi.


E-sarjan uudistuminen tuo jatkoa yhden Mercedes-Benzin tärkeimmän tuotteen menestyksekkäälle historialle. Mallin historia periytyy aina vuonna 1947 esiteltyyn 170 V –malliin asti. Sittemmin tämän sarjan autoja on tuotettu yli 10 miljoonaa. Vuoden 2002 jälkeen E-sarjan autoja on myyty yli 1,3 miljoonaa. Saksassa yli 40 prosenttia tämän kokoluokan sedan-mallisista autoista on E-sarjaa.


Erottuvat linjat heijastelevat tuttua arvokkuutta

Vuodesta 1995 E-sarjan Mercedes-Benzin eräs erottuvin piirre ovat olleet kaksoisvalonheittimet. Kaksoisvalot ovat uuden E-sarjankin keulalla, mutta nyt tutuksi tulleesta ovaalimuodosta on siirrytty
suunnikkaan muotoisiin umpioihin. Uuden E-sarjan valot muistuttavat auton keulalle huolella upotettuja jalokiviä. Entistä pystympi, nuolimuotoa heijasteleva jäähdyttimen säleikkö viimeistelee itsevarman ilmeen.

Kyljen linjat liittyvät saumattomasti takapyörien koteloiden selkeisiin korostuksiin. Moderni tulkinta heijastelee arvokkaiden Mercedes-Benz-sedanien historiaa. Sisustuksessa jokainen yksityiskohta palvelee tarkoitustaan harmonisella tavalla. Huolella valitut materiaalit, värit ja muodot henkivät kiireettömyyttä, turvallisuutta ja eleganssia.


Ajoväsymyksestä varoittava järjestelmä vakiovarusteena

E-sarjan vakiovarusteena on kuljettajan vireystilaa valvova järjestelmä, jonka tarkoitus on varoittaa kuljettajaa hyvissä ajoin ennen kuin hetkellistä rattiin nukahtamista alkaa esiintyä. Uusi vireystilan valvonta koostuu herkistä sensoreista, jotka tarkkailevat kuljettajan käyttäytymistä, kulloistakin ajotilannetta ja yli 70 muuta muuttujaa. Kun kuljettajan keskittyminen alkaa herpaantua, järjestelmä varoittaa äänimerkillä ja vilkkuvalla näytöllä, joka kehottaa pitämään taukoa


Dieselillä jopa 5,3 litran keskikulutus

E-sarjan uudet nelisylinteriset dieselmoottorit perustuvat uusimman sukupolven common-rail-suoraruiskutukseen, pietsosähköisesti ohjattuihin ruiskutussuuttimiin, edelleen kehitettyyn pakokaasujen takaisinkierrätykseen ja kaksivaiheiseen turboahtamiseen. Yhdessä ne takaavat moottoreille nopean reagointikyvyn ja erinomaiset suoritusarvot. Nelisylinteristen moottoreiden tehot vaihtelevat 100¬–150 kW:n (136–204 hv) välillä, mutta yhteistä niille on esimerkillinen taloudellisuus: sekä E 200 CDI, E 220 CDI että E 250 CDI yltävät ainoastaan 5,3 litran keskikulutukseen, mikä vastaa 139 gramman CO2-päästöjä kilometrillä. Silti esimerkiksi E 250 CDI:n väkevä 500 newtonmetrin vääntö ylittää aikaisemman vastaavan V6-dieselmoottorin vääntöhuipun peräti 25 prosentilla.

Dieselmoottoreiden huipulla on kuusisylinterinen E 350 CDI (170 kW/231 hv), jonka keskikulutus on pienentynyt 0,5 litralla. Syksystä 2009 lähtien se on saatavana myös E 350 BlueTEC -versiona, joka täyttää jopa EU6-tason päästönormit. Muut E-sarjan dieselit yltävät jo EU5-päästötasolle.


Bensiinimoottoreiden kulutus pudonnut viidenneksellä

Bensiinimoottoriset E 200 CGI ja E 250 CGI on varustettu tuoreella nelisylinterisellä, iskutilavuudeltaan 1,8-litraisella turboahdetulla suorasuihkutusmoottorilla. E 200 CGI tuottaa 135 kW/184 hv tehon, sen keskikulutus kuusivaihteisella käsivaihteistolla on 6,8 litraa ja CO2-päästöt 159 g/km. E 250 CGI:ssä on vakiona viisivaihteinen automaattivaihteisto. Moottori tuottaa 150 kW/204 hv tehon ja 310 newtonmetrin väännön ja sen keskikulutus on 7,4 litraa.

Kaksi tehokkainta bensiinikäyttöistä moottoria ovat kuusisylinterinen E 350 CGI (215 kW/292 hv) sekä V8-moottorinen E 500 (285 kW/388 hv), joiden kulutus on laskenut 0,6 litralla. Molemmissa on vakiovarusteena 7-vaihteinen automaatti, jota voidaan käyttää myös ohjauspyörän valitsimilla. Terävintä kärkeä edustaa E 63 AMG (386 kW/525 hv). V6-moottoriset E 350 CDI ja E 350 CGI sekä V8-vaihtoehto E 500 ovat saatavana myös nelivetoisina.


Alhainen ilmanvastus tuo lisää säästöä

Tuulitunnelikokeiden avulla E-sarjan ilmanvastuskerroin on saatu pudotettua poikkeuksellisen pieneksi. Sedanin Cd-arvo on 0.25. Edelliseen mallisarjaan verrattuna tämä yksin vähentää polttoaineenkulutusta 2,5 desilitraa sadalla kilometrillä 130 kilometrin moottoritienopeudella. Auton aerodynamiikkaa parantavat myös uudet jäähdyttimen ritilät, joiden asento muuttuu siten että moottoritilaan pääsee aina vain tarvittava määrä jäähdytysilmaa.

E-sarjan kehittyneisiin BlueEFFICIENCY-nimellä tunnettuihin säästöratkaisuihin kuuluvat myös uudet renkaat, joiden vierintävastus on jopa 17 prosenttia alhaisempi kuin ennen. Laturin, polttoainepumpun, ilmastointilaitteen kompressorin sekä ohjaustehostimen moottorin energiantarve on aikaisempaa pienempi. E 200 CGI -mallissa on tyhjäkäyntiaikaa vähentävä ECO start/stop-toiminto. Lisäksi E-sarjan mittaristo neuvoo kuljettajaa nuoliopasteella vaihtamaan tarvittaessa suuremmalle vaihteelle.


Mukautuva iskunvaimennus ja ilmajousitus takaavat täydellisen ajomukavuuden

E-sarjan alusta, istuinmukavuus ja ilmastoinnin toiminta on säädetty takaamaan huippuluokan ajo-ominaisuudet ja -mukavuus pitkillä ajomatkoilla. Vakiovarusteisiin kuuluu mukautuva iskunvaimennus, joka säätää vaimennuksen voimakkuutta erilaisiin ajotilanteisiin sopivaksi. Nopeuden kasvaessa ja alustan joustoliikkeiden nopeutuessa vaimennus tehostuu. Avantgarde-tason autoissa on vakiovarusteena normaalia dynaamisempi ja madallettu alusta, jonka saa myös lisävarusteena Elegance-tason autoihin. E 500/E 500 4MATIC –malleihin sekä V6-moottorien yhteyteen tarjolla on ilmajousitus, johon nyt yhdistyy sähköisesti säätyvä iskunvaimennus.

Istuinmukavuuden lisäämiseksi E-sarjan istuinten päällyskankaan tai –nahan alle on lisätty ylimääräinen pehmustekerros. Avantgardessa verhousten kaistaleet ovat poikittaissuuntaiset, Elegancessa pitkittäissuuntaiset. Jälkimmäisiä käytettiin Mercedes-Benzeissä yleisesti 1960–1970-luvuilla. Lisävarusteena autoon saa S-sarjasta tutut aktiiviset monisäätöistuimet, joissa on myös hierontatoiminto. Taakse saa halutessaan kaksi lämmitettävää, nahkaverhoiltua erillisistuinta, joiden väliin jää tilava keskikonsoli. Pakettiin kuuluvat myös taka- ja sivuikkunoiden aurinkoverhot sekä tavaratilan suksiluukku.

Vakiovarusteena E-sarjassa on kaksialueinen Thermatic-automaatti-ilmastointi. Lisävarusteena autoon voi valita myös kolmialueisen Thermotronic-järjestelmän, jolloin ilmastointia voi säätää erikseen kuljettajalle, matkustajalle ja takamatkustajille. Ilmavirran jakautumista matkustamossa voi tällöin säätää myös Diffuse-, Medium- ja Focus-toimintojen avulla.


Yksilöllisyys ja muunneltavuus leimaavat E-sarjan varustelua

E-sarja tarjoaa Mercedes-Benz-asiakkaille kymmenen eri moottori- ja kolme jousitusvaihtoehtoa, kaksi varustetasoa, 12 rengas- ja vanneyhdistelmää 16–19 tuuman kokoisina, 12 ulkovärivaihtoehtoa ja kuusi erilaista istuinverhousvaihtoehtoa viidellä eri väriyhdistelmällä. Perustason autoissa on 16-tuumaiset, yhdeksänpuolaiset kevytmetallivanteet, eukalyptuspuiset tai alumiiniset somistelistat sekä nelipuolainen monitoimiohjauspyörä, joka on päällystetty nappanahalla ja somistettu kromilla. Vakiovarusteisiin kuuluu myös Audio 20 CD –infotainment-järjestelmä kahdeksalla kaiuttimella ja Bluetooth-yhteydellä matkapuhelinta varten. Kojelaudan monitoiminäyttöä voivat käyttää sekä kuljettaja että etumatkustaja keskikonsolin käyttökytkimellä.

E-sarjan varustetasot ovat Elegance ja Avantgarde. Elegancessa on kromattu ja hopeanvärinen, nelisäleinen ilmanjäähdyttimen säleikkö, 16-tuumaiset kevytmetallivanteet, pähkinäpuinen listoitus sekä valokuituvalaistus, joka kehystää kojelautaa ja ovipaneeleita.

Vastakohtana Elegancen klassiselle harmonialle Avantgarde-varusteet korostavat E-sarjan nykyaikaisuutta ja innovatiivisuutta. Tällä tasolla autoissa on kaksoisksenon-ajovalot ja lediteknologialla toteutetut takavalot, 17-tuumaiset kevytmetallivanteet, madallettu alusta, matkustamon valokuituvalaistus sekä urheilullinen, upotettu mittaristo. Puskurit ovat erilaiset kuin Elegance-tason autoissa, ja kromatussa säleikössä on kolme mattamustaa lamellia.

E-sarjaa voi lisävarustella AMG Sport–paketilla tai Exclusive-paketilla täyttämään vaativimpienkin ostajien tarpeet. AMG-paketti sisältää muun muassa erinomaisen sivutuen takaavat urheiluistuimet, kolmepuolaisen urheiluohjauspyörän vaihteenvalitsimilla, rei’itetyt jarrulevyt Mercedes-logolla sekä 18-tuumaiset AMG-vanteet. Exclusive-paketista löytyvät esimerkiksi puu- ja nahkasomisteinen ohjauspyörä sekä nappanahkaa istuimista ja ovipaneeleista.


Aerodynaamisesti tehokkain sarjatuotantoauto maailmassa: E-sarjan Coupé

Mercedes-Benz E-sarjan Coupén ilmanvastuskerroin on sarjatuotantoautoksi ennätyksellisen alhainen, sillä Cd-arvo on vain 0.24. Ulkonäöltään uusi coupé-malli liittyy saumattomasti muuhun E-sarjaan. Keulan kaksoisvalot on muotoiltu hieman terävimmiksi kuin sedanissa. Ilmeen täydentävät urheilullinen jäähdyttimen säleikkö sekä keulan korostunut V-muoto. Atleettista olemusta ilmentävät takapyörien koteloiden selkeät korostukset. Sivuikkunoiden väliset B-pilarit puuttuvat, ja etusivuikkunat ovat täysin kehyksettömät.


E-sarjan E-Guard-malli suojaa väkivallalta

Erikoisteräksellä, aramiidi-komposiittimateriaalilla sekä polykarbonaatti-pinnoitteella vahvistettu E-Guard suojaa käyttäjiään käsiase-kaliiberisilta luodeilta. Autoon saa halutessaan myös käsikranaateilta suojaavan pohjapanssaroinnin. E-Guard ylittää VR4-suojausluokan vaatimukset. Autossa on run-flat-renkaat, joilla voi ajaa puhkeamisen jälkeenkin vielä 50 kilometrin matkan.
E-Guardiin on tarjolla kolme moottorivaihtoehtoa: E 350, E 500 sekä E 350 CDI BlueEfficiency.


E-sarjan Sedanin myynti alkaa maaliskuussa, Coupé ehtii Suomeen kesäksi

Mercedes-Benzin uuden E-sarjan myynti alkaa Euroopassa ja Suomessa maaliskuussa. E-sarjan Coupé on vuorossa keväällä.

Hinnat alkaen
E 220 CDI BE 50 950 (manuaali syksyllä 2009)
E 220 CDI BE A 55 500
E 250 CDI BE 54 000
E 250 CDI BE A 58 600
E 350 Blue Tec A 69 000 (syksyllä 2009)
E 350 CDI BE A 66 000
E 250 CGI BE A 57 000 (syksyllä 2009)
E 350 CGI BE A 69 500
E 500 A 99 700
E-sarjan Coupé alkaen 58 900

Myös syksyllä 2009 saapuvan volyymimallin, E 200 CDI:n hinta tulee säilymään edeltäjiensä tasalla. Syksyllä mallisto täydentyy vielä AMG- ja 4Matic-malleilla, farmareilla ja cabrioletilla.

E-sarjan turvatekniikka automaailman huipulla

Aistit ja äly tekevät autosta kuljettajan osaavan kumppanin

• E-sarjan turvatekniikka vie ajoturvallisuuden uudelle, entistä älykkäämmälle tasolle.
• Auto näkee ja aistii kuljettajan tukena: esimerkkeinä ajoväsymyksen paljastava vireystila-avustin (Attention Assist) sekä automaattisen hätäjarrutuksen mahdollistavat Pre-Safe-jarrut.

Uusi E-sarja on enemmän kuin pelkkä auto; se on kuljettajansa älykäs kumppani, joka näkee, tuntee ja reagoi ympäristöönsä ja toimii tarvittaessa jopa kuljettajasta riippumatta ehkäistäkseen onnettomuuden tai lievittääkseen sen seurauksia. Näin E-sarja lisää paitsi käyttäjänsä, myös muiden tielläliikkujien turvallisuutta.

E-sarjaa kehitettäessä suoritettiin yli 150 törmäystestiä ja yli 17 000 realistista törmäyssimulaatiota. Niiden avulla auton keulasta kehitettiin neljässä, toisistaan riippumattomissa vaiheissa toimiva kokoonpainumisvyöhyke. Suurlujuusteräksisiä osia on korista jo noin 72 prosenttia, joka on lisännyt korin lujuutta noin 30 prosentilla.

Säätyvä valojärjestelmä takaa aina parhaan tehon ja valokuvion

Uuden E-sarjan huomiota herättävin turvavaruste on automaattisesti ajotilanteeseen mukautuvat ajovalot (Adaptive Main Beam Assist). Järjestelmä perustuu tuulilasin sisäpintaan sijoitettuun kameraan, joka tarkkailee edessä ajavia sekä vastaantulevia ajoneuvoja. Lyhyet ja pitkät ajovalot säätyvät automaattisesti, mikä takaa joka tilanteeseen parhaiten sopivan valokuvion ja -tehon. Lyhyiden valojen näyttämää on voitu tämän ansiosta kasvattaa tavanomaisesta 65 metristä jopa 300 metriin. Jos tie on vapaa, järjestelmä vaihtaa ilman viivettä kaukovaloille. Järjestelmä on tarjolla varustepaketissa, joka koostuu kaksoisksenon-valoista, älykkäästä valojärjestelmästä sekä ledi-teknologialla toteutetuista päivävaloista.

E-sarjaan saatavana oleva Lane Safety -kaistavalvontapaketti koostuu S-sarjasta tutusta, kuolleeseen kulmaan jääneestä ajoneuvosta varoittavasta katveavustimesta sekä kaista-avustimesta, joka varoittaa kuljettajaa vastaohjausliikkeeseen kehottavalla kevyellä, mutta erottuvalla jaksottaisella ohjauspyörän värinällä. Järjestelmä erottaa tahattoman kaistaviivan päälle ajautumisen.

Lisävarusteina tarjolla on esimerkiksi nopeusrajoitusavustin, joka tunnistaa liikennemerkit ja muistuttaa kuljettajaa kulloinkin voimassa olevasta nopeusrajoituksesta. Kamera tuulilasissa tunnistaa liikennemerkin ohi ajettaessa ja näyttää nopeusrajoituksen nopeusmittarin yhteyteen sijoitetussa näytössä. Pimeänäköavustin (Night View Assist) puolestaan tutkii tietä pitkälle eteen silmälle näkymättömällä infrapunavalolla. Järjestelmässä on erityinen jalankulkijatunnistin.

Ajoväsymyksestä varoittava järjestelmä vakiovarusteena

E-sarjan vakiovarusteena on kuljettajan vireystilaa valvova järjestelmä, jonka tarkoitus on varoittaa kuljettajaa hyvissä ajoin ennen kuin hetkellistä rattiin nukahtamista alkaa esiintyä. Uusi vireystilan valvonta koostuu herkistä sensoreista, jotka tarkkailevat kuljettajan käyttäytymistä, kulloistakin ajotilannetta ja yli 70 muuta muuttujaa. Kun kuljettajan keskittyminen alkaa herpaantua, järjestelmä varoittaa äänimerkillä ja vilkkuvalla näytöllä, joka kehottaa pitämään taukoa.

Kuljettajan vireystilaa tarkkaileva järjestelmä kerää tietoja muun muassa ajoneuvoon vaikuttavista kiihtyvyysvoimista, ohjauspyörän liikkeistä – väsyneet kuljettajat tekevät usein pieniä ohjausvirheitä, joita korjataan äkkinäisesti – ja käsittelee tiedon viiveittä. Dataa verrataan vuosien ajan kerättyyn tieteelliseen aineistoon kuljettajien käyttäytymisestä.

Automaattinen hätäjarrutus toimii "sähköisenä törmäysvyöhykkeenä"

S-sarjassa esitelty kehittynyt tutkatekniikka on nyt saatavana myös E-sarjan valinnaisvarusteeksi. Lyhyen matkan tutkat näkevät 30 metrin päähän, pitkälle kantava tutka puolestaan jo 200 metrin etäisyydelle saakka. Tunnistimet ovat yhteydessä Brake Assist Plus -järjestelmään, joka laskee automaattisesti uhkaavan törmäyksen välttämiseen tarvittavan jarrupaineen. Tämä jarruavustin toimii välittömästi kun kuljettaja koskettaa jarrupoljinta. Se takaa riittävän tehokkaan jarrutuksen ja tarvittaessa täyden hätäjarrutuksenkin jokaisessa jarrutustilanteessa.

Ellei kuljettaja reagoi Brake Assist Plus -järjestelmän antamaan varoitukseen, Pre-Safe -jarrut puuttuvat peliin ja jarruttavat autoa automaattisesti. Noin 1,6 sekuntia ennen ennakoitua törmäyskohtaa järjestelmä käynnistää automaattisen osittaisen jarrutuksen. Jos kuljettaja ei reagoi edes automaattisen osajarrutuksen aikana, käynnistyy noin 0,6 sekuntia ennen laskettua törmäystä automaattinen hätäjarrutus täydellä jarrutusteholla. Järjestelmä kykenee näin lievittämään onnettomuuden seurauksia merkittävästi. Se toimii eräänlaisena sähköisenä kokoonpainumisvyöhykkeenä tarjoten matkustajille entistä suurempaa suojaa törmäyksessä.

Ylös ponnahtava konepelti lisää jalankulkijan turvaa

E-sarjassa on vakiovarusteina seitsemän turvatyynyä. Uusi vakiovaruste on törmäysturvallisempi konepelti, joka ponnahtaa ylös 50 milliä törmäyksessä jalankulkijan kanssa. Näin alle jää enemmän tilaa ja vähemmän kovia moottorin osia, joihin jalankulkija voisi loukata itsensä. Ennakoiva turvajärjestelmä Pre-Safe on niin ikään vakiovaruste uudessa E-sarjassa. Järjestelmä kiristää turvavyöt ja nostaa etumatkustajan istuimen pystyasentoon, kun törmäys näyttää ilmeiseltä.


Tiedotteeseen liittyviä lisätietoja:
www.mercedesmedia.fi
käyttäjätunnus: mercedes
salasana: press
tai www.daimler.com (vaatii kirjautumisen).

Lisätietoja:
Karin Bäcklund, Veho Group Oy Ab, tiedotuspäällikkö, puh. 010-569 2202, karin.backlund@veho.fi
Pauli Eskelinen, Mercedes-Benz henkilöautoryhmä, tuotepäällikkö, puh. 010-569 2530,
pauli.eskelinen@veho.fi

Yrityksestä

Materiaalipankin aineisto on tarkoitettu ainoastaan median käyttöön ja se on tekijänoikeussuojattua. Veho ja sen päämiehet hallitsevat materiaalin tekijänoikeuksia. Materiaalin käyttö kaupalliseen tarkoitukseen ja muuhun levitykseen ei ole sallittua. Veho-konserni on Suomen johtava autokaupan konserni, joka toimii myös Baltiassa ja Ruotsissa. Veho perustettiin vuonna 1939 Mercedes-Benzin maahantuojaksi Suomeen. Tänä päivänä konsernilla on useita päämiehiä ja sen liiketoiminta koostuu sekä henkilöautojen että hyötyajoneuvojen maahantuonnista, vähittäismyynnistä ja huoltotoiminnasta.

Yhteyshenkilöt

Tilaa

Multimedia

Multimedia

Liitteet & linkit