Vapaaehtoinen eläkevakuutus on yhä tärkeä

Lehdistötiedote 2.9.2004 Veritas Henkivakuutuksen toimitusjohtaja, fil. toht. Matti Ruohonen: Vapaaehtoinen eläkevakuutus on yhä tärkeä Vapaaehtoinen eläkevakuutus on yhä tärkeä lisä muuhun eläketurvaan. Tämä unohdetaan usein keskusteltaessa yksilöllisen eläkevakuutuksen verotusta koskevista muutoksista, toteaa Veritas Henkivakuutuksen toimitusjohtaja Matti Ruohonen. Ruohonen huomauttaa myös, että veromuutos ei ole täysin looginen, sillä ainoastaan yksilöllinen eläkevakuutus verotetaan pääomatulona. Ruohonen, joka puhui Turussa torstaina 2. syyskuuta pidetyssä seminaarissa, muistutti suomalaisen eläkejärjestelmän muuttuvan kokonaisuudessaan ensi vuoden alussa. Eläkeiästä tulee joustava, 63-68 vuotta. Joustavuus ilmenee niin, että henkilö, joka on kauemmin työelämässä palkitaan huomattavasti korkeammalla eläkkeellä. Myös eläkekatto katoaa. Suomalaisten laskettu elinikä kasvaa ja pyrkimyksenä on, että ihmiset jaksaisivat myös pidempään työelämässä, selvittää Ruohonen. Tämän vuoksi eläkejärjestelmän kehittäminen jatkuu pitkällä tähtäimellä. Esim. vuodesta 2010 otetaan käyttöön ns. elinaikakerroin, joka ohjaa eläkkeitä suhteessa keskimääräiseen elinikään. Yksilöllinen eläkevakuutus on kaikista lainsäädännössä tapahtuvista muutoksista huolimatta yhä hyvä tapa täydentää lakisääteistä eläketurvaa, huomauttaa Matti Ruohonen. Se antaa jokaiselle mahdollisuuden itse täydentää eläketurvaansa, se voi antaa eläketurvaa henkilölle, joka on työskennellyt pitkään kotona ja voi esim. auttaa puolisoita pääsemään samanaikaisesti eläkkeelle. Monet yritykset ovat myös ottaneet vapaaehtoisia eläkevakuutuksia henkilökunnalleen. Tämä on hyvä tapa palkita hyviä ja uskollisia työntekijöitä. Yritysten ottamien vapaaehtoisten eläkevakuutusten verotus ei muutu tammikuussa 2005 voimaan tulevan lainmuutoksen myötä. Vähennettävät vakuutusmaksut ja edullinen verotus ovat lisämausteita, mutta pääasia on kuitenkin varautua tuleviin eläkekustannuksiin sekä yksilöllisellä että kansallisella tasolla, sanoo Ruohonen. Yksilöllinen eläkevakuutus on yhä tärkeä lisä muuhun eläketurvaan. Ja koska vakuutus kattaa niin pitkän ajanjakson on tärkeää, että vakuutuksenottaja on tietoinen pelisäännöistä ja voi luottaa niiden pitävyyteen. Ruohonen myöntää, että eläkkeet ja yksilölliset eläkevakuutukset voidaan kokea vaikeina ja monimutkaisina tuotteina, koska niitä on saatavana useina erilaisina vaihtoehtoina. Mutta se on tärkeä osa eläketurvaa kaikista lainmuutoksista huolimatta. Henki- ja eläkevakuutusyhtiöt ovat olemassa sitä varten, että ne selvittävät ja auttavat ihmisiä löytämään oikean ratkaisun, tähdentää Ruohonen. Veritas on itsenäinen ja kotimainen vakuutusryhmä, joka muodostuu Veritas Eläkevakuutuksesta, Veritas Henkivakuutuksesta, Veritas Vahinkovakuutuksesta, Veritas Rahastoyhtiöstä, Rahastotori Oy:stä, Hiisi Varainhoidosta sekä Hiisi Pankkiiriliikkeestä. Veritaksella on n. 30 konttoria ympäri maata. Lisätietoja: Veritas Henkivakuutus, tj. Matti Ruohonen, p. 010 5501914, 0500 328 466 Lähettäjä: viestintäpäällikkö Gunilla Sjöberg, p. 010 5501 722, 050 587 0450 ------------------------------------------------------------ Tämän tiedon Teille välitti Waymaker, http://www.waymaker.fi Seuraavat tiedostot ovat ladattavissa: http://www.waymaker.net/bitonline/2004/09/02/20040902BIT00080/wkr0001.pdf

Yrityksestä

Veritas Eläkevakuutus on lakisääteisten eläkevakuutusten kokenut ammattilainen. Tarjoamme henkilökohtaista, asiantuntevaa ja kokonaisvaltaista palvelua työeläkeasioissa. Perustehtävämme on turvata asiakasyritystemme työntekijöiden ja yrittäjien eläkkeet lakisääteisen eläketurvan kautta.

Tilaa

Liitteet & linkit