Vakiosta mojovia voittoja

Sunnuntain vakiorivi (krs 27/09) osoittautui melkoiseksi pähkinäksi, sillä yhtään täysosumaa ei nähty. Muutamat yllätykset maustoivat riviä sen verran, että 12 oikein -tuloksiakaan ei tullut kuin neljä kappaletta. Voitto-osuudeksi tuli 29 000 euroa. Parhaiten kotimainen jalkapallo oli hallussa inkoolaisella vakioveikkaajalla, sillä hän nappasi neljästä 12 oikein -tuloksista kaksi itselleen. Pelikassaan kilahti näin lähes 60 000 euroa. Voitokkaat rivit oli pelattu Veikkauksen internet-pelipalvelussa. Muut 29 000 euron voitot matkasivat Haminaan ja Kajaaniin. Haminan vakiovoitto napattiin Kaivokadun R-kioskilta ja Kajaanin voitto Lehtikankaan R-kioskilta. LAUANTAIN VAKIOSTA NOKIALLE 26 000 EUROA Myös lauantain Vakio 2:ssa päästiin isojen voittojen makuun. Kierrokselta löytyi kaksi täysosumaa, joiden voitto-osuus oli reilut 18 000 euroa. Nokialainen nettipelaaja nappasi täysosuman lisäksi tukun alavoittoja, joten hän pääsi tuulettamaan yhteensä 26 000 euron vakiovoittoa.

Avainsanat:

Yrityksestä

Veikkaus on suomalainen rahapeliyhtiö suomalaisille pelaajille. Yhtiö tarjoaa laadukasta peliviihdettä luotettavasti ja vastuullisesti. Veikkaus tuottaa yli miljoona euroa joka päivä taiteen, liikunnan, tieteen ja nuorisotyön tukemiseen. SUOMALAINEN VOITTAA AINA.