Verohallinto mukana varusmiesten kotiutumisessa

Report this content

Verohallinto on mukana varusmiesten kotiutumistilaisuuksissa varuskunnissa ympäri Suomea. Verohallinto on käynyt luennoimassa kesäkuun 19. päivä kotiutuville maavoimien varusmiehille veroasioista, jotka tulevat eteen heidän siirtyessään reserviin.

Kotiutumistilaisuuksissa kerrotaan muun muassa Verohallinnon ajankohtaisista palveluista, verokortin tärkeydestä ja harmaan talouden torjunnasta. Varusmiehille kerrotaan myös, miten vero.fi-verkkosivuilta löytää helposti tietoa eri elämänvaiheisiin, kuten opiskeluun ja yrittäjyyteen.

Varuskuntien ja Verohallinnon yhteistyö alkoi keväällä 2009 Niinisalon Tykistöprikaatissa Kankaanpäässä. Keväästä 2014 alkaen kotiutumisinfotilaisuuksia on pidetty suurimmissa maavoimien yksiköissä.

Niinisalon Tykistöprikaatin sosiaalikuraattori Marja Rikalainen-Hirvikangas pitää yhteistyötä onnistuneena.

Varusmiehiä on hyvä hieman herätellä ennen kuin he lähtevät siviiliin. Veroasiat eivät välttämättä ole tuoreessa muistissa, Rikalainen-Hirvikangas kertoo.

Varuskuntien ja Verohallinnon yhteistyö perustuu vapaaehtoisuuteen. Niissä varuskunnissa, joissa sosiaalikuraattori käy veroasiat läpi itse, hän voi käyttää Verohallinnon materiaalia tukenaan.

Varusmiehet siirtyvät palveluksensa jälkeen usein joko töihin tai opiskelemaan. Verohallinto pitää tärkeänä, että kotiutumistilaisuuksissa on mahdollista tavoittaa suuri joukko kuulijoita.

Varusmiehille suunnattu materiaali löytyy osoitteesta http://vero.fi/fi-FI/Henkiloasiakkaat/Asevelvollisuus

Verohallinto kerää verot ja turvaa siten yhteiskunnan toiminnan. Vuonna 2013 tilitimme yli 50 miljardia euroa verotuloja. Turvaamme verojen kertymisen antamalla ennakoivaa ohjausta ja hyvää palvelua sekä valvomalla verojen kertymistä uskottavasti. Tavoitteenamme on auttaa asiakkaitamme toimimaan omatoimisesti ja oikein.
twitter.com/Verouutiset

Liitteet & linkit